To buy or not to buy?

Help me!

La-da-da-da-dahh... No mikäs tämän biisin nimi nyt olikaan?

Viime viikon perjantaina kuulin baarissa yhden laulun, jota meidän Puolan pojat kuunteli, mutta en saanut sanoista mitään selvää, joten laulun nimen arvaaminen oli aika mahdotonta. Onneksi kuitenkin nauhoitin iPodillani pätkän tuosta biisistä, joten tänään pystyin sitten ottamaan kännykästäni löytyvän shazamin hyötykäyttöön. Tuo shazam on tosiaan sellainen sovellus, jolle voi kuunnelluttaa pätkän jostakin laulusta ja se sitten hyvin todennäköisesti löytää sulle kyseisen laulun nimen ja esittäjän. Kätevää.

 kuvassa on minä ja tanssijapoju vuonna erkki ja nakki (2008)

Niinpä minäkin löysin uudelleen tämän ikivanhan, mutta ah niin ihanan laulun:

Huomenna alkaa koulut. 

Paitsi minulla. En ole tainnutkaan täällä blogin puolella mainita miten kävi minun ja maantiedon opiskelun? 

No kenenkään yllätykseksi en päässyt sisään, etenkään itseni. Tiesin jo sillä hetkellä kun astuin sieltä pääsykokeista ulos, että tänä vuonna ei meikäläiselle vielä koulupaikka aukea. Luultavasti yritän ensi vuonna uudelleen tai sitten yritän vielä etsiä sitä omaa unelma-alaani. Olen sellainen tuuliviiri, että on suorastaan ihme jos ensi vuonna minut sieltä pääsykokeista löytää.

En kuitenkaan ole jäänyt laakereilleni lepäämään vaikka koulupaikkaa ei löytynyt. Pohdin pitkään mitä teen ja itse asiassa en ole vieläkään asiasta täysin varma, mutta tämän hetkisen tilanteen mukaan olen muuttamassa alle kuukauden päästä Helsinkiin! Jenni aloittaa matematiikan opiskelut Kumpulan kampuksella, joten onnistuin salakavalasti tunkemaan itseni Jennin kämppikseksi. Jenni mitä luultavammin on ehtinyt katua lupaustaan jo tsiljoona kertaa ja on se ehtinyt haukkua minut jo maailman surkeimmaksi kämppikseksikin. Tosin mitään virallista vuokrasopimusta mulla ei vieläkään ole.

Olen etsinyt töitä Helsingistä tuosta samasta konseptista, jossa jo nyt työskentelen. Mitään varmaa työpaikkaa mulla ei kuitenkaan ole ennen kuin olen sinne mennyt. Täytynee siis toivoa parasta, että ne löytäisi mulle edes jonkin homman mihin pääsisin. Tulevaisuuteni kiikkuu siis vielä kovin epävakaalla lankulla.

Viime aikoina olen kuitenkin omaksunut ainaisen murehtimisen sijaan sen ajatusmallin, että kaikki kyllä järjestyy. Tavalla tai toisella. Ei se Stadi onneksi mikään vankila ole mistä ei halutessaan pois pääse. Tosin älkää nyt ymmärtäkö väärin: R-A-K-A-S-T-A-N Helsinkiä ja se onkin ainut kaupunki missä voin Suomen rajojen sisällä kuvitella asuvani.

Vähän on kuitenkin jo nyt haikea fiilis siitä, että nyt Lappi jää taakse ja suurkaupunki kutsuu. On tämä pieni köpökäpykylä kuitenkin ollut KOTI yli 18 vuoden ajan. Toisaalta en malta odottaa, että pääsen karistamaan tämän kylän pölyt jaloistani.

Isoveljeni aloitti muutama viikko sitten armeijan, jossa sen olisi seuraava vuosi tarkoitus viettää. Nyt saatiin tietää, että se lähtee kahdeksi kuukaudeksi johonkin Jyväskylän lähettyville tankkia ajamaan tai johonkin sellaiseen koulutukseen, jonka jälkeen se saa sitä tankkia ajaa. Eli tämän pohjustuksen tarkoituksena oli siis se, että täällä kotona on äitille ja miksei isillekin varmaan tosi outoa, kun melkein kaikki lapset lentää pesästä kauas pois. Tosin jää tänne vielä pikkuveljeni sekä pikkusiskoni, joka muuten aloittaa huomenna koulun. Jännää.

