Mihin ikinä mä katon, en nää ku sinivalkost.

Jeah. Aiheena on tänään jääkiekko !

Käväisin tosiaan pikaisen reissun kauniissa pääkaupungissamme ja sen jälkeen kun sieltä lauantaina palasin tänne Lappiin, niin kotona en ole juuri ehtinyt muuta käydä tekemässä kuin nukkumassa. Unetkin ovat jäänet luvattoman lyhyiksi.

Torstai iltana köröttelin pakettiautossa kohti Rovaniemen juna-asemaa yhdessä iskän kaverin ja tämän kaverin kanssa. Oli tosi leppoisaa istuskella näiden kahden miekkosen välissä, olo oli kuin hodarin nakilla.

Torstai yö tosiaan meni junassa... Oli tosi kivaa... Köyhänä opiskelijana olin varannut ihanalle 12 tunnin matkalle istumapaikan, ja tämä paikkahan sijaitsi sitten tottakai koko junan surkeimmassa vaunussa. Tiedättekö sellainen matala ja vihreä vanha vaunu? No anyways, vaunussa ei toiminut ilmastointi ja ensimmäiset 5 minuuttia junamatkasta saatiin kuunnella pelkkää räminää kaiuttimista, joista olisi ilmeisesti pitänyt kuulua kuulutuksia. Vaunussa oli minun lisäkseni turhan paljon porukkaa, joten nukkuminen oli oikeastaan melko mahdotonta ennen kello kahta yöllä. Oulussa kyytiin nousi iso ryhmä meluavia koululaisia ja tottakai he istuivat juuri viereisilleni paikoille. Sitä melua kuuntelin sitten Tampereelle asti, jossa he nousivat (onneksi) pois kyydistä. Yksi kyllä totesi erään hauskan faktan juuri ennen pysähtymistä: "Herranjestas me ollaan etelässä, kun täällä on jo lehdet puissa." (Niin meillä täällä pohjoisessa tosiaan on lunta vielä ihan kivasti ja nurmikko loistaa keltaisena eikä lehdistä ole tietoakaan. Noh, Suomi on pitkä maa.)

Kolmen tunnin katkottaisen torkkumisen jälkeen juna saapui aamulla puoli 9 Helsinkiin. Minä painuin suoraan rautatieaseman vessaan meikkaamaan ja hampaiden pesulle. Sieltä sitten suuntasin kohti keskustan kauppoja. Aamu oli varsin sateinen, joten siinä vaiheessa kun hiukseni alkoivat erehdyttävästi muistuttaa villakoiran turkkia (luonnonkiharat + vesi = ♥) päätin ostaa itselleni hatun, joka päässä voin loppu päivän kuljeskella. Monkista löytyi kiva olkihattu, mutta onnistuin sen jo tuhoamaan, nimittäin tungin sen märkänä täpötäyteen kassiin ja nyt se on vähintäänkin mielenkiintoisen muotoinen.

Onneksi sadekin loppui puoleen päivään mennessä. Koko aamun ja päivän kuljeskelin eri kaupoissa ja yritin muistuttaa itseäni etten saa shoppailla liikaa, koska: a) minulla ei ole rahaa b) reili lähestyy c) tulen Helsinkiin seuraavallakin viikolla d) en oikeasti tarvitse uusia vaatteita. Lopulta ostin itselleni Zarasta yhden paidan sekä H&M:ltä nuttura-pompulan ja tuubitopin. Ihan hyvä suoritus minulle. Toki kulutin paljon rahaa ruokaan, mutta sehän on tarpeellista.. Yeah.

Jennille ehdin soitella miljoona ja sata kertaa, koska välillä oli tylsää ja välillä oli oikeasti asiaa. Normaalisti soitan Jennille ehkä kerran vuodessa, JOS on aivan pakko. Heh. En siis oikein ole puhelimessa puhuja-tyyppiä. Yhden puhelun aikana mainitsin Jennille lähteväni ostamaan Leijonat-fanihuivia ja tottakai hän halusi omansa myös, joten kotiin palasin kahden huivin kanssa. Tästä nyt siis siihen aiheeseen jääkiekko.

