Wednesday, July 30, 2014

HOLIDAY!

Aaa, lomalomalomalomaaaa.


Mun loma on kestänyt virallisesti kaksi päivää, mutta oikeastaan olen lomaillut jo neljän päivän ajan. En oikeastaan vieläkään ymmärrä, että mun ei ihan oikeasti tarvitse tehdä enää kuin yksi työvuoro tänä vuonna ja sitten alkaakin kouluhommat.

Perjantaina menin töihin hyvin sekalaisin fiiliksin eli olin sekä innoissani lomasta, että surullinen töiden lopettamisesta. Mun työpäivä oli kylläkin aika mahtava: Meidän vakkaripappajengi toi mulle töihin täytekakun, jota me yhdessä mussutettiin aamupalaksi sekä sen lisäksi he olivat ostaneet mulle Kärppien fanirepun (koulurepuksi, aaaws), sukat sekä kaksi mukia. Tämä Kärppä-teema juontaa juurensa siitä miten koko liigakauden kehuin ylpeänä Kärppien voittavan mestaruuden ja nehän sitten onneksi voittivat.


Myös mun työkaverit olivat muistaneet mua ihanilla yllätyksillä: Sain mun esimieheltä tuliaisiksi Amsterdamista tosi söpöt pinkit aamutohvelit ja skumppaa. Mun toinen työkaveri taas oli leiponut mulle kakkua sekä sain Roman Schatzin kirjan "From Finland with love."


Perjantain hyvä työpäivä sai kuitenkin hiukan yllättävän käänteen, kun mulle soitettiin 45 minuuttia ennen mun loman alkua ja pyydettiin voisinko lähteä toiselle kioskille jatkamaan iltavuoroon. Mulla oli kuitenkin illalla läksiäiset, joten pystyin venymään vain muutamaksi tunniksi. Kaduin kyllä lupaustani saman tien, koska pian taapersin työvaatteet päällä kolmenkymmenen asteen helteessä pitkin Mannerheimintietä yrittäen löytää perille. Voitte siis kuvitella miten idiootilta olen näyttänyt, kun olen Ärrän työvaatteet päällä naama punaisena juossut eteenpäin samalla huutaen puhelimeen pyytäen Jenniltä neuvoa perille löytämiseen.

Illalla tosiaan pidettiin mun läksiäiset ja mukana oli noin kymmenkunta papparaista (oli siellä muutama nuorempikin henkilö..). Mun lempparipapparainen piti mulle puheen ja olin kyllä hyvin otettu tästä puheesta. Ei sitä ihan jokapäivä saa kuulla kuinka olen parissa vuodessa muuttunut ujosta tytöstä takaisin kettuilevaksi siivoushirmuksi. Vielä harvemmin sitä saa kuulla olevansa hieno ihminen. Olin muuten ensimmäinen ärräntäti kenelle pidettiin kunnon läksiäiset, ei edes kuulemma eräällä hyvin kuuluisalle edeltäjälleni oltu pidetty läksiäisiä.

Lauantaina oli mun muuttopäivä. Äiti ja mun veljet olivat saapuneet perjantaina Helsinkiin ja heti lauantaiaamusta aloitettiin tavaroiden pakkaaminen ja kantaminen peräkärryyn. Tavaraa oli ihan tajuttomasti! Lopulta koko hommaan meni kuitenkin vain kolme-neljä tuntia. Sen jälkeen oli kuitenkin vielä edessä muuttosiivous, mikä oli tajuttoman rankkaa puuhaa, koska mun asunnossa oli varmasti yli 30 astetta lämmintä. Pari tuntia Jennin kanssa kuurattiin hiki päässä, kunnes paikat kiilsi puhtautta. Illalla palkittiin aherruksemme ja mentiin syömään Hard Rock cafeen sekä chillailemaan kaupungille. Sain myös lauantaina vihdoinkin mun silmälasit ja ne onkin sitten olleet siitä lähtien mun päässä koko ajan. Hehe.


