Suomi voittaa. - Haittaakse?

Kiire, ahdistus, saamattomuus.

Siinä kolme avainsanaa elämääni tällä hetkellä. Pääsykokeisiin viime hetken paniikkilukemiset on aloitettu ja mantsan kirjat on yhtä (tylsää) kirjaa lukuunottamatta luettu läpi. Ensi viikolla täytyy vielä lukea kirjat uudelleen ajatuksella läpi ja lähteä kokeilemaan tuuriaan seuraavalla viikolla pääsykokeisiin. Ajan loppuessa kesken päätin, että sen sijaan, että yrittäisin lukea kolmea eri ainetta huonosti, niin luenkin mantsan kirjat (joten kuten ajatuksella) sekä englannin kirjat (jos vain ehdin) ja jätän arkeologian kokonaan pois. Aina voi yrittää seuraavana vuonna uudelleen.

Rosa Meriläisen kolumni siitä kuinka pääsykokeet ovat liian rankka suoritus abeille heti kirjoitusten perään on kyllä niin totta. Tämä nykyinen systeemi (kirjoitukset + pääsykokeet = hermoromahdus) ei vaan ole toimiva yhdistelmä. Minunkin alkuperäinen suunnitelma oli jättää kouluihin hakeminen tekemättä ja pitää suoraan välivuosi. Luonne ei kuitenkaan antanut periksi, vaan "pitäähän sitä edes yrittää."

No jep. Pian sitä on yritetty ja mitä siitä jää käteen? Todennäköisesti pitkä viha-suhde koulukirjoihin ja tulevaisuus auki. Koulupaikkaa tällaisella yrittämisellä ei saa kuin luontaiset neropatit, joiden joukkoon allekirjoittanut ei luonnollisestikaan kuulu.

Mitäpä muuta tänne kuuluu?

Ainakin yllä olevan kuvan perusteella joku on saattanut sairastella hiukan. Kuume-flunssa-pääkipu-mahakipu-myllerrys on käyty läpi viimeisen viikon aikana ja nyt toivon todella, että tämä alkaisi jo helpottaa. En muista koskaan kärsineeni näin pahasta flunssasta. Eräänkin yön vietin pyörien tuskissani sängyssä yskien keuhkoja pihalle ja googletellen keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen mahdollisuutta.

Seuraavan päivän vietinkin sitten erittäin reippaana töissä. Sanotaanko, että se kerta kun olin krapulassa töissä ei ollut mitään verrattuna tuohon päivään.

Äänikin katosi pariksi päiväksi ja ainakin Ellusta oli erittäin huvittavaa kuunnella puhettani ja nauruani, kun kuulostin välillä vinkuvalta possulta ja välillä 50 vuotta tupakoineelta ihmiseltä.

Autokoulun 2-vaihe on jo puoliksi takanapäin. Selvisin ilman sen kummempia mokailuja arvioivasta ajosta ja opin jopa uusia tapoja vaihtaa vaihteita ja käyttää kytkintä. Tai sitten nuo jutut vain meni multa täysin ohi autokoulussa aiemmin. Vaikka säästäisin sen 5000e elämäni aikana muuttamalla ajotyyliäni, en sitä kuitenkaan tee. Ai miksi? - No siksi, etten jaksa venksata niitä vaihteita joka välissä ja tykkään ajaa lujaa.

Ensi viikolla olisi luvassa rata-ajelua sekä muutama teoriatunti, sitten voinkin nauttia ajokortistani ainakin sen seuraavat 15 vuotta. Toivottavasti.

Huomatkaa seuraavassa kuvassa hieno yritys esitellä uutta kisupaitaa. On ainakin hiukan varaa massaa kasvattaa tässä paidassa.

Odotan kesää kuin kuuta nousevaa ! Tosin itseasiassa sekin ahdistaa. Reilin alkuun on enää aikaa 25 päivää ja kaikki tavarat on hankkimatta. Muun muassa sellaiset pikkujutut kuin rinkka ja reilippu puuttuu. Tosin ne pitäisi viimeistään ensi viikolla yrittää hankkia. Sitten on tietenkin tuo kahden sivun pituinen lista kaikesta tarpeellisesta ja vähemmän tarpeellisesta mitä mukaan pitäisi ottaa.

Kuulemma meidän pitäisi myös vanhemmille tehdä jonkin sortin esitelmä siitä, että missä ollaan minäkin päivänä. Hoituu.. Heti kun on aikaa. Käykö ensi talvena?

Itse reili stressaa, koska se saapuikin niin yllättäen. Lisäpaineita antaa tämä "kaveri" Puolasta, kenet pitäisi tavata. Muutama päivä sitten hän laittoi minulle viestiä kertoen nähneensä minusta unta ja kuinka oli suruissaan herännyt juuri kun olin antanut hänelle puhelinumeroni. - No et sä sitä numeroa tarvitse. Me tavataan 28 päivän päästä.

Nyt vielä aiheista tärkeimpään, nimittäin jääkiekkoon. Ollaan Jennin kanssa katsottu Leijonien pelit yhdessä fanaattisesti pelipaidat päällä istuen ja tuota sinistä läpyskään heilutellen. Välillä ollaan hiukan meuhkattu tyhmistä tuomareista tai pelaajista. Sitten välillä taas pohdittu komeiden pelaajien määrää. (Slovakeilla oli paljon komeita pelaajia!) Sekä itketty Lepän, Aaltosen ja Tuomo Ruudun poisjäänneille. 

Vaikka näitä kisoja näyttää erilaiset katastrofit varjostavan, niin en ikinä voisi jättää niitä kuitenkaan katsomatta. Jääkiekko on elämä. Se joka yrittää jotain muuta urputtaa voi hypätä suohon ja jäädä sinne asumaan. Huomaatteko kuinka suvaitsevainen olen eriäviä mielipiteitä kohtaan?

Huomenna hyppään junaan ja lähden fanaattiseksi faniksi Hartwall areenalle huutamaan ja karjumaan ja toivottavasti hyppimään ilosta, kun Leijonat tykittää Vaahteramiehet jäästä läpi. Suunnitelmana on myöskin a) vilauttaa kameralle b) vilkutella kameralle c) tehdä jotain sen arvoista, että kameramies sen päättää taltioida. 

Vitsi, vitsi. Haittaakse?

Tämän näköisenä olen täällä pääsykokeisiin lueskellut. Meidän talon äänieristys ei nimittäin ole päätä huimaavaa, mutta tämä maestro tarvitsee kuitenkin täydellisen hiljaisuuden keskittymiseen. Niksipirkkaan vaan vinkkiä menemään loistavasta opiskelutavasta.