When I am into the fire a dawning desire, I call your name.

*kaivaa kirjastokuittiin kirjoittamansa muistilistan esiin*

Heissan. Taas hurahti pari päivää ohi ihan silmänräpäyksessä. Mihin nämä päivät oikein valuu? 

En nyt edes muista milloin olen viimeksi kunnolla päivittänyt, joten kerron hiukan viime viikon tapahtumista. Mitään kovin mullistavaa ei ole tapahtunut, mutta eipä sellaista voi olettaakaan. Päivät ovat kuluneet laiskotellessa. Viime viikolla en oikein mitään saanut aikaiseksi, mutta tällä viikolla pitäisi yrittää siihen saada muutos.

Ellu rakas pyysi mulle koululta lainaan maantiedon kirjoja, jotta voin aloittaa pääsykokeisiin lukemisen. Tosin sitä en ole vielä tehnyt, mutta huomenna lupaan aloittaa ! Saanen tähän väliin huomauttaa, etten millään tajua miksi jotkut aloittaa lukemisen jo tammikuussa.. Kävin katsomassa tuon Helsingin yliopiston mantsan pääsykokeen ja ainakin viime vuoden kysymyksiin osaisin kaikkiin lukemattakin vastata jotakin fiksua. Tosin en millään edes oleta, että mun vastaukset olisi niin priimakamaa, että sisään pääsisin. No täytyyhän tätä kuitenkin edes kokeilla. 

Tilasin myös netistä Arkeologian pääsykoekirjan. (Miksi, oi miksi?) Mutta en taida saada luettua sitä ollenkaan... Siinä on noin 500 sivua, fonttikoko lähes yhtä pieni kuin Raamatussa ja se sisältää luultavasti vain yhden kuvan. Sellainen kevyt iltalukeminen tosiaan. 

Tarkoitus olisi Jennin kanssa vielä puolihuvikseen käydä kokeilemassa englannin pääsykokeissa miten niissä menestyy. (Saa hengailla Helsingissä pitempään. :D) Tosin kirjat meiltä vielä puuttuu, mutta kyllä me ne vielä ehditään hankkia. Toivottavasti. 

Kuten huomata siis saattaa ei tämä lukumotivaatio taaskaan ole oikein huipussaan. Odotan innolla sitä päivää (jos sellainen tulee), että opiskelen oikeasti innolla jotakin aihetta joka minua kiinnostaa. 

Onneksi elämä ei siihen kaadu, jos en mihinkään kouluun syksyllä pääse. Minulla on nämä pari vaihtoehtoa sen varalle: A) Lähden aupairiksi B) Menen töihin C) Hankin rikkaan miehen D) Muutan viidakkoon ja syön banaaneja.

A ja B kuulostaa parhailta vaihtoehdoilta tällä hetkellä. 

Sille espanjalaiselle perheelle, joka halusi minut aupairikseen en voinut vielä antaa varmaa vastausta siitä, että tuunko vai enkö tuu, joten se homma tyssäsi siihen. Mutta eipä tässä näköjään tarvitse kovin paljon huolehtia, kun pari päivää myöhemmin eräs suomalais-kreikkalainen perhe otti minuun yhteyttä. Tosin heillekin jouduin sanomaan, että sorry. Toivottavasti näitä innokkaita perheitä löytyy vielä heinäkuussa, kun kouluista saadaan tulokset. 

Ulkomaalaisista puheen ollen, juttelin perjantaina tämän meidän "tutun" kanssa kenet meidän olisi tarkoitus siellä Puolassa kesällä tavata. Tämä kyseinen tyyppi on tavallaan meidän (tai mun) kaveri. Tavattiin neljä vuotta sitten kansantanssifestareilla ja me kaksi onnistuttiin ihastumaan toisiimme siinä reilun viikon aikana aika pahasti. Tai ainakin mun puolelta pahasti. Hiukan tekstailtiin tuon viikon jälkeen, mutta sitten yhteydet katkesi melkein pariksi vuodeksi ennen kuin "löydettiin" toisemme facebookin kautta. Sen jälkeen ollaan pidetty yhteyttä aktiivisemmin, mutta siltikin aika randomisti. Nyt sitten ollaan sovittu kesälle tapaaminen ja odotan sitä hiukan kauhunsekaisin fiiliksin. Mitä sanoa pojalle (tai no nythän se on jo mies) jonka perään olet joskus itkenyt ja paljon. No tervehtimisellä on kai hyvä aloittaa. 