Olen tosiaan yöpynyt Jennin nurkissa lauantaista lähtien ja meillä oli oikein hauskaa keskenämme: Sunnuntaina syötiin aamupalaksi parvekkeella pannareita ja käytiin leffassa katsomassa Snowpiercer (erittäin omituinen elokuva). Maanantaina pyykkäiltiin, yritettiin hoidella virallisia bisneksiä, käytiin shoppailemassa ja kaupungilla syömässä sekä noudettiin Jennin sisko lentokentältä. Tähän väliin voisin myös myöntää, että aloitettiin Jennin kanssa yksi erittäin nolostuttava harrastus.. Ladattiin netistä (ilmaisella) kaikki Sims 2:sen lisäosat ja täällä sitten ollaan vieräkkäin koneilla datailtu pelaillen Simssiä. Sunnuntai-iltana pelattiin luultavasti lähemmäs neljä tuntia, eikä kumpikaan valittanut tylsyydestä. Tiistaiaamuna Jenni siskoineen suuntasi kohti Lontoota mun jäädessä vielä onnellisena nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Mun tiistai olikin oikein mukavasti täyteen buukattu.. Aamulla treffasin mun työkaveria ja käytiin Eirassa "brunssilla", sitten tein pikavisiitin mun työpaikalle (säälittävää heti toisena lomapäivänä), tämän jälkeen kiirehdin takaisin keskustaan missä treffasin Ellaa parin tunnin verran (oli tosi kivaa!), keskustasta hiihdin hirveällä kiireellä ukkosen jylistessä yläpuolellani palauttamaan mun asunnon avaimet (yhyyy), sieltä suuntasin äkkiä "kotiin" syömään ja sitten hiihdin taas hirveällä kiireellä kohti lentokenttää noutamaan Heidiä.


Mua hävettää melkein kertoa tämä, mutta mä EKSYIN matkalla lentokentälle. Menin hiukan extreme-reittiä pitkin ja yhtäkkiä olinkin Käpylän aseman lähellä kävelemässä moottoritien varrella kiroillen vittusaatanaa yrittäen löytää bussipysäkkiä. Mun viimeinen päivä Helsingin asukkaana sujui siis todella mallikkaasti.

Sain kuitenkin noudettua Heidin kentältä ja meidän ilta kului siinä, että vertailtiin kumman rinkka painaa enemmän. Molempien rinkkojen painot pyörii about 11 kilon paikkeilla eli se on vielä ihan siedettävä paino!

Nyt mun pitäisi olla nukkumassa, koska meidän pitää herätä lentokentälle lähtöä varten about 2,5 tunnin päästä. (Heidi nukkuu.) Mun oli kuitenkin pakko tulla vielä päivittämään blogia. Mua ahdistaa suunnattomasti, että en ehtinyt ajastaa mitään postauksia meidän reissun ajaksi, mutta voisin yrittää jotain pientä postailla reissun varrelta.


Palaillaan Suomeen elokuun lopussa, joten viimeistään sitten tulen ilmoittelemaan jos olen vielä elossa!

Nauttikaa näistä viimeisistä helteistä, kohta on syksy ja sitten on piiiiiiitkä talvi. Pusi pusi. Moi moi.

Tuesday, July 22, 2014

Time flies.

Moimoi. Taas on viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Pelottavaa miten nopeasti aika nykyään menee.

*sillisalaatti varoitus*


Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viitisen päivää sitten, mutta sain aikaiseksi ainoastaan tuon ylläolevan tekstin. Writer's block vaivaa pahasti, enkä saa ajatuksiani puettua sanoiksi (tämänkin kirjoittamisen aloitin, koska sain eilen facebookissa uhkausviestin Jenniltä, että hän polttaa mun muuttolaatikot jos en päivitä blogia.). Musta tuntuu, että oon tullut elämässäni sellaiseen tienristeykseen etten tiedä mihin suuntaan tästä pitäisi jatkaa, joten jumitan sitten paikallaan eli sama suomeksi: En saa mitään aikaiseksi, koska mulla on liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. 

