Huomisen ostoslista:

Hiukan erilainen ostoslista tällä kertaa. Toivotaan, että kaikki tuotteet löytyy, ettei tässä täydy repiä loppujakin hiuksia päästä. 

Rahan palaminen tuntuu nyt ihan loputtomalta ja sehän kauhistuttaa.

Un día conmigo.

Kirjoittaminen ei juuri nyt innosta, eikä minulla siihen oikeastaan olekaan ollut edes aikaa. Päätin siis kokeilla hiukan erilaista postausta eli videolla höpöttelyä pitkästä aikaa.

Tuli hiukan turhan pitkä (ja tylsä) lisäksi sekoilen sanoissani koko ajan. Jos joku jaksaa katsoa tuon videon loppuun asti, niin onnittelut ja papukaijamerkki!

 

27m²

Sori. Kamerani on kuollut ja laatu oli surkea. Nyyhky.

Ja sen piti olla pelkkä postireissu.

Tänään kävin töissä ahertamassa. Töiden jälkeen söin ja tuijotin Serranon perhettä. (5. kausi menossa!) Lopulta päätin lähteä viemään paketin Kannelmäessä sijaitsevaan lähipostiin. Lähtiessäni oli vielä valoisaa. Laiskana ihmisenä menin tämän alle kilometrin matkan bussilla.

Postista lähtiessäni päätin, että jos seuraava bussi on menossa Kamppiin, niin hyppään sen kyytiin ja jatkan matkaa Kampissa sijaitsevaan Lidliin asti. Kuinka ollakaan seuraava bussi oli juurikin tämä maaginen numero 41.

Jaksoin istua bussissa kokonaiset viisi pysäkkiä, kunnes totesin, että tämä on liian hidasta ja jäin pois Huopalahden aseman kohdalla. Tällä samaisella asemalla meinasin tänään töistä tullessani litistyä junan ovien väliin, koska päätin ehtiä juuri oviaan sulkevaan junaan. (Kuka nyt olisi jaksanut odottaa kymmenen minuuttia seuraavaa junaa...)

Nyt minulla kävi kuitenkin parempi tuuri ja jouduin odottamaan ainoastaan kaksi minuuttia Helsinkiin menevää junaa. Rautatieasemalla olin yhdeksässä minuutissa. Sieltä jatkoin matkaani kohti Kamppia pohtien kuinka kaunis Helsingin keskusta onkaan pimeällä. 

Kampissa suuntasin suoraan kohti Lidliä ja melkein pääsinkin sinne poikkeamatta missään muualla, mutta juuri ennen sitä huomasin mielenkiintoisen kaupan nimeltään Tiger. Pakkohan siellä oli poiketa. Siellä kaupassa olikin sitten kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tilpehööriä. Mukaani lähti niinkin jännittäviä ostoksia kuin puulusikka, vessaharja, käsisaippua ja ikkunalasta. (interesting, i know..)

Lopulta pääsin Lidliin, jossa kiertelin hyllyjen välissä pohtien mitä tulinkaan ostamaan. Ostin suklaapatukoita, pekonisipsejä (luultavasti pahoja) ja limpparia, jotta voin katsoa Serranon perhettä tietsikalta. (Koska sitähän en voi tehdä, jos minulla ei ole jotain syötävää samalla.)

Jännittävän kauppareissun jälkeen alkoi yhtä jännittävä kotimatka. Pohdin hetken aikaa tulevani takaisin bussilla, mutta siinä vaiheessa kun seisoin Kampin saapuvien Espoon bussien-terminaalissa päätin junan olevan varmin keino selvitä takaisin hengissä. Laiskana ihmisenä matkustin metrolla Rautatieasemalle ja sieltä kävelin juuri sopivasti lähtevään Vantaankosken M-junaan. 

Junassa Jenni tekstasi ja tiedusteli huolissaan hädissään äkäisenä sijaintiani. Lisäksi törmäsin erääseen meidän kiskan vakkariasiakkaaseen, jota sitten nolona tervehdin. Selvisin kuitenkin ehjänä takaisin. 