Minulla itselläni jatkuu työt ihan tämän kuun loppuun asti. Nyt mulla on kuitenkin kaksi vapaapäivää, tämä  ja huominen päivä. Haluaisinkin tehdä jotain mielenkiintoista, mutta en ole vielä keksinyt, että mitä. Ehkä lähden ottamaan valokuvia tästä käpykylästä. Muuten minulla on töitä melkein joka päivä. Tarkoitukseni olisi kuitenkin ehtiä tehdä pikainen reissu Helsinkiin ennen sinne muuttoa. Jotta tämä päätös nyt myös pysyisi aion perjantaina heti palkan tililleni ilmestyessä varata sekä juna- että lentolipun.

Mitäpä muuta. Luin Jennin blogista kuinka tämä oli harrastanut järjetöntä nettishoppailua.. No arvaatteko mitä minä olen tehnyt? Paketteja on tullut niin Yves Rocherilta kuin Kiinasta sekä H&M:ltä. Sain joku kaunis päivä päähänpiston siitä kuinka haluan säilyttää tämän rusketukseni mahdollisimman pitkään, joten päädyin tilaamaan Monoi-öljyn, jota pakkauselosteen mukaan voi käyttää myös hoitoaineena hiuksiin. Sen tehosta en tiedä, mutta ainakin hyvältä se tuoksuu. Siinä ohessa tilasin myöskin pari uutta purkkia käsirasvaa, koska meikäläisen kädet kuivaa aina ihan koppuroiksi töissä. Paketista löytyi myös hoitoaine kuiville latvoille, kylpyöljy sekä jokin ihoa uudistava voide, jonka jo lahjoitin oman atooppisen ihoni takia äidille.

H&M:ltä tilasin pari vaatetta joita olen itseasiassa molempia kokeillut keväällä Helsingin reissuillani, mutta silloin todennut, että ei ne eivät olleet tarpeeksi hyviä. Nyt kuitenkin molemmat tuntuivat pienen hienosäännön jälkeen juuri vaatekaappiini sopivilta. Tosin ei siellä kaapissa kyllä tilaa ole.

Kiinasta tullut paketti sisälsi ebaystä tilaamani käsikorun ja kaulakorun. Yritin ottaa molemmista kuvat, mutta tuo kamera ei vaikka kuinka yritin säätää, suostunut tarkentamaan tuohon maapalloon. Ei, en ole koskaan kuullut manuaalitarkennuksesta... Jos ette muuten huomannut niin yritän saada kirjoitukseni edes jotenkin sopimaan kuvien aiheisiin.

Olenko muuten kertonut kuinka aion tilata itselleni jossakin vaiheessa uuden pankkikortin, jonka kuvituksena ajattelin käyttää Pekka Rinnettä ja Fernando Torresia? Siinä on nimittäin ehkä kaksi suurinta sankariani kahdesta lemppari urheilulajistani. Niin ja onhan ne toki ihan jees-näköisiä miehiä molemmat. Olympialaisia en muuten ole juurikaan yhtään seurannut, tylsiä lajeja täynnä.

Tänään kävin pitkästä aikaa kirjastossa, josta löysin tällä kertaa kaikki ne kirjat joita olen yrittänyt lukea jo viime kesästä lähtien. Ennen reiliä mulla jäi kesken viimeinen osa Nälkäpelistä, joten sitä lueskelen tällä hetkellä. Lisäksi lainasin kaksi minulta lukematta jäänyttä osaa Sookie Stackhouse-sarjasta.

Matkakuume on edelleen hirveän kova ja jos tulevaisuuteni olisi yhtään varmempi niin luultavasti olisin jo varannut itselleni äkkilähdön esimerksi Krakovaan, Poznaniin, Berliiniin, Madridiin tai Roomaan. Tuota matkakuumetta ei ainakaan hellitä jokapäiväiset viestit perheiltä, jotka etsivät aupairia itselleen. Olisi varmaan helpompaa vain poistaa se oma hakemus netistä, kun kerta päätin, etten sittenkään halua uraa aupairina. Ainakaan juuri nyt. Onhan tässä aikaa lähteä vaikka ensi vuonna tai vaikka viiden vuoden päästä jos niin huvittaa.