Oon muuttamassa neljän päivän (shiiiiit) päästä, enkä ole vielä pakannut mitään. Tiedän, että mun pitäisi todellakin pakata, mutta yritän uskotella itselleni, että jos välttelen sitä ehkä sitä ei oikeasti tapahdu. Hehe, I'm in so much trouble. Muutenkin mun pään sisällä tapahtuu hyvin mielenkiintoisia asioita.. Olen todella innoissani kaikista muutoksista mitä tapahtuu seuraavien parin kuukauden aikana (Reili, muutto Skotteihin, koulun aloitus) ja toisaalta muhun on iskenyt hirvittävä haikeus kaikkea sitä kohtaan mitä jätän taakseni. Esimerkiksi eilen oli mun viimeinen iltavuoro ja koko työvuoron ajan mietin asioita tehdessäni, että "tämä on viimeinen kerta kun teen tämän.."

Haikeutta aiheuttaa myös tämän kaupungin sekä täällä olevien ihmisten taakse jättäminen. Oon tavannut töiden kautta todella mahtavia ihmisiä, sekä työkavereina, että asiakkaina. Ystävät onneksi säilyvät välimatkasta huolimatta, mutta mua harmittaa, että en enää kohta tiedä mitään meidän vakkariasiakkaiden elämästä: Kuulumisia on kuitenkin tässä vajaan kahden vuoden aikana vaihdettu lähes päivittäin. Oon kuitenkin saanut viime päivinä todella paljon kannustuksia tulevaisuuteen sekä kiitoksia siitä työstä mitä oon tehnyt. Mahtavaa huomata, että myös meidän asiakkaat ovat huomanneet mun työpanostuksen. Onneksi me vietetään vielä perjantaina mun työkavereiden sekä muutamien vakkareiden kanssa mun läksiäisiä. Jeee!

Mulla on muuten enää kolme työpäivää jäljellä! "It's a holi-holi-holidaaaaay." Ensi viikon keskiviikkona ollaan Heidin kanssa Amsterdamissa ja kuukauden päästä ollaan (toivottavasti) Krakovassa ja kahden kuukauden päästä meikäläinen on Skotlannissa! Tajusin eilen kun pyöriskelin sängyssäni pohtien elämää, että tulen viettämään tänä vuonna enää suunnilleen parisen viikkoa Suomessa. That's crazy.

Monet ovat kyselleet, että miten uskallan muuttaa ulkomaille. Mun mielestä tää kysymys on hiukan hassu, koska tottakai kuka tahansa tervejärkinen olisi ainakin hiukan peloissaan hypystä tuntemattomaan. Minäkin olen kauhuissani, mutta samalla olen myös niin innoissani, että hyvä kun pysyn pöksyissäni. Tässä tapauksessa innostuksen täytyy kuitenkin voittaa pelko. Mitä hauskaa olisi elämässä ilman pientä jännitystä? Multa kysyttiin itseasiassa tuota samaa kysymystä parisen vuotta sitten kun ilmoitin muuttavani Helsinkiin. Silloinkin olin peloissani, mutta tiesin, että se on lopulta sen kaiken arvoista. Ja sitä se todellakin on ollut! Mun koko elämä on täällä ja tämä paikka tuntuu paljon enemmän kodilta kuin elämä pohjoisessa koskaan tuntui. Älkää käsittäkö väärin.. Mun lapsuus oli mahtava ja ympäristö sille oli täydellinen. Ranua tulee aina olemaan paikka missä asuin mun lapsuuden ja missä on mukava vierailla, mutta that's it. Helsinki on paikka missä haluan vielä joskus asua uudelleen, Ranua ei ole.

