Neljäs päivä Puolassa lähti käyntiin erittäin aikaisen herätyksen, kiireisen pakkaamisen ja junaan kiiruhtamisen merkeissä. Meillä oli edessä yli yhdeksän tunnin junamatka kohti Poznańia.
Ei jaksettu varata istumapaikkoja erikseen, joten meillä kävikin hyvä tuuri kun saatiin sellainen oma "Harry Potter-hytti". Siellä sitten yritettiin kaikin mahdollisin keinoin kuluttaa aikaa: nukuttiin, syötiin, juoruttiin, kuunneltiin musiikkia, käytiin vessassa tsiljoona kertaa, meikattiin, vaihdettiin vaatteita jne. Itseasiassa juuri kun olin vaihtamassa housuja, niin jostakin pelmahti paikalle konduktööri, joka ihan pokkana tarkasti meidän matkaliput, vaikka minä istuskelin siinä ilman housuja. Kannattaa siis varoa, konduktööri voi ilmestyä paikalle milloin tahansa..
Oltiin sovittu edellisenä päivänä tanssijapojun kanssa, että tämä tulee kaverinsa kanssa meitä vastaan rautatieasemalle. Meitä kaikkia jännitti tämä kohtaaminen ihan hirveästi ja polvet tutisten astuttiin Poznań Glownylle vain huomataksemme ettei meitä vastassa ollut ketään. Epätoivo ehti melkein iskeä siinä vaiheessa kun oltiin 45 minuuttia odoteltu, mutta onneksi sain silloin tekstiviestin tanssijapojulta, että missä ollaan ja, että he ovat asemalla. Sen samantien bongattiinkin hänet ja hänen kaverinsa väkijoukosta. Hän oli muistanut meidän junan saapumisajan väärin.. Miehet.
Oltiin tosiaan etukäteen pelätty, että me juroina ja ujoina suomalaisina ei keksitä mitään sanottavaa ja, että joudutaan kohtaamaan kiusallinen hiljaisuus. Onneksi kuitenkin tanssijapojun bestis B oli sen verran puhelias ettei hiljaisuus ollut edes vaihtoehto. Rautatieasemalta nämä kaksi veivät meidät meidän hotellille, josta jatkettiin matkaa melkeinpä samantien kaupungille syömään. Syötiin tosi hyvää kanaa ja vaihdettiin kuulumisia siinä samassa. B osoittautui tosi mukavaksi tytöksi ja ensimmäisenä päivänä taisin jutella enemmän hänen kuin tanssijapojun kanssa.
Syömisen jälkeen kierreltiin keskustassa ja saatiin kuulla illan ohjelmasta sen verran, että me lähdetään poikien kanssa tutkimaan Poznańin yöelämää. Meillehän se kävi vallan mainiosti. Ilta aloitettiin meidän hotellihuoneessa tyhjentäen yksi vodkapullo tutustuen samalla paremmin tanssijapojuun ja tämän kavereihin. Meidän hotellilta matkaa jatkettiin meillekin hyvin tuttuun tapaan mäkkärille. Tämän jälkeen päätettiin lähteä erään tytön synttäreille johonkin klubille, mutta kenelläkään ei oikein ollut tietoa missä tämä klubi sijaitsee. Luvassa oli siis päämäärätöntä haahuilua, autotiellä makaamista, useita puhelinsoittoja ja tämän lauseen kuulemista: "Okey, now I'm 100% sure where it is."
Lopulta synttärisankari tuli meidät eksyneet lampaat omiin juhliinsa noutamaan, eikä edes meidän outojen ulkomaalaisten kuokkavierailu näyttänyt haittaavan laisinkaan. Näissä bileissä oli hauskaa: tanssittiin, naurettiin ja otettiin julkaisukelvottomia yhteiskuvia poikien kanssa. Sain myös kokea tanssilattialla pienen dirty dancing momentin
sen kuuluisan noston muodossa. Nämä kuvat ehkä tiivistää koko illan fiiliksen:
Bileistä jatkettiin vielä johonkin torille, jossa oli nuoria kokoontuneet kuuntelemaan kun yksi tyttö ja poika soittivat kitaraa ja lauloivat samalla. Tanssijapoju yritti suostutella minua tanssimaan, mutta promillet olivat tuossa vaiheessa jo sen verran laskeneet etten tainnut olla kovin innokas. Enää.