Perjantaina lähdettiin auto täynnä tyttöjä kohti Rovaniemeä ja Amarilloa. Meidän tarkoitus oli oikeastaan vain käydä syömässä, mutta lopulta kuitenkin päädyttiin viereiseen Dorikseen haistelemaan pahanhajuista kokolattiamattoa ja tanssimaan vaahdon leijuessa taivaasta katosta. Söin ehkä maailman parhaan minuuttipihvin ja ranskiksia. Jälkiruoka jäätelöannoksen jaoin romanttisesti vastapäätä istuneen Jennin kanssa. Minä niin rakastan ulkona syömistä! Ennen nirsoilin hirveästi ruuan suhteen, mutta nykyisin olen tajunnut, että ei se pihvi pahaksi muutu, vaikka siinä vieressä olisikin läjä salaattia. Eikä se salaatti minua syö.

Viikonloppuna täällä olikin sitten jokavuotiset Hillamarkkinat, jotka ovat koko vuoden tapahtumakalenterin ehdoton kohokohta. (uuu, hurjaa) Minä tosin olin molempina päivinä töissä ja ne olivatkin kyllä ehdottomasti vuoden kiireisimmät työpäivät. Helsingissä se olisi luultavasti joka päivä tuollaista, mutta toisaalta tykkään siitä kun on koko ajan tekemistä. Ainakin aika kuluu nopeammin.

Illalla suuri osa nykyisistä ja myöskin entisistä tämän kylän asukkaista olivat juhlistamassa markkinoita niin kaljateltalla kuin paikallisessa pitseriassa, pubissa ja hotellissa. Itse kävin kaljateltalla ja tuolla hotellilla. Hotellilla näinkin sitten kummisetäni ja toisen enoni, jotka kuulemma tarkkailivat minua. Jätte kiva. Yllättävän mukava ilta oli kuitenkin ottaen huomioon, että join vain kaksi juomaa ja oltiin sentään täällä käpykylässä juhlimassa ja pari kaveriani olivat vielä itseasiassa töissä tuolla hotellilla.

Nyt kun saan tämän postauksen kirjoitettua aion alkaa katsomaan leffaa nimeltään Like Crazy. Mistä vetoa, että leffan lopussa tarvitsen nenäliinoja?

Nähdään, tai sitten ei.

Postauksen kuvat ovat random otoksia huoneestani.

I'm on a roll.

"..Can't feel better than this
If I played the lottery I'd probably win.."

Ei tässä muuta. Kuulin tämän biisin eilen illalla ja nyt se soi päässäni koko ajan. Jostain kumman syystä tekee mieli tanssia ja roikkua katosta tätä kuunnellessa.

Stefano oli muuten mun lemppari american idolissa.

En minä nyt kuitenkaan mitenkään erityisen onnellinen ole mistään erityisestä syystä. Lähinnä vain iloinen siitä, että työpäivä on ohi ja edessä on kaksi vapaapäivää.

InterRail - Schmitten & Königstein im Taunus

Viimeiset kaupungit Saksasta ja sitten matka jatkuu Ranskaan!

Tosiaan ajeltiin tuonne meidän ystävämme Maijan kotiin Schmitteniin, joka oli tosi söötti pieni kylä keskellä metsää ja vuoria. Maijan kotitalo on rakennettu suomalaisesta puusta ja muutenkin se oli kaikin puolin suomalaisin koti missä minä olen koskaan käynyt: saunakin löytyi. Täällä Suomessa ne talot, joissa minä olen käynyt ovat yleensä hyvin Ikea voittoisia.

ehkä maailman suloisin vessanpöntön huuhtelunappi.

Maijan luona oli todella ihanaa viettää ne yksi ja puoli päivää jotka suinkin ehdittiin. Syötiin todella hyviä ruokia (lasagnea, saksalaisia nuudeleita ja kirsikkakakkua), käytiin saunomassa, saatiin meidän pyykit puhtaiksi ja ennen kaikkea nähtiin Maijaa pitkästä aikaa. 

Tuona iltana kun mentiin Maijan luo ei juurikaan syömisen lisäksi jaksettu mitään tehdä, vaan lähinnä juoruiltiin ja painuttiin pehkuihin.

