Life goes on... Or not.

Nyt hiukan jo jännittää illan Suomi-USA peli. Toivon kaikesta sydämestäni, että Suomi-poika saa revanssin tänään ja passittaa USA:n pojat kanukkien tapaan kohti kotia. Slovakian voitto oli kyllä täysi yllätys ja itse olin töissä koko pelin ajan ja sain tietää lopputuloksen vasta eräältä kaveriltani.

Lauantaina tosiaan tulin sieltä Helsingistä junalla ja kotiin saavuttuani ehdin juuri ja juuri hengähtää, kun taas piti olla menossa. Nimittäin rakas Elmo pikkuinen täytti 18 vuotta ja täytyi niitä synttäreitä lähteä juhlistamaan. Minä, Elina ja Jenni vielä viime hetkellä valmisteltiin meidän yhteinen lahja Ellulle (valokuva-albumi) ja saatiinkin kunnon raivoamiset, kun ei saavuttu ajoissa paikalle. Onneksi synttärisankari leppyi hyvin pian lahjat nähdessään.. :)

Synttäreillä syötiin, juotiin ja pelattiin. Yhdessä pelissä meidän piti pareittain esittää kahdelle muulle ryhmän jäsenelle pantomiinina jokin asia, jonka vastajoukkue päätti. Me Elinan kanssa esitettiin muun muassa kondomia, Konstantin Barulinia sekä järjestelmäkameraa. Etenkin tuon kondomin esittäminen oli erittäin mielenkiintoista. Hmphm.

Näiden pippaloiden jälkeen suunnattiin täysi-ikäisten kanssa kohti Rovaniemeä ja Onnelaa. Siellä oli Finnish Hockey Mafia esiintymässä, joten vain armas ja kasari olivat auki. No eipä se menoa haitannut. Finnish Hockey Mafian esiintymisen aikana tuli reivattua ihan kunnolla ja vielä ihan loppu illasta sain Jennin [joka ei ikinä ikinä ikinä tanssi (ja joka oli vielä kuskina)] tanssilattialle.

Ellun synttäreiden kunniaksi oltiin laitettu nimet listalle, jotta Elmo saisi after dark-rannekkeen ja oli iloinen yllätys, kun huomasin pöytiä katsellessani, että meille oli varattu oma pöytä. Oli ihanaa, kun kerrankin pystyi rauhassa jättämään hyvät istumapaikat, kun tiesi ettei niitä kukaan varasta. Toki ne suklaat siinä pöydässä oli ihan kiva juttu myös.

Kohdattiin Jennin kanssa myös pari heeboa, jotka englanniksi tiedustelivat after dark-rannekkeen tarkoitusta ja me ystävällisesti lopulta suostuttiin niille juomat tilaamaan, kun sana "valkovenäläinen" ei oikein luonnistunut. Toisen kerran kun näitä tyyppejä autettiin, voin vaikka vannoa, että kuulin kuinka toinen sanoi toiselle selkeällä suomen kielellä, että "kaksi valkovenäläistä". No, en siinä nyt enempää alkanut keuhkoamaan, vaan ilmoitin asian Jennille ja hipsittiin siitä sitten takavasemmalle. Ihme tyyppejä.

Itse join vain pari mustikkashottia, koska mikään muu ei mennyt alas. Eipä siinä, selvinpäin mulla on yleensä jopa mukavampaa baarissa. Etenkin Onnelan jälkeinen mäkkäri-reissu ja kotimatka ovat mukavampia ilman huonoa oloa.

Sunnuntaina menin sitten aamuvuoroon ja voin sanoa, että kolmen tunnin yöunien jälkeen hiukan väsytti. Työpäivästä selvisin kuitenkin ja loppu illan vietin naapurissa jääkiekkoa katsellen. Siitä ei sen enempää, koska nyt en sitä halua yhtään muistella. Ottelun jälkeen varattiin hotellihuoneet meidän pääsykoe Helsingin reissulle. Mennään siis yöjunalla (TAAAS, KUOLEN) ja takaisin lennetään. Sitä odotellessa...