Näin mielenkiintoista tämä elämä täällä Stadissa on.

Vitsi vitsi. Huomenna Espooseen eli Ikeaan sekä Ilmalaan noutamaan asuntoni avaimia. Ehkä saatte jonkin sortin sneak peekin autiotalostani. Who knows.

P.S. Jenni...

Photos: weheartit.com

11 days.

Tarkalleen ottaen noin monta päivää on minun ja Jennin Lontoon valloitukseen. Alan jo pikkuhiljaa innostua tästä reissusta!

Kuumia Lontoo vinkkejä, anyone?


Photos: weheartit.com

Rinkeli on karsea nimi.

Elmo tuli. Elmo lähti. Nyt täällä ollaan taas Jennin kanssa keskenämme ja keskustelumme ovat tasoa: "Ai mitä?" "Hä?" "Siis täh? Mitä?" "..."

Lapissa on tällä viikolla satanut lunta. Mun pikkuveli ja pikkusisko olivat oikein lumiukon tehneet ja röyhkeinä laittaneet sille kaulahuiviksi erään minun kotiin jättämäni huivin. Täällä ei lumesta ole puhettakaan tai talvesta muutenkaan. Tosin vettä on satanut lähes tauotta viimeisen viikon. Jee.

Maanantaina tosiaan kävin ennen töihin menoa yhdessä asuntonäytössä tässä ihan lähellä. Tuo kyseinen asunto oli se jota olin käynyt oikotien sivuilla kuolaamassa useaan kertaan, mutta sen ensimmäinen näyttö oli kuitenkin huonoon aikaan, joten olin oikeastaan menettänyt toivoni sen suhteen. Asunto tuli onneksi kuitenkin vielä uuteen näyttöön johon minäkin pääsin paikalle. En epäröinyt hetkeäkään kun kuuma kiinteistövälittäjä kysyi haluaako joku jättää asuntohakemuksen.

Seuraavana päivänä sainkin puhelun, jossa minulle tarjottiin kyseistä asuntoa. Nyt jos kaikki sujuu hyvin eli saan toimitettua kaikki tarvittavat paperit ja vuokratakuun perjantaihin mennessä, niin minun pitäisi saada avaimet perjantaina ja vuokrasopimus taas alkaisi ensi kuun alusta. Jeejee.

Asunnosta nyt sen verran, että siinä on 27 neliötä, 7. kerros (eli über hienot maisemat) ja ihan vasta remontoitu.

Minun ja Jennin olisi tarkoitus tehdä hyökkäys Ikeaan ensi viikolla. Juuri nyt minulla ei ole varaa hankkia mitään huonekaluja, mutta kaikkea pientä olisi tarkoitus hakea. Esimerkiksi ruokailuvälineet olisivat aika hyödyllinen juttu. Tulen siis nukkumaan lattialla lämmittäen leipiä voileipägrillissäni pohtien, että sänky olisi ehkä hyödyllinen. Onneksi ensi kuussa on kaksi palkkapäivää.

Elmon mielestä ei oltu kovin kummoisia isäntiä. En ymmärrä mitä se tarkoittaa... Käytettiin me sitä kahtena päivänä shoppailemassa (Itis ja keskusta), kahtena iltana katsottiin myös elokuvia (Scream 4 & Kohta 18) sekä käytiin eilen Lintsin valokarnivaaleilla. Yhtenä iltana myös skypetettiin Irlannissa olevan Elinan kanssa.

Viimeisen neljän päivän aikana olen myöskin syönyt ihan tajuttomasti ja minusta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että vatsani on pohjaton. Täytettyjä patonkeja, tortilloja, kanaa, nugetteja, ristikkoperunoita, nuudeleita, lättyjä, suklaapatukoita, metrilakuja ja muita karkkeja.. Eli nam.