Seuraavana aamuna lähdettiin käymään läheisellä Feldbergin vuorella katsomassa sekä Maijan työpaikkaa, että maisemia. Meitä hirvitti kamalan kapeat ja mutkaiset tiet, mutta Maijan mukaan siellä kulkee myös bussit, joten ei mitään hätää. Kiva. 

Maisemat oli tosi kivat. Tuolta näki jopa Frankfurtin pilvenpiirtäjät.

Tuolta vuorelta meidän matkamme jatkui Königstein im Taunus nimiseen kaupunkiin, jossa sijaitsee koulu, jota Maija kävi. Päästiinkin siis käymään tuolla koululla ja täytyy sanoa, että olihan se iso koulu, mutta itse en välttämättä haluaisi käydä lukiota, jonka yhteydessä on sekä ala- ja yläaste. Mutta kuinka siistiä on, että me päästiin käymään meidän reilin aikana saksalaisessa koulussa, puolalaisissa kotibileissä sekä puolalaisen kansantanssiryhmän harjoitustiloissa? Kuinka moni voi sanoa samaa? Ei varmaankaan kovin moni.

Koulun näkemisen lisäksi kierreltiin tuolla kaupungissa muutenkin ja tehtiin muutamia havaintoja: 1) melkein kaikilla on hieno bemari. 2) joka toisella naisella roikkuu käsivarressaan vuittoni. 3) paikallinen jätski on taivaallisen hyvää.

Vaikka tuo kaupunki näyttikin olevan persaukisten pummien keskittymä, niin siitä huolimatta oli se tosi nätti pieni kaupunki.

Maija vei meidät myöskin vierailulle Königsteinin linnaan, joka oli hieno, mutta ei ihan vetänyt vertoja Suomenlinnalle. Tuolla oli joskus hengaillut joitakin kruunupäitä tai jotakin sellaista. Nykyisin tuolla vietetään kuulemma kerran vuodessa kunnon ryyppybileet nuorten keskuudessa, jolloin jokainen pimeä kammio (joihin ei uskallettu astua sisään) muuttuu kreisibailumestoiksi.

Tuon pienen sivistysannoksen jälkeen lähdetteen sitten tietty shoppailemaan. Mentiin johonkin ostoskeskukseen, mutta me ei oikein tyttöjen kanssa olla varmoja sijaitsiko se samassa vai eri kaupungissa. Ostoksia kuitenkin saatiin tehtyä..

Takaisin "kotiin" mentäessä juututtiin ruuhkaan, mutta se ei hyvässä seurassa paljoakaan haitannut. Illalla vielä syötiin muun muassa jäätelöä ja saunottiin. Tai siis tytöt saunoivat ja minä erittäin epäsuomalaisesti käytin päätä saunan puolella. (nim. liian monta melkein pyörtymistä saunan jälkeen.)

Muille reilaajille tästä postauksesta ei hirveästi apua tainnut olla, koska minun käsittääkseni kumpaankaan noista kaupungeista ei edes junarataa mene, MUTTA korjatkaa toki jos olen väärässä. Jos kuitenkin tuonne päin Saksaa eksytte, niin kannattaa vierailla vaikkapa molemmissa paikoissa.

InterRail - Frankfurt (am Main)

Jatketaan tämän reilin purkamista.

Berliinistä lähdettiin aikaisin aamulla kohti Frankfurtia. Näin uskottavan reilaajan näköisenä oltiin liikkeessä:

Olenko ainut kenen mielestä tuo rinkka ei sovi kuvaan? Huomatkaa toki myös mahtavat eväät: patonkia ja toffifeetä.

Junassa päädyttiin istumaan "quiet zone"-vaunussa, joten lähinnä kuunneltiin musiikkia ja yritettiin nukkua. 

Frankfurtissa meitä oli vastassa meidän rakas ystävämme Maija. (Obs. Maija oli vaihtarina meidän koulussa pari vuotta sitten. Iskä suomalainen. Äiskä saksalainen.) Oli ihanaa kun seurassamme oli taas joku paikallista kieltä puhuva henkilö, niin sai itse nakata aivot narikkaan ja antaa Maijan hoitaa puhumisen muun muassa tehdessämme paikkavarausta Pariisin junaan. Oli muuten hemmetin kalliit paikat tuossa junassa, tosin en tarkalleen muista kuinka kalliit, mutta kalliit ne oli kuitenkin.

