Time flies.

Moimoi. Taas on viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pelottavaa miten nopeasti aika nykyään menee.

*sillisalaatti varoitus*

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viitisen päivää sitten, mutta sain aikaiseksi ainoastaan tuon ylläolevan tekstin. Writer's block vaivaa pahasti, enkä saa ajatuksiani puettua sanoiksi (tämänkin kirjoittamisen aloitin, koska sain eilen facebookissa uhkausviestin Jenniltä, että hän polttaa mun muuttolaatikot jos en päivitä blogia.). Musta tuntuu, että oon tullut elämässäni sellaiseen tienristeykseen etten tiedä mihin suuntaan tästä pitäisi jatkaa, joten jumitan sitten paikallaan eli sama suomeksi: En saa mitään aikaiseksi, koska mulla on liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. 

Oon muuttamassa neljän päivän (shiiiiit) päästä, enkä ole vielä pakannut mitään. Tiedän, että mun pitäisi todellakin pakata, mutta yritän uskotella itselleni, että jos välttelen sitä ehkä sitä ei oikeasti tapahdu. Hehe, I'm in so much trouble. Muutenkin mun pään sisällä tapahtuu hyvin mielenkiintoisia asioita.. Olen todella innoissani kaikista muutoksista mitä tapahtuu seuraavien parin kuukauden aikana (Reili, muutto Skotteihin, koulun aloitus) ja toisaalta muhun on iskenyt hirvittävä haikeus kaikkea sitä kohtaan mitä jätän taakseni. Esimerkiksi eilen oli mun viimeinen iltavuoro ja koko työvuoron ajan mietin asioita tehdessäni, että "tämä on viimeinen kerta kun teen tämän.."

Haikeutta aiheuttaa myös tämän kaupungin sekä täällä olevien ihmisten taakse jättäminen. Oon tavannut töiden kautta todella mahtavia ihmisiä, sekä työkavereina, että asiakkaina. Ystävät onneksi säilyvät välimatkasta huolimatta, mutta mua harmittaa, että en enää kohta tiedä mitään meidän vakkariasiakkaiden elämästä: Kuulumisia on kuitenkin tässä vajaan kahden vuoden aikana vaihdettu lähes päivittäin. Oon kuitenkin saanut viime päivinä todella paljon kannustuksia tulevaisuuteen sekä kiitoksia siitä työstä mitä oon tehnyt. Mahtavaa huomata, että myös meidän asiakkaat ovat huomanneet mun työpanostuksen. Onneksi me vietetään vielä perjantaina mun työkavereiden sekä muutamien vakkareiden kanssa mun läksiäisiä. Jeee!

Mulla on muuten enää kolme työpäivää jäljellä! "It's a holi-holi-holidaaaaay." Ensi viikon keskiviikkona ollaan Heidin kanssa Amsterdamissa ja kuukauden päästä ollaan (toivottavasti) Krakovassa ja kahden kuukauden päästä meikäläinen on Skotlannissa! Tajusin eilen kun pyöriskelin sängyssäni pohtien elämää, että tulen viettämään tänä vuonna enää suunnilleen parisen viikkoa Suomessa. That's crazy.

Monet ovat kyselleet, että miten uskallan muuttaa ulkomaille. Mun mielestä tää kysymys on hiukan hassu, koska tottakai kuka tahansa tervejärkinen olisi ainakin hiukan peloissaan hypystä tuntemattomaan. Minäkin olen kauhuissani, mutta samalla olen myös niin innoissani, että hyvä kun pysyn pöksyissäni. Tässä tapauksessa innostuksen täytyy kuitenkin voittaa pelko. Mitä hauskaa olisi elämässä ilman pientä jännitystä? Multa kysyttiin itseasiassa tuota samaa kysymystä parisen vuotta sitten kun ilmoitin muuttavani Helsinkiin. Silloinkin olin peloissani, mutta tiesin, että se on lopulta sen kaiken arvoista. Ja sitä se todellakin on ollut! Mun koko elämä on täällä ja tämä paikka tuntuu paljon enemmän kodilta kuin elämä pohjoisessa koskaan tuntui. Älkää käsittäkö väärin.. Mun lapsuus oli mahtava ja ympäristö sille oli täydellinen. Ranua tulee aina olemaan paikka missä asuin mun lapsuuden ja missä on mukava vierailla, mutta that's it. Helsinki on paikka missä haluan vielä joskus asua uudelleen, Ranua ei ole.

