Pyykkikorista juna-asemalle ja takaisin.

Moroooo.

En sitten eilen ehtinytkään päivitellä mitään. Tää on hurjaa mitä vauhtia päivät ja viikot vain sujahtaa ohitse.

En nyt ole oikeastaan viikkoon kertonut kuulumisiani, joten tässä nyt tulee. Kiinnosti tai ei! Aloitetaan viime viikon lauantaista jonka piti olla minun ja Jennin suuri biletyspäivä. Aloitettiin ilta minun luonani Putousta katsellen. Putouksen loputtua oli aika aloitella juominen, koska ei turhaan haluttu ostaa kalliita drinkkejä baarissa. Meillähän oli molemmilla kunnon alkoholi-kätköt, joten aloiteltiin kevyesti jägermeisterillä josta sitten siirryttiin sulavasti tequilaan ja fisuihin.

Juodaan molemmat nykyisin niin harvoin (tai no Jenni ei niin harvoin kuin minä..), joten ei enää muistettu tequilan voimaa eli siinä vaiheessa kun tuli lähdön aika oltiin juotu molemmat 6-8 shottia. Olo oli erittäin hyvä vielä lähtiessä, vaikka liukastuinkin korkkareillani heti pihalle päästyäni. Fiksuna tyttönä palasin kotiin ja vaihdoin saappaat jalkaan. Sitten meidän pitikin jo juosta bussiin, jossa oli super mukava kuski, joka jäi odottamaan meitä eikä lyönyt tallaa pohjaan jättäen meitä tuijottamaan bussin perävaloja. Trust me, tätäkin tapahtuu joka päivä. Viimeksi tänään aamulla katsoin kun eräs tyttö juoksi sata metriä, että ehtisi bussiin ja juuri kun hän oli bussin vieressä lähti kuski kaahaamaan pois. Hmhp.

Anyway. Minä kärsin yleisesti ottaen matkapahoinvoinnista sekä pahoinvoinnista humalassa. Joten oltiin päästy noin kilometri eteenpäin bussilla kun ilmoitin Jennille, että jäädään seuraavalla pysäkillä pois. Sen jälkeen en enää pystynytkään ajattelemaan mihinkään liikkuvaan ajoneuvoon nousemista koko yönä. Niinpä me oltiin jumissa Huopalahden asemalla seuraavat puolitoista tuntia.

Meidän seuraan liittyi melko pian Jennin kuvauksen mukaan pari "somaliprinssiä", minä en osaa kertoa, koska näin heistä koko tuona aikana ainoastaan kahdet valkoiset kengät sekä ruutupaidan. En uskaltanut nostaa katsettani maasta yhtään korkeammalle, koska yritin pitää pahoinvoinnin kurissa. Jenni kävi ilmeisesti kovinkin mielenkiintoisia keskusteluja prinssiemme kanssa. Minä vain huusin välillä huppuni sisältä "I can understand everything!!".

Toinen niistä prinsseistä ilmoitti ihan tyynesti olevansa matkalla lentokentälle hakemaan huumeita. Jeij. Rehellisyys kunniaan!

Lopulta ilta päättyi siihen, että käveltiin puolitoista kilometriä kotiin yrittäen pysyä positiivisinä ajatellen, että onneksi ei jääty pois bussista vasta jossain Töölössä. Sieltä kotiin käveleminen ei olisi paljon naurattanut.

Seuraavana aamuna heräsin yhdeksän aikaan ja muistaakseni olokin oli ihan hyvä kunnes oli pakko nousta ylös hakemaan lisää vettä. Seuraavaksi nukuin kolme tuntia kylppärin lattialla (peiton ja tyynyn kanssa), koska sänkyyn asti liikkuminen tuntui ylivoimaiselta. Oli kyllä ihan oikeasti makoisat unet! Näin jopa unta. Huono olo jatkui kuitenkin vielä pitkälle yli neljän iltapäivällä. Kaikista kaamein darra siis ikinä.

Musta tuntuu, että mun darra kesti kaksi päivää, koska vielä maanantainakin mulla oli ihan kohmelo olo koko päivän. Töissä oleminen tuntui ylivoimaisen rankalta. Tosin maanantait tuntuu aina rankalta.

Aloitin viime viikon lauantaina katsomaan Harry Pottereita ja toissapäivänä sain viimeisen katsottua. Eli käytännössä katsoin kaksi leffaa per päivä. Eli heräsin, katsoin Potterin, lähdin töihin, tulin töistä, katsoin Potterin, menin nukkumaan ja seuraavana päivänä sama juttu uudelleen. Nyt mun tekisi mieli lukea kaikki kirjat, mutta toisaalta en jaksaisi, koska lukemiseen menee niin paljon aikaa. Suuria ongelmia.

