Leppä sulatti minun leijonasydämen.

Aiheena tänään Sami Lepistö jääkiekko.

Oltiin tosiaan torstaina Jennin kanssa katsomassa Suomi-Tshekki-ottelua Hartwall-areenalla. Ottelu oli vasta illalla, joten ehdin viettää ensin pitkän päivän töissä. Meillä oli kuorma- sekä kampanjavaihtopäivä, joten hommaa tosiaankin riitti. Onneksi meillä oli kuitenkin kaksi ihmistä töissä melkein koko vuoron ajan.

Olenko muuten muistanut täällä kehua kuinka mahtavia mun työkaverit on? Saatiin tosiaan taas uusi pomo pari viikkoa sitten. Lisäksi meillä on vielä kaksi muuta myyjää töissä. Etenkin tämän toisen tytön kanssa olen ystävystynyt hyvin ja monesti jäädään työvuoron jälkeen hengailemaan toisen seuraksi.

 

Töiden jälkeen suuntasin jonkin sortin lumimyrskyssä kotiin, jossa laittauduin ihmisen näköiseksi ja aloin tiedustelemaan Jenniltä milloin suuntaisimme kaupunkiin. Kaupunkiin oltiin tosiaan menossa syystä, että minä olen himoinnut eräästä Forumin ruokapaikasta saatavaa lehtipihviä siitä asti kun olen tänne muuttanut. Nyt vihdoinkin olin päättänyt palkita itseni sillä. Olin itseasiassa paastonnut sitä varten koko päivän. Ja voi pojat kun se maistui sitten hyvältä.

Kaupunkiin erehdyttiin menemään junalla, jotka tietenkin olivat myöhässä/peruttuja lumimyräkän takia. Niinpä lopulta kun M-juna suvaitsi saapua saatiinkin kykkiä siellä junassa kuin sillit purkissa. Pasilan kohdalla konduktööri kuuluttikin sitten, että "Uskokaa tai älkää, mutta junan ensimmäinen vaunu on aivan täynnä. Käyttäkää muita ovia, että saadaan juna liikkeelle."

Kaupungista päästiin Pasilaan paljon sujuvammin ja möksähdettiin kun tajuttiin, että ainoa juna mikä menee P-Haagaan kulkee Helsinki-Pasila välin ainakin puolet hitaammin kuin muut junat.

Oltiin tosiaan Hartwallilla suunnilleen tuntia ennen pelin alkua, joten meillä oli hyvin aikaa kierrellä ja kaarrella ympäriinsä. Olin todella pahis ja varastin vessakopista MM-kisojen mainoksen. Jenni oli kade ja sekin olisi halunnut sellaisen muttei löytänyt toista.

 

Lepän pelaajien tullessa kentälle lämmittelemään oltiin molemmat naama pleksissä kiinni hihitellen kuin pahimmatkin pikkutytöt. Ensin täytyi tietenkin pikapikaa ottaa fanikuvat naama häpeästä punaisena. Fiilis alkoi vähitellen nousta ja muistin taas miksi rakastankaan jääkiekkoa niin paljon. Jotkut sanoo, että lätkä on perseestä, mutta minä sanon, että se on enemmän kuin harrastus. Se on elämäntapa.

Maamme-laulun kävi laulamassa ihana Samu Haber, jonka jälkeen päästinkin vihdoin aloittamaan peli. Peliä en nyt sen kummemmin jaksa analysoida, mutta kerron nyt, että lopputulos oli 3-2 Suomelle (jos joku ei vielä tiennyt) ja se on tärkeintä.

 

Välillä meillä molemmilla oli ongelmia keskittyä itse peliin, koska piti koko ajan tarkkailla silmä tarkkana missä Leppä milloinkin viiletti. En sano olevani yhtään creepy, vaikka kamerani kuvista noin 4/5 on isoimmalla zoomauksella otettuja kuvia Lepästä. Käyttäisen mieluummin sanaa omistautunut...

Olihan siellä toki muitakin lempparipelaajiani, vaikka esimerkiksi takatukka Aaltosen olemassaolo me muistettiin vasta kun peliä oli jo kulunut hyvä tovi. Ups. Siellä oli muun muassa viime kevään lempparini Mikko Mäenpää. Uusia lemppareitakin syntyi, esimerkiksi ensimmäisen maalin tekijä Oskari Osala.

Oli muuten hauskaa, että aina välillä pelitauoilla meille näytettiin screenillä kuvalliset ohjeet miten kannustaa Leijonia. Ilman ei tietenkään olisi osattu. Lisäksi aina ennen erän alkua saatiin pelata erilaisia pelejä, joihin kuului muun muassa kuumailmapallon lennätystä huutamalla sekä leijonatietovisa.

 

Tiivistettynä. Leppä oli kuumaakin kuumempi tapaus ja nyt se viimeistään on varmaa, että me mennään naimisiin ja muutetaan Intiaan. (Intiaan siksi, että siellä moniavioisuus on jees eli Jennikin saa osansa.) Leijonat oli parhaita ja on aivan pakko päästä katsomaan MM-kisoja.