Mun kaveri laittoi mulle muutama päivä sitten linkin erääseen hyvin mielenkiintoiseen artikkeliin aiheesta "17 things that change forever when you live abroad." Suurin osa näistä kohdista oli sellaisia mitä olin jo etukäteen ajatellut (esim. sinulla on kaksi kappaletta kaikkia tavaroita..) ja osa oli taas sellaisia mitkä ei olleet vielä edes putkahtaneet mun pieneen mieleeni. Eräs kohta tuosta artikkelista kolahti täysillä ja tämä olisikin aika hyvä vastaus niille jotka kysyvät miten uskallan muuttaa ulkomaille: 

4. You come to understand that courage is overrated.
Lots of people will tell you how brave you are – they too would move abroad if they weren’t so scared. And you, even though you’ve been scared, too, know that courage makes up about 10% of life-changing decisions. The other 90% is purely about wanting it with all your heart. Do you want to do it, do you really feel like doing it? Then do it. From the moment we decide to jump, we’re no longer cowards nor courageous – whatever comes our way, we deal with it.

Olikohan tässä nyt tarpeeksi avautumista yhdelle postaukselle.. Voisin ehkä vihdoin kertoa mitä viimeisten parin viikon aikana on tapahtunut. 

1. Mun pikkuveli oli neljä päivää Helsingissä. Tosin ei kyllä paljon hengailtu yhdessä, kävi Miro kuitenkin syömässä mun luona Arnoldsin donitsin. Jeij. 
2. Oon yrittänyt viettää jokaisen mahdollisen hetken ulkona nauttimassa näistä helteistä, jotka ei näköjään ole lähdössä mihinkään. Espalla on tullut käytyä piknikillä sekä kirjaa lukemassa. Mun ja Jennin rentouttava löhöilyreissu päättyi kylläkin siihen, että lokki kakkasi Jennin päälle. 
3. Käytiin myös Lintsillä yksi kaunis päivä syömässä pehmistä sekä istuttiin tovi eräillä portailla tsiikailemassa sööttiä jarrumiestä. Ei kyllä oikeasti edes tiedetä oliko se söpö, kun se vuoristoradan vaunu liikkui sen verran kaukana. Lopulta meidän oli pakko poistua paikalta, kun tämä tyyppi alkoi posettamaan (eli vääntäytyi mitä ihmeellisimpiin asentoihin) aina meidän ohi mennessään. Tai ehkä kuviteltiin kaikki ja ahdistuttiin turhasta. 


4. Ollaan katsottu Jennin kanssa myös paljon elokuvia.. Kaikki Jurassic Parkit sekä iso lista surkeita kauhuelokuvia.
5. Treffasin Elmoa pari viikkoa sitten, kun kerrankin molemmat oli samalla paikkakunnalla ja vieläpä vapaalla samaan aikaan. Kierreltiin keskustassa sekä käytiin Itiksessä. Söin maailman parasta lehtipihviä ikinä ja nyt aion raahata Jennin tuonne mun seuraksi torstaina. 


6. Katsoin MM-futiksen välierät ja finaalin ja ei voi muuta sanoa kuin, että Auf geht's Deutschland! Futiksessa oon aina ollut Espanjan kannattaja (ja olen jatkossakin, vaikka nämä kisat meni miten meni), mutta Saksa nousi kyllä hyväksi kakkoseksi mun lemppari maat listalla. 


7. Rakastuin Mezut Öziliin. Luultavasti tällä on jotai tekemistä sen kanssa, että Özil ja Juhis on toistensa kaksoisolentoja.