Mun kaveri laittoi mulle muutama päivä sitten linkin erääseen hyvin mielenkiintoiseen artikkeliin aiheesta "17 things that change forever when you live abroad." Suurin osa näistä kohdista oli sellaisia mitä olin jo etukäteen ajatellut (esim. sinulla on kaksi kappaletta kaikkia tavaroita..) ja osa oli taas sellaisia mitkä ei olleet vielä edes putkahtaneet mun pieneen mieleeni. Eräs kohta tuosta artikkelista kolahti täysillä ja tämä olisikin aika hyvä vastaus niille jotka kysyvät miten uskallan muuttaa ulkomaille: 

4. You come to understand that courage is overrated.

Lots of people will tell you how brave you are – they too would move abroad if they weren’t so scared. And you, even though you’ve been scared, too, know that courage makes up about 10% of life-changing decisions. The other 90% is purely about wanting it with all your heart. Do you want to do it, do you really feel like doing it? Then do it. From the moment we decide to jump, we’re no longer cowards nor courageous – whatever comes our way, we deal with it.

Olikohan tässä nyt tarpeeksi avautumista yhdelle postaukselle.. Voisin ehkä vihdoin kertoa mitä viimeisten parin viikon aikana on tapahtunut. 

1. Mun pikkuveli oli neljä päivää Helsingissä. Tosin ei kyllä paljon hengailtu yhdessä, kävi Miro kuitenkin syömässä mun luona Arnoldsin donitsin. Jeij. 

2. Oon yrittänyt viettää jokaisen mahdollisen hetken ulkona nauttimassa näistä helteistä, jotka ei näköjään ole lähdössä mihinkään. Espalla on tullut käytyä piknikillä sekä kirjaa lukemassa. Mun ja Jennin rentouttava löhöilyreissu päättyi kylläkin siihen, että lokki kakkasi Jennin päälle. 

3. Käytiin myös Lintsillä yksi kaunis päivä syömässä pehmistä sekä istuttiin tovi eräillä portailla tsiikailemassa sööttiä jarrumiestä. Ei kyllä oikeasti edes tiedetä oliko se söpö, kun se vuoristoradan vaunu liikkui sen verran kaukana. Lopulta meidän oli pakko poistua paikalta, kun tämä tyyppi alkoi posettamaan (eli vääntäytyi mitä ihmeellisimpiin asentoihin) aina meidän ohi mennessään. Tai ehkä kuviteltiin kaikki ja ahdistuttiin turhasta. 

4. Ollaan katsottu Jennin kanssa myös paljon elokuvia.. Kaikki Jurassic Parkit sekä iso lista surkeita kauhuelokuvia.

5. Treffasin Elmoa pari viikkoa sitten, kun kerrankin molemmat oli samalla paikkakunnalla ja vieläpä vapaalla samaan aikaan. Kierreltiin keskustassa sekä käytiin Itiksessä. Söin maailman parasta lehtipihviä ikinä ja nyt aion raahata Jennin tuonne mun seuraksi torstaina. 

6. Katsoin MM-futiksen välierät ja finaalin ja ei voi muuta sanoa kuin, että Auf geht's Deutschland! Futiksessa oon aina ollut Espanjan kannattaja (ja olen jatkossakin, vaikka nämä kisat meni miten meni), mutta Saksa nousi kyllä hyväksi kakkoseksi mun lemppari maat listalla. 

7. Rakastuin Mezut Öziliin. Luultavasti tällä on jotai tekemistä sen kanssa, että Özil ja Juhis on toistensa kaksoisolentoja.

8. Jenni oli katsomassa tuota finaalia mun luona ja tältä se näytti kun se olisi halunnut mennä kotiin nukkumaan. Söpöä.

9. Kävin mun kaverin synttäreillä reilu viikko sitten ja kutsuin myös Jennin mukaan. (Ollaan eletty Jennin kanssa aikamoisessa symbioosissa viimeiset pari vuotta, joten yritin muistuttaa Jenniä siitä miten tutustutaan uusiin ihmisiin, ettei se raukka ole ihan pulassa, kun meidän tiet kohta eroaa.) Oli kyllä tosi mukavat pippalot, porukkaa oli mun laskujen mukaan reilut 30 ihmistä ja illan ohjelmana oli muun muassa onginta. Lisäksi siellä oli tällainen super creepy jänisnaamari.