Tiistaina en varmaan tehnyt mitään erikoista, koska en muista koko päivästä yhtään mitään. Keskiviikkona mulla oli iltavuoro, mutta aamulla ensin äitin puhelu herätti minut ja parin tunnin päästä eräs tuuraaja soitti mulle töistä ja pyysi neuvoa. Töihin painelin "innokkaana" kouluttamaan meille uutta työntekijää. Ihan kivaa hommaa ja on mahtavaa kun saa pomottaa, mutta siltikin on tosi rankkaa kun joutuu koko ajan näyttämään ja neuvomaan. Tosin kukapa olisi mestari heti alussa. Ainakin huomaan kuinka itse olen kehittynyt siitä tytöstä, joka ei tiennyt mistään mitään rautaiseksi ammattilaiseksi. Nykyisin tulee harvoin tilanteita joissa en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Keskiviikkona koulutus jatkui heti aamusta ja työpäivän jälkeen olinkin lopen uupunut. Kotona kuitenkin odotti äitin lähettämä ystävänpäiväpaketti, joka piristi kyllä kovasti. Jenni tosiaan oli kutsunut mut luokseen saunomaan illalla, joten seitsemän jälkeen kipittelin jumpsuitissani tien toiselle puolen. Ollaan molemmat niin pro saunojia, että huhuh. Jenni kertoi käyneensä viimeksi saunassa joskus pari vuotta sitten ja minä muistelin oman viime visiittini olleen joskus viime vuonna. Minulla on taipuvuutta pyörtyillä saunan jälkeen, mutta nyt olin varautunut vesipullolla, jonka tyhjensin itseasissa parikin kertaa ja silti heikotti!

Sauna tuntui raastavan kuumalta, vaikka lämpöä oli mittarin mukaan vain reilut 80 astetta, eikä edes juurikaan heitetty löylyä. Hmmph. Se mittari varmasti huijasi ja siellä oli oikeasti tuhat astetta. En ikinä kehtaisi mennä kenenkään ulkomaalaisen kanssa saunaan, koska sekin varmasti ottaisi kovemmat löylyt kuin minä. Kaiken lisäksi minä olin lapsena tosi kova saunomaan ja otin kovemmat löylyt kuin meidän iskä. Sitten iski murrosikä, saunominen jäi ja minusta tuli luuseri.

Eilen mulla sitten oli vapaapäivä ja alkuperäinen suunnitelmani oli pestä pyykkiä ja löhötä kotona. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat edellisenä iltana, kun sovittiin Helsingissä vierailevan Ninnun kanssa näkevämme pikaisesti päivällä. Pikainen tapaaminen muuttuikin sitten koko päivän hengailuksi kaupungilla. Aluksi harhailtiin Kalliossa etsien paikkaa, jossa Ninnu kävi allekirjoittamassa vuokrasopimuksen (jee!), sitten siirryttiin keskustaan, jossa joukkoomme liittyi vielä Ninnun kaveri.

Käytiin syömässä Subwayllä ja tyttöjen sekä söpön subway-pojan mielestä oli hirveän huvittavaa kun otin patonkini väliin vain tonnikalaa, juustoa ja kurkkua. Kurkutkin kyllä revin pois sieltä välistä. Rautatieasemalla käydessämme käytiin samalla häiriköimässä töissä ollutta Jenniä. Kierreltiin vielä hiukan kaupoissa, kunnes tytöt lähtivät elokuviin ja minä kotiin syömään.

Olin kyllä illalla taas niin rättiväsynyt. Kaupungilla kiertely ja ihmisten tapaaminen on väsyttävää puuhaa. Terkuin anti-sosiaalinen Krisu.

Tänään olin taas J-E:n kanssa päivän töissä ja nyt olen töistä pääsemisen jälkeen vain kirjoittanut tätä blogipäivitystä sekä juonut teetä. Kaupassakin pitäisi vielä lähteä käymään ja viedä roskat roskikseen sekä pahvit pahvinkeräykseen. Ostin muuten eilen kunnon statement-kauppakassin. Siinä lukee kissankokoisilla kirjaimilla "RECYCLE OR DIE". Ninnun mukaan musta on tullut ihan hihhuli. Ja vasta tämän kommentin jälkeen kerroin ostavani luomumaitoa ja luomukaakaota.

Nyt kiiruhdan kauppaan. Moroooo.



Photos: weheartit.com