My name is Krista.

Eilen koin jonkinlaisen valaistuksen ja tunsin pakottavaa tarvetta tehdä itselleni bucket listin (= A list of things to do before you die), joten tein sen. Teille en sitä tietenkään näytä, mutta sen verran voin kertoa, että veljeni jo nauroi sille. -.-

Tänään kuvailin ajankulukseni Scrabble-palasia ja muodostelin niistä erilaisia sanoja ja mietin samalla mitä nämä tietyt sanat kertovat minusta.

Toivo oli ensimmäinen sana joka mulla tuli mieleen. Mitä minä toivon ja mistä minä haaveilen? Toivon, että saan elää pitkän elämän. Toivon, että elämä on onnellinen ja edes hiukan sellainen kuin sen haaveilee olevan. Toivon suuria ja pieniä asioita tapahtuvan. Toivon näkeväni läheisteni ja itseni onnellisena. Toivon paljon, mutten kuitenkaan liikaa enkä mahdottomuuksia.

Rakkaus oli kliseisesti toinen sana mikä mieleeni pulpahti. Rakkaus on tärkeä osa elämää, mutta sitäkin on niin monenlaista, että joskus on hankala ymmärtää millaista rakkautta tarvitsemme. On eri asia haluta jonkinlaista rakkautta, kuin oikeasti tarvita sitä. Mielestäni jokainen tarvitsee rakkautta ennen kaikkea läheisiltään: Perheeltään ja ystäviltään. Jo niiden avulla voi elää loistavan elämän. Toki toivon joskus kokevani erilaisen rakkauden, sellaisen rakkauden joka ei välitä etäisyyksistä tai ajasta. Sanotaanko siis, että sen "tosirakkauden". Koen olevani rakastettu ja näin ollen onnekas, koska maailmassa on kuitenkin liikaa ihmisiä joilla ei ole ketään. Jos minun pitäisi sanoa yksi asia mitä rakastan se olisi: Elämä.

Viha on aika vahva sana. Huomaan käyttäväni sanaa turhankin usein ja liian herkästi. Sanon vihaavani Timo Soinia, sieniä ja kasviksia, vaikka loppujen lopuksi en näistä asioista paljonkaan tiedä. Kuitenkin voin mielestäni sanoa vihaavani rasisteja, umpimielisyyttä, hämähäkkejä, luottamuksen pettämistä, julkisia esiintymisiä, imuroimista ja vessan siivoamista. Toisia asioita vihaan kuitenkín enemmän ja toisia vähemmän.

Pelko on pelottavaa. (kappas vain, en ennen tiennytkään. :D) Usein huomaan olevani todellinen nynny, mutta onko se loppujen lopuksi pelkuruutta vai vain hyvää itsesuojeluvaistoa? Pelkään pimeää, korkeita- ja ahtaita paikkoja. Pelkään itseni nolaamista. Pelkään torjuntaa. Pelkään kuolemaa. Pelkään ennen kaikkea vilkasta mielikuvitustani. Joskus toivoisin olevani rohkeampi, mutta sitten ajattelen, että tähänkin asti on selvitty, joten ei hätää.

Kohtalo on asia johon uskon. Uskon, että tietyt asiat on tarkoitettu tapahtua, vaikka ne olisivat tuntuneet hyvin epätodennäköisiltä. Uskon, että on kohtalon määräämää, että tapasin tietyt ihmiset sekä Suomessa, että ulkomailla. Uskon myös, että on kohtalon määräämää, että löysin kadotettuja ihmisiä menneisyydestä uudelleen. Voin vaikka heti kirjoittaa vanhalle kirjekaverilleni kirjeen, vaikka pitkään oli koko ihminen poissa elämästäni. En kuitenkaan usko liiaksi kohtaloon, koska sitten tulisi sellainen olo ettei itse voi vaikuttaa elämäänsä, vaan se olisi jo ennalta määrätty.