Hän oli tosiaankin juuri saanut samana päivänä ajokortin ja oli ihan tajuttoman innoissaan asiasta. Juteltiin siis niitä näitä ja hän kyseli muun muassa siitä milloin aloitan yliopisto-opiskelut jne. Yritä siinä sitten lyhyesti selittää englanniksi, että "joo no mun suunnitelmat on hiukan auki, mutta vissiin syksyllä pitäis aloittaa, mutta sinne kouluun on aika hankala päästä, niin en oo varma mitä oikein teen. on mulla kuitenkin muitakin suunnitelmia. enkä mä edes ole tyhmä oppilas, juunou."

Miehistä puheen ollen olin torstaina töissä ja täytyy sanoa, että vaikka minkälaista irstasta papparaista ja poikansa naittajaa olen nähnyt, niin tämä asiakas veti flirttailussa kaikki pisteet kotiin. Jopa hymypojan hymyt jäi kakkoseksi tämän miehen pepsodentille. Olisin voinut vajota sen tiskin taakse siinä vaiheessa kun herra vain hymyilee ja tuijottaa ja minä kiusaantuneena yritän näyttää pätevältä työntekijältä. Parin avuttoman keskustelun avaus yrityksen jälkeen kyseinen miekkonen kuitenkin tajusi oman parhaansa ja päätti poistua. Tätä on hankala selittää, mutta se tilanne oli kiusallinen. 

Nyt ei enempää puhetta miehistä.

Perjantaina lähdin yllättäen Jennin, Ellun ja Joyn kanssa Rovaniemellä pyörähtämään. Tämä on muuten masentavaa, koska oli jo toinen perjantai putkeen kun oltiin Rovaniemellä ja nähtiin onnellisia humalaisia ihmisiä, mutta itse vain lähdettiin kohti kotia, kun samaan aikaan Onnela avaa ovensa. My life sucks. 

Jos ei tänäkään viikonloppuna tai edes vappuna lähdetä juhlimaan, niin vannon, että ryhdyn absolutistiksi. Niin. 

Ollaan oikeasti yritetty kirjoitusten päättymisestä lähtien hiukan huonolla menestyksellä lähteä juhlimaan tätä lukion päättymisen tuomaa vapautta, mutta kaikki meidän suunnitelmat ovat kaatuneet kuskin puutteeseen. (Kukaan ei suostu uhrautumaan, vaan kaikkien alkoholinhimo on liian suuri.)

Tosiaan hyppäsin hiukan aiheen ulkopuolelle, mutta Rovaniemellä oli taas mukavaa, vaikka juhlimaan ei päästykään. Kierreltiin kaupoissa ja syötiin jätskiä.

Erään myymälän loppuunmyynnistä onnistuin löytämään käsilaukun ja balleriinat puoleen hintaan, joten se lämmitti mieltä kovasti. Muuten ostosaaliini jäi köyhäksi: Sormus, huulikiilto ja paljon syötävää. Normaali reissu siis.

Muuta erikoista ei tässä nyt ole juurikaan tapahtunut. Tällä viikolla olisi luvassa lukemista, urheilua, lounastreffejä koulun ruokalassa, töitä ja toivottavasti juhlimista. Haluan nähdä minun tyttöjä ! (Muitakin kuin Jenniä....)

Ensi viikolla olisi muuten tarkoitus aloittaa autokoulun 2-vaihe, joten kun se on ohi on elämässä taas yksi murhe vähemmän. Jee. 

Photos: weheartit.com