Seuraavana aamuna nukuttiin pommiin ja missattiin hotellin aamupala. Tanssijapoju saapui heti aamusta noutamaan meidät ja lähdettiin ajelemaan jonnekin järvelle. Siellä me mentiin sitten testaamaan kesäkelkkarataa! En ollut koskaan ennen testannut tuollaista ja voi kun se olikin hauskaa hommaa. Tosin siinä vaiheessa kun tanssijapoju pysähtyi odottamaan minua mäen päälle kaduin sitä, että olin päättänyt laittaa mekon enkä housuja. Siveyspoliisi olisi sakot siinä vaiheessa antanut.
Tanssijapojun äiti oli kutsunut meidät lounaalle, joten tuolta järveltä jatkettiin matkaa heidän kotiinsa. Nyt tuleekin sitten paras vitsi ikinä. Hänen äitinsä (joka on muuten myös käynyt Suomessa) mielestä meidän täytyy syödä terveellisesti, koska ollaan Suomesta. Saatiin siis eteemme perinteinen terveellinen puolalainen lounas. Minä kasviksien rakastaja kuitenkin söin kiltisti sekä parsakeiton, että pääruuan, josta tunnistin ainoastaan perunan. Maha täyttyi kuitenkin hyvin, joten ei valittamista.
Tanssijapojun äiti halusi, että tullaan näyttämään heidän kansantanssiryhmänsä harjoituksiin joku meidän tanssi noilta kansantanssifestareilta, jossa kaikki oltiin. Ei kuitenkaan Ellun kanssa muistettu yhtään mistä tanssista oli kyse, mutta lupauduttiin kuitenkin sinne tulemaan. Meillä oli kuitenkin pari tuntia aikaa ennen sitä, joten lähdettiin kiertelemään erästä ostoskeskusta, josta tyttöjen oli tarkoitus etsiä itselleen illan pippaloihin sopivat vaatteet. Sen aikaa kun tytöt sovitteli vaatteita, niin minä ja tanssijapoju yritettiin tiivistää neljän vuoden tapahtumat ja kertoa niistä toiselle jotenkin järkevästi.
Tuolla harjoituksissakin käytiin, mutta loppujen lopuksi ne olikin peruttu, koska kaikki ryhmän pojat olivat katsomassa jalkapalloa.. Päädyttiin lopulta lasten ryhmän laulutunnille laulamaan puolankielisiä rakkauslauluja. Pikkutyttöjen mielestä tämä oli erittäin huvittavaa, ainakin hihityksestä päätellen.
Tämän jälkeen meidän oli tarkoitus mennä käymään uudelleen tanssijapojun luona, mutta koska hän oli unohtanut kotiavaimensa lähdettiin käymään meidän hotellilla vaihtamassa illan pippaloihin soveltuvat vaatteet. Illan ohjelmana oli tosiaan mennä puolalaisiin kotibileisiin. Bileiden isäntä oli joku tanssijapojun kaveri, mutta hänen kanssaan ei taidettu muuta jutustelua harrastaa kuin tervehtiminen. Onneksi näissä bileissä oli kuitenkin tuttuja poikia edelliseltä illalta, joten ei tunnettu oloamme täysin orvoiksi.
Me oltiin ennen näihin juhliin menoa käyty ostamassa kaupasta hiukan juotavaa ja juuri kun olimme valitsemassa minkä vodkapullon ottaisimme saapui paikalle tanssijapojun iskä. Annettiin luultavasti hyvä ensivaikutelma.. Päädyttiin muuten tanssijapojun iskän suosittelemana ostamaan Finlandiaa, koska se on kuulemma parasta vodkaa. JEE!