8. Jenni oli katsomassa tuota finaalia mun luona ja tältä se näytti kun se olisi halunnut mennä kotiin nukkumaan. Söpöä.


9. Kävin mun kaverin synttäreillä reilu viikko sitten ja kutsuin myös Jennin mukaan. (Ollaan eletty Jennin kanssa aikamoisessa symbioosissa viimeiset pari vuotta, joten yritin muistuttaa Jenniä siitä miten tutustutaan uusiin ihmisiin, ettei se raukka ole ihan pulassa, kun meidän tiet kohta eroaa.) Oli kyllä tosi mukavat pippalot, porukkaa oli mun laskujen mukaan reilut 30 ihmistä ja illan ohjelmana oli muun muassa onginta. Lisäksi siellä oli tällainen super creepy jänisnaamari.


10.  Ryhdyin Amnestyn kuukausilahjoittajaksi, koska vastasin vahingossa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun (yleensä en vastaa), enkä sitten osannut kieltäytyä, kun tämä tyyppi puhelimessa puhui niin vakuuttavasti. Kuukausilahjoittajista puheen ollen.. Olen hyvin ylpeä Jennistä. Törmättiin tänään kaupungilla Greenpeacen feissariin, jonka kanssa halusin jäädä juttelemaan, vaikka Jenni olikin juuri tokaissut tuolle miekkoselle, että häntä ei ympäristöasiat kiinnosta. Kuitenkin reilun viiden minuutin päästä kirjoitti tuo miekkonen Jennin yhteystietoja ylös. Lisäksi se mies kysyi, että ollaanko täysikäisiä... "Joo'o.. Toi on 22-vee." "Siis oikeesti? Oho. Te näytätte nuorilta."
11. Mun kotona kävi asuntoesittelijä näyttämässä MUN kotia mahdollisille tuleville vuokralaisille ja mun olisi tehnyt mieli potkia nämä ihmiset ulos MUN kotoa. "Tää on mun lemppari." "Mä haluan tämän." "Laita munkin nimi siihen listaan." Byhyyy, tämä asunto on MUN koti. En halua ajatella, että reilun viikon päästä täällä asuu jo joku toinen. Ai miten niin ripustaudun asioihin?
12. Spotify on lähetellyt mulle viime päivinä tällaisia "palkintoja". Öö.. En mä nyt NIIN paljon Robinia kuuntele.. Hei ihan oikeasti. Ilmeisesti täytyy lopettaa Boom Kahin ja Kesärenkaiden kuuntelu.


13. Viime viikolla tein jotakin mitä mun on pitänyt oikeastaan tehdä jo viime kesästä lähtien: Kävin optikolla! Likinäköinen ilmoittautuu (-0,5 & -0,75 not bad) ja nyt vain jännittelen, että ehtiikö mun rillit tulla ennen kuin hylkään Helsingin. Ostin siis tosiaan silmälasit sekä samaan hintaan sain aurinkolasit tehoilla. Jeij. En kyllä aio käyttää noita laseja kuin silloin kun on pakko eli esim. luennoilla tai autoa ajaessa. Optikon mukaan olin yllättävän helppo asiakkaaksi, joka osti ensimmäiset silmälasinsa ja päädyin tosiaan about viiden minuutin sovittelun jälkeen ensimmäisiin laseihin, mitkä näytti suunnilleen siedettäviltä.
14. Käytiin Jennin kanssa eräänä kauniina ja kuumana päivänä (niin mikähän niistä..) Töölössä tsiikailemassa Sibelius monumenttiä (eli istuttiin syömässä jäätelöä sen edessä) sekä tsekkaamassa meininki Hietsussa. Viime sunnuntaina käytiin Aurinkolahdessa biitsillä sekä uimassa. Olihan se jo aikakin ottaa talviturkki pois näin heinäkuun lopussa.


15. Tänään on ollut hyvä päivä. Tehtiin Jennin kanssa keväällä sellainen lista asioista mitä halutaan tehdä tänä kesänä ja ollaan yllättäen saatu tehtyä melkein kaikkia asiat. Tänään paistateltiin päivää Kaivarissa, syötiin jäätelöä, istuttiin Mattolaiturilla nauttien auringosta ja merestä (haluan veneilemään luksuspaatilla) sekä käveltiin Eirasta Punavuoren kautta keskustaan puistoon syömään toasteja. Lisäksi sain vihdoinkin ostettua reililipun! Whoop whoop! Lähtöön on enää 8 päivää! Voisin alkaa miettimään mitä haluan ottaa mukaan..