Saamallani lippupaketilla pääsin FIN-CAN-ottelun lisäksi VIP-tilaisuuteen nauttimaan buffetin antimista ja livemusiikista. Kävelin keskustasta tuskaisena päivän kaupoissa juoksemisen jälkeen Hotel Crowne Plazaan (en uskaltanut mennä ratikalla, koska oisin kuitenkin mennyt vahingossa väärään...) ja siellä kohtasin muutaman muunkin jääkiekkofanin. Ensimmäisenä vaihdoin kannatusvaatteeni päälle (Jenniltä lainassa ollut upea Vancouverin Olympialaisten Suomen pelipaita, huivini sekä sininen kannatuskäsi.), jonka jälkeen sain poskeeni vielä Suomen lipun maalattuna. Sen jälkeen seisoskelin hiukan orpona miettien mihin tässä pitäisi mennä, kun eräs nainen tuli kysymään kuinka voi auttaa. Kysäisin mielestäni hyvin aikuismaisesti, että mihin tässä pitäisi mennä, kun en buffettia missään nähnyt. Vastaus oli kuitenkin kuin pikkulapselle annettu: "Tuonne pälä pälä... Odottaako sinua joku vanhempi tuolla?" "Ei! Olen ihan yksin vaa..." Möö.

Harmistukseni korvautui kuitenkin sillä, että buffetin puolella tilatessani lonkeroa ei baarimikko kysynyt minulta henkkareita laisinkaan. Tuonkin lonkeron tilasin sen takia, että kaikki muutkin siellä näyttivät olevan jo ihan hyvässä maistissa ja oikeastaan minulla oli aika tylsää. Livemusiikki oli joku karsea cover-bändi ja suurin osa porukasta oli keski-ikäistä bisnes-porukkaa. Ruoka oli kuitenkin hyvää ! Puolitoista tuntia tuolla hotellilla hengailin, kunnes bussikuljetukset lähtivät meitä viemään kohti Hartwall areenaa.

Mäenpää & Jaakola <3

Perille selvittiin ja sisälle päästiin. Pelin alkuun oli kuitenkin lähes tunti, joten odotellessani yritin väistellä joka puolella vastaan tulevia olut-mukeja. Katsomoon päästiin noin puoli tuntia ennen pelin alkua ja siinä sitten soittelin äitille ja Jennille odotellessani Leijonia jäälle. Lopulta sankarini saapuivat venyttelemään ja lämmittelemään ja tässä vaiheessa kohtasin suuren ongelman. Istuin sen verran korkealla, etten nähnyt lukea kunnolla pelaajien nimiä sekä muistin vain muutama pelaajan pelinumeron ulkoa. Pikainen puhelu matikkanero Jennille, joka ystävällisesti kertoili minulle pelaajien numeroita.

Vihdoin ja viimein itse pelikin alkoi. Eka erä oli suorastaan euforiaa ja toka eräkin vielä ihan kivaa katsottavaa, mutta kolmas erä olikin sitten se karvas pettymys. Yksinkertaisesti otettiin jäähyjä liikaa ja  Kanadan pelaajien yksilötaidot olivat liikaa meidän pakeille ja he vain pääsivät yksin läpi koko puolustuksen sekä saivat vielä kiekon maaliinkin.