Rinkat vietiin rautatieaseman säilytyslokeroon, koska meidän suunnitelma oli kierrellä päivä Frankfurtissa ja mennä vasta illalla Maijan kotiin läheiseen Schmittenin kylään. Meidän seuraan liittyi myös Maijan ystävä, jonka nimeä en kyllä valitettavasti muista. Hyi Krista, häpeä.

Frankfurtin kuvasaaliini on muuten säälittävän pieni. Jotenkin sitä ei vain jaksanut kaivaa kameraa esiin, joten monet kivat jutut on nyt jääneet kuvaamatta. Oma moka. No, kuitenkin... Heti ensimmäisenä käveltiin jotakin tosi nättiä ostoskatua pitkin ja mentiin erään ostoskeskuksen katolle ottamaan kuvia ja katselemaan maisemia. Jotenkin tosi hassua, että tuolla Frankfurtissa on noita moderneja pilvenpiirtäjiä ja vanhoja rakennuksia ihan vieri vieressä. 

kuinka monta kirkkoa bongaat?

Kirkkoja tosiaan oli muutama. Käytiin tuolla suurimmassa eli Tuomiokirkossa ihan sisällä asti ja hienoltahan siellä näytti. Tosin ei vetänyt vertoja Sacré-Coeurille.

Kirkossa käynnin jälkeen olikin kurnivien mahojemme aika saada jotakin täytettä. Maijan mielestä oli ehdottoman tärkeää, että mennään syömään jotakin saksalaista, joten mentiin vanhankaupungin keskusaukiolla sijaitsevaan Römer-Bembel nimiseen ravintolaan syömään. Pohdittiin pitkään mitä syötäisiin ja tuolla välin tarjoilija ehti käydä ainakin pari kertaa kysymässä joko ollaan valmiita tilaamaan. Lopulta päädyttiin maistamaan Frankfurtilaisia makkaroita ja perunasalaattia. Ruokajuomana meillä oli kannullinen Äbbelwoita. Minusta tuo maistui enemmän valkoviiniltä kuin siideriltä, joten makuelämys ei ollut hirvittävän hurmaava. Minä siis vihaan kaikenlaisia viinejä yli kaiken.

Tuolla keskusaukiolla oli hirveästi poliiseja jonkin mielenosoituksen takia, joten minun oli tietenkin taas pakko saada poliisiautosta kuva. Kuvan ottamisen jälkeen kohtasin taas epäileviä katseita muutamalta poliisilta. Mulla ja poliiseilla muutenkin tuon reilin aikana selkeästi kemiat kohtasivat.. Esimerkiksi Madridissa poliisisetä piti minulle pienen valistuksen sen jälkeen kun kävelin auton edestä tien yli. Roomassa taas yritin salakuvata turistibussista paria poliisia, mutta kummasti vain niissä kuvissa molemmat poliisit tuijottaa suoraan kameraan ja hymyilee. Jee.

Asiasta kukkaruukkuun. Tykkäsin tosi paljon noista vanhankaupungin rakennuksista. Jostakin kumman syystä ne tuo mulle mieleen Lumikista sen mökin, jossa ne kääpiöt asustelee..

Meidän syömisen aikana oli alkanut sataa vettä, joten käytiin enää pikaisesti jonkun kivan sillan luona. (oikeasti joskus voisi kysyäkin, että mikä tämän ja tämän paikan/rakennuksen/patsaan nimi on, niin olisi hiukan helpompi kertoa niistä muille ihmisille) Sieltä kipitettiin aika nopeasti sateen yltyessä smoothielle Starbucks-tyyppiseen kahvilaan. Kierreltiin me vielä muutamissa kaupoissakin, mutta kukaan ei yllättäen ollut shoppailutuulella, joten lähdettiin lopulta pois tyhjin käsin.

Päivän päätteeksi haettiin meidän rinkat rautatieasemalta ja mentiin paikallisjunalla/metrolla läheiseen Oberurselin kaupunkiin, jossa Maijan äiti odottikin meitä. Sieltä jatkettiin mutkittelevia teitä pitkin Maijan kotiin Schmitteniin.