Tämän postauksen kirjoittamiseen meni nyt yhteensä varmaan kolme ja puoli tuntia (välillä tökkii, välillä pitää googletella jotain), joten se ehkä selittää miksi mulla iskee aina ahdistus päälle, kun paljon kivoja juttuja tapahtuu ja niistä kertominen kertyy tällaiseksi yhdeksi jäätävän pitkäksi postaukseksi. Nyt se on kuitenkin kirjoitettu! Jeee. Meen nyt syömään ananasta ja Arnoldsin donitsia. (Enkä edes tykkää donitseista) Byyye.

Thursday, July 10, 2014

Throwback Thursday: Dubai

Aaa, rakastan näitä helteitä mitkä ovat hellineet meitä jo useamman päivän! Mieliala on lähes koko ajan aurinkoinen ja useana päivänä olen kotona käynyt lähinnä nukkumassa. Mieluummin pyörin kaupungilla syöden jäätelöä tai istun puistossa ottamassa aurinkoa, kuin pyörittelen peukaloita sisällä. Toissapäivänäkin lähdin kotoa kuuden aikaan aamulla ja kotiin tulin takaisin puoli kymmeneltä illalla. SUMME

Vuosi sitten hengailin kuitenkin vielä hiukan lämpimämmissä merkeissä. Dubain +40C helteet oli kyllä aikamoinen kokemus yhdistettynä Ramadaniin. Mulle on viimeaikoina iskenyt taas hirveä himo lähteä käväisemään Dubaissa, mutta katsellaan asiaa aikaistaan ensi vuonna.. Buu. Tasan kolmen viikon päästä olen kuitenkin onneksi Amsterdamissa!


 photo DSC_1337_zpsb301e7d4.jpg

En koskaan julkaissut Dubain reissulta juurikaan mitään kuvia, koska kerroin meidän reissusta videoiden muodossa. Tässä siis VIHDOINKIN niitä kuvia.


 photo DSC_0156_zpsb87999bd.jpg
 photo DSC_1386_zps3feba8c8.jpg
 photo DSC_1325_zps152baf1c.jpg
 photo DSC_1275_zps6e4f995c.jpg
 photo DSC_1239_zps501de260.jpg
 photo DSC_1263_zps3bb05d03.jpg
 photo DSC_0066_zpsb2fe87a5.jpg
 photo DSC_0016_zps0d90b8ba.jpg
 photo DSC_0080_zps5cbbd84c.jpg
 photo DSC_0047_zpse0456a62.jpg
 photo DSC_1233_zpsbeb036e6.jpg
 photo DSC_1303_zps1de79bee.jpg
 photo DSC_0088_zps05e6ea36.jpg
 photo DSC_0162_zps3e6941a7.jpg
 photo DSC_0096_zps1347c2e2.jpg
 photo DSC_0165_zps94b14359.jpg
 photo DSC_1209_zps82d18cf4.jpg
 photo DSC_1260_zps6884a65e.jpg
 photo DSC_0124_zps246fe9c9.jpg
 photo DSC_1319_zps17e1c0ac.jpg
 photo DSC_1255_zpsd502b964.jpg
 photo DSC_1396_zps3af99542.jpg
 photo DSC_1347_zpse00bc3d7.jpg
 photo DSC_1400_zps89846271.jpg

Sunday, July 06, 2014

Kesällä olen onnellinen.