Yksi illan kohokohta oli kyllä se, kun pojat hyppivät sohvalla laulaen aivan fiiliksissä
tätä biisiä. (biisi kertoo miehestä ja siitä kuinka hänellä on neljä naista autossaan...) Tyttöjen kanssa fiilisteltiinkin tuota biisiä koko loppu reilin ajan ja sama meininki on jatkunut täällä kotona.
Noista pippaloista sen verran, että meininki tuskin poikkesi hirveästi suomalaisista kotibileistä. Tosin erikoisuutena oli se, että päästiin kokeilemaan vesipiippua. Ei poltettu siis mitään laitonta, vaan ihan jotain harmitonta vesimelonin makuista juttua. Ihan mielenkiintoinen kokemus tosiaan.
Vaikka nuo bileet eivät mitenkään vetäneet vertoja edellisen illan juhlille, niin minulla oli kuitenkin loppujen lopuksi paljon mukavampi ilta. Siitä ei sen enempää kuin, että vietin lopun illasta erään kerrostalon pihakeinussa tanssijapojun kanssa pohtien sitä, että kukaan ei varmaan koskaan olisi uskonut, että me kaksi vielä tavattaisiin.
Meidän oli tosiaan tarkoitus jatkaa matkaa jo seuraavana päivänä, mutta kukaan meistä ei yllättynyt kun päätettiinkin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Eli toisin sanoen tytöt suostuivat jäämään vielä yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä meidän täytyikin etsiä uusi yöpaikka nimittäin meidän hotellin olivat irlantilaiset futisfanit buukanneet aivan täyteen. Yöpaikan löytäminen ei ollutkaan kovin helppoa, mutta lopulta tanssijapoju ja B saivat meille yöpaikan erään kaverinsa luota. Voitiin kuitenkin mennä sinne vasta illalla, joten vietiin rinkkamme säilytykseen tanssijapojun papan luokse. Tämä pappa olikin kerrassaan hurmaava tapaus: hän oli asunut ennen Chicagossa, mutta ei osannut enää englantia laisinkaan.
Viimeinen päivä Pozn
ańissa hujahti ohi ennen kuin oikeastaan ehdittiin mitään tekemään. Käytiin pelaamassa biljardia sekä kiertelemässä jossakin puutarhassa, jossa oli kasveja ympäri maailmaa. Siellä oli myös sellainen portti, joka "vei toiseen maailmaan.." Illalla lähdettiin vielä kaupungille harhailemaan, missä päädyttiin football fan zonelle katsomaan Portugalin ja jonkin toisen maan peliä. Itse pelistä en mitään muista ja tuskin tytötkään muistavat. Ainut peliin liittyvä asia jonka muistan on se, että haukuin Ronaldon hirveäksi limanuljaskaksi tanssijapojun muistuttaessa, että on hän kuitenkin mahtava pelaaja. Tytöt olivat lähinnä keskittyneet bongaamaan edes yhden komean irkkuturistin, mutta eivät kuulemma olleet siinä onnistuneet.
Peliä ei katsottu loppuun asti, vaan tanssijapoju ja B veivät meidät tämän heidän kaverinsa luokse, joka oli, jos se on edes mahdollista, vieläkin sosiaalisempi kuin B. Hänellä oli myös maailman suloisin minikokoinen koira. Kovin pitkään ei kuitenkaan jaksettu seurustella, vaan painuttiin pehkuihin ja unten maille.
Poznańissa tärkeintä oli ne ihmiset siellä, eikä juurikaan keskitytty minkään nähtävyyksien näkemiseen. Siellä kyllä oli paljon kauniita rakennuksia ja muutenkin tykkäsin tuon kaupungin fiiliksestä, joka oli varmasti huipussaan noiden jalkapallon em-kisojen ansiosta. Kadut olivat joka päivä täynnä iloisia irlantilais- ja kroatialaisfaneja. Suosittelen todellakin myös Poznańia kaikille reilaajille. Kaunis kaupunki täynnä ihania ihmisiä.