Maanantaina olin jo kuoleman väsynyt kaikkien univelkojen takia, mutta ei auttanut kuin aamulla nousta aikaisin ylös ja ajella Jennin kanssa peräkkäin kohti Rovaniemeä ja autokoulun kakkosvaihteen rata-ajelua. Menomatkan minä ajoin edellä ja väsymyksestä johtuen painelin kaasupoljinta vähän miten sattuu ja vauhti hyppi koko ajan välillä 90-110km/h, joten hiukan kävi takana ajelevaa Jenniä sääliksi. Ei se vissiin kyllä mitään ollut huomannut, kun sillä itsellä oli ollut samantapaisia ongelmia.

Rata-ajelu oli mukavaa, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että se meidän opettaja olisi voinut olla vaikka kymmenisen vuotta vanhempi äijän käppänä, eikä sellainen nuori miekkonen. Onneksi sain lähinnä kehuja: renkaat olivat hyvät, jarrutus tehokas ja hallinta sujui hyvin. Tosin, kun ajoin mutkaan 55km/h ja tein esteen väistön oli perä kuulemma alussa heittänyt tosi pelottavan näköisesti, mutta olin sen kuulemma hyvin suoristanut. Niin ja minähän en edes ollut huomannut, että joku perä muka heittelehtii.

Hiukan tuolla samalla reissulla kierreltiin kaupoissa ja ostin itselleni yo-lakin. Nyt on lähes koko yo-asu valmis, vain korut puuttuu, mutta nekin toivottavasti löytyy Helsingistä. Tosin en ole varma kumman kahdesta mekko vaihtoehdostani laittaisin. (toinen on lyhyt, mutta kuulemma nätimpi ja toinen olisi säädyllisen pituinen, mutta näyttää kuulemma raskausmekolta...)

Eilen sitten aamulla heräsin perhosia vatsassani, koska tiesin, että nyt saadaan tietää kirjoitusten tulokset. Olin kyllä satavarma ylioppilaaksi pääsystäni, mutta pari arvosanaa pelotti tietää. Alunperin minun ei pitänyt ehtiä töiden takia tuloksia käydä kysymässä, mutta äiti pelasti minut ja tuurasi minua töissä tunnin ajan. Noudin siis Jennin kotoa ja polvet tutisten tuloksia lähdettiin koululta noutamaan.

Hyvinhän ne sitten meni !

Äidinkieli  ~  M
Englanti  ~  E
Maantiede (kirjoitin jo syksyllä)  ~  E
Historia  ~  E
Yhteiskuntaoppi  ~  M
Pitkä matematiikka  ~  B

Tyytyväisin olen tuohon huonoimpaan eli matikkaan, koska olin odottanut A:ta ja lukeminen oli ihan surkeaa. Mun matematiikan opettaja tosin edelleen haluaisi, että kävisin sen uusimassa, koska pystyn kuulemma paljon parempaankin. Minä olen tuohon kuitenkin tyytyväinen, joten ei kiitos. Äidinkieli on koko lukion ollut heikoin aineeni, joten tuo M oli todellakin iloinen yllätys. Laudatureita ei tullut, mutta enpä niitä mihinkään tarvitse. Hyvin sitä ilmankin pärjää.

Olin todella hyvällä mielin eilen kirjoitusten tulosten kuulemisen jälkeen, kunnes sain tietää erään aivan kamalan asian. Veljeni entinen tyttöystävä oli kuollut edellisenä yönä.

Tämä taas muistuttaa siitä kuinka elämä on lyhyt ja kuinka epäreilua se useimmiten voikaan olla. Minusta on vain niiiin väärin, että alle täysi-ikäinen, pienen lapsen äiti kuolee noin vain täysin varoittamatta. Voin vain kuvitella miten kamalalta hänen perheestään tuntuu, koska itsekkään en osaa tätä asiaa kunnolla käsitellä. Kaikki sympatiani ovat siis hänen perheensä, kihlattunsa ja pienen poikansa puolella. Toivottavasti he tästä selviävät.

A Symbol of Hope

 A butterfly lights beside us like a sunbeam

 And for a brief moment its glory and beauty belong to our world

 But then it flies again

 And though we wish it could have stayed...

 We feel lucky to have seen it. 

Unknown