Kuulumisia tiivistettynä kesäkuulta/heinäkuun alusta:

Olen..

 photo DSC_0443_zpse3243af5.jpg

1. Hoidellut paljon virallisia bisneksiä: Muuttoilmoitus, vuokrasopparin ja muiden sopimusten purku, Kelan ja pankin kanssa asiointi. Arg.
2. Ostanut uuden puhelimen.
3. Käynyt ihotautilääkärillä.
4. Viettänyt Juhannusta erittäin rennoissa merkeissä kokkaillen hyvää ruokaa.

 photo DSC_0460_zpsf0a5d8f4.jpg

5. Skypetellyt paljon.
6. Vihdoinkin ymmärtänyt tissuttelun ja terasseilla käymisen idean. Viimeisen kuukauden aikana olen eksynyt baariin/terassille jopa neljä kertaa (mikä on mulle jo erittäin paljon..).


7. Viettänyt iltaa paikallisessa lähikuppilassa mun työkaverin ja meidän vakkareiden kanssa (Näiden miekkosten keski-ikä on tosiaan jotain 50-60 vuotta) - Vaikka meidän seurue näyttää varmasti ulkopuolisille erittäin omituiselta, niin nämä ihmiset on kuitenkin jollakin tapaa mun ystäviä ja mulla tulee ihan oikeasti niitä ikävä kun lähden pois.
8. Tehnyt spontaanin mäkkäri & karkin ostoreissun puolen yön aikaan. Onneksi 24h ruokakaupat ja mäkkärit on keksitty.

 photo DSC_0435_zps3756622a.jpg

9. Myynyt tavaraa kirpparilla ja rikastunut ihan mukavasti.
10. Viettänyt laatuaikaa ystävien kanssa (eli muidenkin kuin Jennin kanssa): Elmo oli yökyläilemässä viikko sitten ja muutamaa päivää ennen sitä vietin erittäin mukavan päivän kaupungilla yhden mun työkaverin kanssa.
11. Juhlinut Jennin 22-vee synttäreitä. Käytiin Da Vincissä syömässä kana-vuohenjuustopizzaa & hengailtiin mun luona Netflixiä katsellen sekä karkkia mussuttaen. Villiä elämää.


12. Panikoinut aina välillä Skotteihin lähtöä. Oon tosi rasittavaa seuraa, kun joka toinen hetki oon into piukeana lähdössä sinne ja joka toinen hetki ahdistun koko ajatuksesta.
13. Tehnyt reilivalmisteluja. Tosin en oo vieläkään edes ostanut reililippuja tai ei olla edes varattu yösijaa Amsterdamiin. Yritän uskotella itselleni, että tässä on vielä paljon aikaa..

 photo DSC_0436_zps3f3e8bd6.jpg

14. Käynyt Kiasmassa! En edelleenkään ymmärrä nykytaidetta yhtään.
15. Tehnyt Jennin kanssa metroseikkailun eli toisinsanoen ajeltiin metrolla sen itäiseen päähään tsekkaamaan meininki Mellunmäessä ja Vuosaaressa (en ollut koskaan ennen käynyt Itistä kauempana). Mellunmäki näytti juuri siltä miltä sen kuvittelinkin ja häivyttiin sieltä hyvin äkkiä Vuosaareen. Tiesin, että Aurinkolahdessa on kiva biitsi, mutta en olisi uskonut, että tuo koko paikka olisi noin miellyttävä. Jos joskus vielä tulen asumaan Helsingissä, niin haluaisin ehdottomasti muuttaa Aurinkolahteen! Ei näköjään kannattaisi olla näin ennakkoluuloisia käsityksiä tietyistä kaupunginosista.. Tosin Kontulaa aion karsastaa jatkossakin.


Nyt ajattelin pukea jotain kesäistä päälle ja suunnata vaikka keskustaan istuskelemaan johonkin puistoon nauttimaan auringosta. Iltapäivällä suunnataan Jennin kanssa Ikeaan syömään lihapullia ostamaan muuttolaatikoita. Lisäksi pitäisi varmaan siivota, koska mun pikkuveli ilmestyy ilmeisesti huomenna Helsinkiin.

Ciaao.