"The runaway is too slippery for landing."

Siinä on lause, jota tuskin kukaan haluaisi kuulla lentokoneessa.

Näin kuitenkin kuulutti Norwegianin kapteeni viime lauantai aamuna, kun olin lentelemässä kohti Rovaniemeä. Pyörittiin siis ympyrää Rovaniemen yläpuolella puolisen tuntia odotellen saisiko porukka maassa sulatettua kiitoradan laskeutumiselle sallittuihin rajoihin. Täytyy sanoa, että olin repimässä hiuksia päästäni, enkä suinkaan sen takia, että olisin pelännyt laskeutumista.. Ehei, minä olisin ollut valmis hyppäämään vaikka laskuvarjolla tai kokeilemaan riskillä alastuloa nimittäin tiesin, että toinen vaihtoehto on, että me lennetään johonkin toiselle lentokentälle. Eikä täällä Suomessa noita lentokenttiä ole turhan tiheään eli se olisi tarkoittanut monen tunnin viivästystä alkuperäiseen aikatauluun.

Lopulta kaiuttimista kuului, että ollaan otettu kurssi kohti Oulua. Haistakaa kukkanen.. En olisikaan halunnut päästä kotiin tämän päivän aikana. Ei paljon hymyilyttänyt kun laskeuduttiin Oulun lentokentälle ja kaiuttimista kuului: "Tervetuloa Ouluun". Vielä laskeuduttuamme ei ollut varmaa miten päästään Rovaniemelle, joten kökötettiin kuin sillit purkissa lentokoneessa ja odotettiin lisätietoa. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen kaiuttimista kuulutettiin, että kiitorataa ei ole saatu sulatettua tarpeeksi, joten lentoyhtiö on päättänyt järjestää meille bussikyydin Rovaniemelle.

Vittusaatanaperkele. Soitin siis Rovaniemellä odottelevalle äidilleni ja käskin tämän lähteä ajamaan takaisin kotiin (vanhempani asuvat siis noin tunnin matkan päässä Rovaniemeltä ja kahden tunnin matkan päässä Oulusta). Seuraavaksi soitin rakkaalle Oulussa asuvalle Heidi-serkulleni ja pyysin kauniisti voisiko tämä tulla hakemaan mut lentokentältä ja mahdollisesti viedä meikäläisen tunnin matkan päässä sijaitsevalle Pudasjärvelle, josta isäni voisi minut käydä noutamassa. Ei siis puhettakaan, että olisin jäänyt odottelemaan noita busseja.. Olisin ehkä ollut kotona joskus iltapäivällä.

Noh.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Olin lopulta kotona nelisen tuntia myöhemmin kuin minun alunperin piti olla. Lisäksi bongasin Oulussa huoltoasemalla yhden meikäläisen lemppari jääkiekkoilijoista: Juhiksen eli Juha-Matti Aaltosen! En sentään kehdannut ottaa Juhiksesta kuvaa, mutta tässä nyt kuitenkin sen kaara:

Oli ihanaa päästä käymään kotona, nimittäin viimeksi siellä on tullut käytyä heinäkuussa. Äiti oli ostanut mulle meille joulukinkun, koska oli hiukan epäselvää pääsenkö jouluksi kotiin vai joudunko olemaan töissä. (Tänään saadaan jouluviikon työvuorolista, mutta ainakin vielä elän siinä uskossa, että mulla on jouluna neljän päivän vapaa. Peukut ylös!) Kinkku oli hyvää, joten syötiin se koko perheen voimin kahdessa päivässä.

Muutenkin koko viikonloppu meni hyvin leppoisissa tunnelmissa.. Aika kului lähinnä televisiota katsellen seuran aina välillä vaihtuessa. Äiskän kanssa ehdin katsoa ainakin molemmat Prinsessapäiväkirja-leffat, jotain tylsiä brittisarjoja sekä kolme jaksoa Totuuden anatomiasta. (jota haukuin huonoksi ennen kuin olin jaksoakaan katsonut..)

Välillä täytyi poistua telkkarin äärestä, jolloin liikuin lähinnä jääkaapille tai ruokakauppaan. Totta puhuen ehdin myöskin käydä mummilassa, entisellä työpaikallani sekä Fazerin myymälässä karkkiostoksilla. Vietin myöskin laatuaikaa sisarusteni kanssa: Pelasin Trivial pursuitia pikkuveljeni kanssa ja nukuin molemmat yöt pikkusiskoni vieressä. Maanantai aamuna isoveljeni uhrasi yöunensa ja lähti viemään minua Pudasjärvelle, josta jatkoin matkaani bussilla Ouluun.

Oulussa Heidi saapui taas minua noutamaan ja koska meillä oli hetki ennen kuin minun täytyi kiiruhtaa lentokentälle pyörähdettiin Heselle aamukahville (juotiin kyllä teetä ja syötiin muffinsseja) sekä murehtimaan tulevaisuutta. Tuntui typerältä istua Oulussa kahvilla kun työvuoroni oli alkamassa 2,5 tunnin päästä.. Olin sataprosenttisen varma että lento on myöhässä, enkä ehdi ajoissa töihin.. Mutta mites sitten kävikään?

Kävelin työpaikkani ovista sisälle kahdeksan minuuttia ennen työvuoroni alkua! Tadaa!

Kaikinpuolin ihana viikonloppu siis takana. Tosin kohta alkaa jo uusi viikonloppu.. Mihin ihmeeseen nämä päivät katoaa? Tuntuu, että en ole saanut tällä viikolla mitään järkevää aikaiseksi. Tosin se taitaa olla aikalailla tottakin. Vihaan näitä iltavuoroviikkoja, koska nukun yleensä aivan liian myöhään ja sitten täytyykin melkein heti lähteä töihin ja illallakaan ei saa enää mitään järkevää aikaiseksi. Esimerkiksi aloitin tämän blogipostauksen tiistaina ja nyt vasta julkaisen tämän.

Ainiin! Pakko tulla hehkuttamaan, että mun eka tentti avoimessa meni läpi! Olin ihan varma, että feilasin sen koska vastasin kolmesta kysymyksestä puoleksi yhteen, toiseen kirjoitin yhden lauseen ja kolmanteen jätin kokonaan vastaamatta sekä lisäksi häivyin sieltä tentistä heti kun se sallittiin. MUTTA näköjään ihmeitä sattuu.. Tai sitten olen saanut kunnolla säälipisteitä. Tai se opettaja on sekoittanut tulokset. Tai sitten olen yksinkertaisesti nero. JEEJEE!

Enää 22 opintopistettä keräämättä..

Tänään on vapaapäivä ja tarkoituksena olisi saada paljon kaikkea järkevää aikaiseksi. Pakollisia juttuja on ainakin yliopiston kirjastossa vierailu sekä ruokakaupassa käyminen. En ilmeisesti voi elää koko viikkoa syömällä pelkkää Oltermannia..

Tässä nyt oli pitkästä aikaa tällainen pitempi postaus, joten toivottavasti edes joku tykkäsi. Joskus ennen muinoin kirjoitin tällaisia postauksia päivittäin, mutta nykyisin tykkään enemmän tehdä lyhyitä postauksia tai tehdä videopostauksen silloin kun on paljon asiaa. Nyt suuntaan kuitenkin kohti höyhensaaria! Pus pus.