10.  Ryhdyin Amnestyn kuukausilahjoittajaksi, koska vastasin vahingossa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun (yleensä en vastaa), enkä sitten osannut kieltäytyä, kun tämä tyyppi puhelimessa puhui niin vakuuttavasti. Kuukausilahjoittajista puheen ollen.. Olen hyvin ylpeä Jennistä. Törmättiin tänään kaupungilla Greenpeacen feissariin, jonka kanssa halusin jäädä juttelemaan, vaikka Jenni olikin juuri tokaissut tuolle miekkoselle, että häntä ei ympäristöasiat kiinnosta. Kuitenkin reilun viiden minuutin päästä kirjoitti tuo miekkonen Jennin yhteystietoja ylös. Lisäksi se mies kysyi, että ollaanko täysikäisiä... "Joo'o.. Toi on 22-vee." "Siis oikeesti? Oho. Te näytätte nuorilta."
11. Mun kotona kävi asuntoesittelijä näyttämässä MUN kotia mahdollisille tuleville vuokralaisille ja mun olisi tehnyt mieli potkia nämä ihmiset ulos MUN kotoa. "Tää on mun lemppari." "Mä haluan tämän." "Laita munkin nimi siihen listaan." Byhyyy, tämä asunto on MUN koti. En halua ajatella, että reilun viikon päästä täällä asuu jo joku toinen. Ai miten niin ripustaudun asioihin?
12. Spotify on lähetellyt mulle viime päivinä tällaisia "palkintoja". Öö.. En mä nyt NIIN paljon Robinia kuuntele.. Hei ihan oikeasti. Ilmeisesti täytyy lopettaa Boom Kahin ja Kesärenkaiden kuuntelu.

13. Viime viikolla tein jotakin mitä mun on pitänyt oikeastaan tehdä jo viime kesästä lähtien: Kävin optikolla! Likinäköinen ilmoittautuu (-0,5 & -0,75 not bad) ja nyt vain jännittelen, että ehtiikö mun rillit tulla ennen kuin hylkään Helsingin. Ostin siis tosiaan silmälasit sekä samaan hintaan sain aurinkolasit tehoilla. Jeij. En kyllä aio käyttää noita laseja kuin silloin kun on pakko eli esim. luennoilla tai autoa ajaessa. Optikon mukaan olin yllättävän helppo asiakkaaksi, joka osti ensimmäiset silmälasinsa ja päädyin tosiaan about viiden minuutin sovittelun jälkeen ensimmäisiin laseihin, mitkä näytti suunnilleen siedettäviltä.
14. Käytiin Jennin kanssa eräänä kauniina ja kuumana päivänä (niin mikähän niistä..) Töölössä tsiikailemassa Sibelius monumenttiä (eli istuttiin syömässä jäätelöä sen edessä) sekä tsekkaamassa meininki Hietsussa. Viime sunnuntaina käytiin Aurinkolahdessa biitsillä sekä uimassa. Olihan se jo aikakin ottaa talviturkki pois näin heinäkuun lopussa.

15. Tänään on ollut hyvä päivä. Tehtiin Jennin kanssa keväällä sellainen lista asioista mitä halutaan tehdä tänä kesänä ja ollaan yllättäen saatu tehtyä melkein kaikkia asiat. Tänään paistateltiin päivää Kaivarissa, syötiin jäätelöä, istuttiin Mattolaiturilla nauttien auringosta ja merestä (haluan veneilemään luksuspaatilla) sekä käveltiin Eirasta Punavuoren kautta keskustaan puistoon syömään toasteja. Lisäksi sain vihdoinkin ostettua reililipun! Whoop whoop! Lähtöön on enää 8 päivää! Voisin alkaa miettimään mitä haluan ottaa mukaan..

Tämän postauksen kirjoittamiseen meni nyt yhteensä varmaan kolme ja puoli tuntia (välillä tökkii, välillä pitää googletella jotain), joten se ehkä selittää miksi mulla iskee aina ahdistus päälle, kun paljon kivoja juttuja tapahtuu ja niistä kertominen kertyy tällaiseksi yhdeksi jäätävän pitkäksi postaukseksi. Nyt se on kuitenkin kirjoitettu! Jeee. Meen nyt syömään ananasta ja Arnoldsin donitsia. (Enkä edes tykkää donitseista) Byyye.