Tosi asiassa pettymys ei kuitenkaan ollut niin karvas kuin ilmeisesti suurelle osaa kavereistani kotikatsomoissa. Hallissa ollut tunnelma oli nimittäin koko pelin ajan niin järkyttävän hyvä, että tappiosta huolimatta pystyi lopussakin vielä ylpeänä huutamaan SUOMI-kannatushuutoja ja taputtamaan seisaaltaan meidän pelaajille. Mukavasta illasta olikin seuraavana päivänä muistuttamassa mustelma kämmenessä (sormus kädessä ei kannata taputtaa) sekä käheä ääni. Vieressäni istui eräs leidi, joka karjui koko pelin ajan ihan fanaattisesti ja tämä tottakai tarttui minuunkin. Ylpeyden hetken koin kun minä, tämä leidi ja eräs mies aloitettiin Suomi-huudot lähes hiljaisessa hallissa ja kuinka muutaman sekunnin kuluttua koko halli raikui Suomi-huudoista.

Hallissa soitettiin hyvää musiikkia ja Hockey Bird oli erittäin hyvä yleisön villitsijä. Suosittelen todellakin kaikille jääkiekkomatsien katsomista paikan päältä edes kerran elämässä, se fiilis siellä hallissa ei vaan nimittäin millään välity täysin tv-kameroiden läpi. Okei, ehkä asiaan vaikutti se, että halli oli täynnä Suomi-faneja ja Kanadan kannattajia oli hyvässä lykyssä 50 kappaletta.

Pelin jälkeen tarkoitukseni oli mennä Pasilan asemalle ja odotella kotia kohti lähtevää junaa. En kuitenkaan tarkalleen ottaen tiennyt miten päästä sinne asemalle, joten seurasin vain suurinta osaa ihmisistä ja hyvin löysin perille. Matkalla minut pysäytti ruotsalainen, joka halusi ottaa kanssani kuvan, jossa näytän peukkua alaspäin ja hän näyttää ylöspäin. Suostuin. Kaupan päälle sain räkäiset naurut ja "Tack så mycket"-toivotuksen.

Pasilan asemalla päätin kuitenkin lähteä takaisin päärautatieasemalle, koska junani lähtisi vasta tunnin kuluttua. Pikainen juoksu ensimmäiseen täpötäyteen junaan ja pummilla matkustaen takaisin keskustaan. Tämän tunnin hengasin rautatieasemalla ostaen matkaevästä, käyden vessassa vaihtamassa vaatteet sekä keskustellen taas Jennin kanssa puhelimessa. Lähinnä soitin Jennille, koska halusin puhua pelistä jonkun kanssa ja minua ehkä pikkuisen pelotti asemalla kaikkien hämärän näköisten tyyppien seurassa, perjantai-iltana, yksin.

Junaan kuitenkin selvisin hengissä ja toinen yhtä leppoisa junamatka alkoi. Tällä kertaa samassa junavaunussa kanssani oli muutama jääkiekko-fani, pari teinityttöä, joista ainakin yhden matkalaukku oli täynnä siiderä (:D) sekä polttariporukasta, josta ainakin yksi jäsen katseli animepornoa muiden jäsenten kailottaessa kovaan ääneen. Istuin PC-paikalla, joten minua vastapäätä istui Karjala-pelipaitaan pukeutunut partaheikki. Kiusallista. Ravintolavaunussa käväisin pikaisesti, mutta hyvin pikaisesti sieltä poistuinkin sen ollessa täynnä humalaisia keski-ikäisiä. Taas.

Rovaniemelle saavuin hiukan yli puolen päivän, josta Prisman kautta jatkoin matkaa äidin ja pikkusiskon kanssa kohti kotia.

Meillä on Kurri & Juti, Jurri & Kuti.

Istuin junassa 24 tuntia, Helsingissä hengailin 10 tuntia ja 5 tuntia vietin jääkiekon parissa. Ja voin sanoa, että oli kaiken tuon arvoinen reissu ! Lähtisin milloin vain uudelleen. Tosin ensin haluaisin nukkua 24 tuntia putkeen...

Kirjoitus- ja ajatusvirheitä tästä tekstistä löytyy varmaan yllin kyllin, mutta juuri nyt haluan vain nukkumaan, joten jätän oikoluvun väliin. Adios.