"Te senkin luuserit."

Näin kauniisti sanoi meidän matematiikan opettaja meille tällä viikolla palauttaessaan harjoitus yo-kokeita.

Tosiaan saatiin tehtäväksi tehdä vanha yo-koe (ilman kirjaa) ja sitten saataisiin siitä arvosana oikeiden pisteiden mukaisesti. Itse itkin verta jo ensimmäisen tehtävän jälkeen, koska siihen loppui minun osaamiseni. Jotenkin kummasti onnistuin kuitenkin lopulta tekemään 3 ja puoli tehtävää vaaditusta kymmenestä tehtävästä. Arvosanaksi sain B:n, johon olin itseasiassa jo super tyytyväinen.

Onneksi kirjoituksiin on vielä mooonta viikkoa... Just joo, alan hyperventiloida jo pelkästä ajatuksesta, että ensi viikko on meidän VIIMEINEN oikea kouluviikko lukiossa. Sitten on koeviikko, penkkarit ja soronoooo lukiolle.

En ole vielä valmis lähtemään meidän lintukodosta ja jättämään meidän maailman parhaita opettajia. Puhumattakaan siitä, että näyttää siltä, että meikäläisen kaverit leviää kesän jälkeen ympäri Suomen maita tai vielä pahempaa ulkomaita myöten. Miten ikinä tällainen outolintu löytää yhtä (dorkia) kavereita jostakin muualta?

Käynpäs hakemassa sen paperipussin johon hengitellä.

Onneksi on kuitenkin se reilimatka tulossa, joten ehkä me kyllästytään Elinoiden (kyllä, niitä on kaksi) kanssa toisiimme ja ei haluta nähdä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen. :)

Reilistä puheen olleen varasin tällä viikolla meille myöskin menoliput, joten kesäkuun 4. päivä lähtee lentokone Puolaan, jossa on 99% varmasti mukana kolme hyvin innostunutta tyttöä. Mutta reilistä saatte kuulla myöhemmin lisää, joten vaihdetaan aihetta.

Nyt kun on jo käsitelty kaksi noista tutuista aiheista eli koulu ja kaverit niin voidaan siirtyä siihen kolmanteen perusaiheeseen; töihin.

Tällä viikolla (toivottavasti) pitäisi olla mun viimeinen työviikko vähään aikaan ja en voisi olla iloisempi kun tulen tänään töistä kotiin ja tiedän ettei sinne tarvi vähään aikaan mennä. Paitsi perjantaina täytyy kolme tuntia käydä tekemässä, mutta ei niitä lasketa.

Töissä on oikeastaan ollut ihan mukavaa, mitä nyt on muutamia hankalia asiakkaita käynyt. Esimerkiksi eilen intin (eli kauniisti juttelin) erään miesasiakkaan kanssa, joka oli täyttänyt toto-lappunsa väärin ja ei uskonut minua kun sanoin, että en tiedä missä vika ja, että tarkistaa vielä sen lapun itse. Kovasti sain kuulla kirosanoja, kyselyjä siitä kuinka pitkään olen ollut töissä ja kuinka entinen työntekijä kyllä tietäisi missä vika.

Pientä pään sisäistä kiroilua, soitto esimiehelle (eli äiskälle) ja lisää keskustelua asiakkaan kanssa. Lopulta onnistuin painamaan vahingossa jotakin nappia jonka seurauksena mies sai lappunsa ja kiitokseksi sain pelkästään kuulla sovinistisiä kommentteja.

Mutta, kun asiakas on aina oikeassa......... Vitut. Asiakas on aina väärässä, mutta myyjän tehtävä on vain hymyillä ja antaa asiakkaan luulla olevansa täydellinen.

Onneksi meilläkin käy monia kivoja asiakkaita, jotka hiukan kompensoivat noita ärsyttäviä asiakkaita.

Kivoista asiakkaista tuli mieleen, että hymypoika asioi taas meillä ! Ja vieläpä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla minulla oli serkkuni seuranani, joten minun täytyi käyttäytyä normaalisti ja olin muutenkin lähinnä yllättynyt kun kyseisen miehen näin.

Lähinnä mietin kuinka kukaan voi olla niin komea ja miten kellään voi olla niin suloinen hymy.

Hymyn sain nähdä jopa pari kertaa, joten heti kun asiakas häipyi päästin ilmoille teinityttömäiset kiljahdukset ja suu vaahdossa selitin kuinka ihana kyseinen asiakas on.

Seuraavana päivänä oli juuri pahin ruuhka-aika menossa ja asiakkaita puski melkein ikkunoista. Siinä sitten vahingossa satuin nostamaan katseeni palveltavasta asiakkaasta muihin asiakkaisiin ja meinasin ilmeisesti saada sydärin tai ainakin mun keho reagoi pelottavasti, kun huomasin kuka siellä jonon perällä onkaan.

Iiks, hymypoika. Pulssi nousi varmaan kahteensataan ja kädet ja jalat alkoi tärisemään. Päässäni suutuin itselleni, koska ei tällainen reaktio ollut sallittua. Mun pitäisi olla cool eikä käsien pitäisi täristä kuin 90-vuotiaalla mummolla.

Yritin siinä hengitellä syvään, ei auttanut. Sen verran kuitenkin onnistuin kokoamaan itseäni, että sain tervehdittyä hymypoikaa itsekin hymyillen. Tosin kuittia ojentaessani käden tärinää ei voinut olla huomaamatta. Noloa. But no can do. Asiakkaiden kaikottua menin takahuoneeseen lähinnä hyperventiloimaan ja hengittelemään syvään.

Nyt aiemmasta poiketen toivon, että hymypoika ei asioi meillä vähään aikaan tai ainakaan tänään, koska pelkään omaa reaktiotani jos kyseisen herran näen. Varmaan pyörtyisin nimittäin.

Serkkuni, joka siis tuli yllättäen viikonloppu visiitille on saanut naureskella mulle koko viikonlopun, kun oon niin all over the place.

Nyt vielä lopuksi asiasta kukkaruukkuun.. Kävin tänään äänestämässä pressaa ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun valintani olisi paras presidentti, jonka tämä junttimaa voisi saada. Sen verran vihjeitä, että... Kakkonen on ykkönen.

Nyt lähden katselemaan lostia ja syömään pitsaa. Illaksi sitten reippaana töihin. :)

Photos: weheartit.com