Tiedättekö, että olen ihan korviani myöten rakastunut raejuustoon. Maistoin sitä ensimmäisen kerran varmaan vasta vuosi sitten, muta nykyisin voisin tunkea sitä jokaiseen ruokaan. (Testasin sitä muun muassa tortillan välissä...) Ehdoton lempparini on makaroonilaatikko ketsupilla ja raejuustolla. Ymmärrän nyt hyvin miksi kaikki bodarit vetää raejuustoa.

Päätän olla kerrankin armollinen teitä lukijoita kohtaan ja lopetan tämän postauksen tähän. Kuka nyt haluaisi lukea niitä maratonpostauksiani missä selitän asiaa aidan seipäästä ja sen seipään väristä.

7 reasons to be happy right now.

1. Sain tänään erittäin mukavan puhelun eräältä erittäin komealta miekkoselta: Mulla on oma koti 1.11 alkaen!

2. Elmo tulee huomenna kyläilemään tänne lumisesta Lapista. (Oikeasti, siellä tuli tänään ensilumi.)

3. Minun ja Jennin Lontoon matka on ihan kulman takana. En ole jotenkin ehtinyt sisäistää tuota matkaa ollenkaan enkä näin ollen ole ehtinyt juurikaan intoilla.

4. Varattiin eilen yöpaikka Lontooseen ja tänään varattiin (tai siis Jennin äiti varasi) meille liput Warnes Brosin Harry Potter studio tourille.

5. Töissä on ollut melkein turhankin kiireistä viime aikoina, mutta esimiehen antama palaute melkein liikutti tämän möhköfantin kyyneliin: "Krista mun täytyy sanoa, että oot kyllä ihan huippu! Sä et turhaa melua pidä siitä mitä täällä teet, mutta mä nään kyllä ja aina sit huomaan, että hitto, tonkin se on jo tehnyt! :)"

6. Tein tänään vihdoinkin ruuaksi uunilohta, josta olen haaveillut jo useamman viikon. Lohi ja muusi oli hyvää, vaikka perunamuusi muistutti koostumukseltaan enemmän sulanutta purukumia kuin muusia.

7. Olen nauranut sisäisesti ainakin miljoona kertaa lueskellessani tuota "How to marry a Finnish girl"-kirjaa, koska se on oikeasti ihan hillitön. Kertoo juuri oikein sopivasti huumorilla höystettynä Suomesta ja suomalaisista.

Bananaaaahh....

Hulluna hulluilla päivillä.

Ei oikeasti.

Aikaisempina vuosina olen tylysti ignoorannut kokonaan Stockan hullut päivät, koska lähin Stockmanni on löytynyt parin sadan kilsan päästä Oulusta. Nyt kuitenkin katselin jo hyvissä ajoin netistä tarjouksia ja tänään päätin uhrata viikon ainoan vapaapäiväni aamun siihen, että lähtisin metsästämään noita tarjouksia heti aamutuimaan ennen pahinta ruuhka-aikaa. Istuin siis puoli yhdeksän aikaan täpötäydessä rupussa vanhan mallisessa junassa matkalla kohti keskustaa.

Olin selkeästi valinnut ajankohdan hyvin, koska mistään ruuhkasta Stockalla ei voitu puhuakaan. Ensimmäinen kerros oli hiukan täynnä tarjoushaukka mummoja, mutta muissa kerroksissa sai vapaasti kuljeskella omassa rauhassa ilman, että sai toisen kyynerpäällä iskun silmään.

Ihme ja kumma tapahtui, koska löysin ne jutut mitä lähdin etsimäänkin heti oven vierestä ja olisin näin ollen voinut poistua samantien. Päätin kuitenkin vielä kierrellä loputkin kerrokset (virhe) ja lopulta minun oli pakko käydä kesken shoppailujen kassan kautta, koska käsiini ei yksinkertaisesti mahtunut enempää tavaraa. Näitä siis lähdin ostamaan:

MUTTA myös nämä eksyivät kauppakassiini:

Tuon ensimmäisen kirjan omistan englanninkielisenä, mutta se lojuu tällä hetkellä Jennin huoneessa tämän kotikotona. Mutta se on kuitenkin yksi lempparikirjoistani, joten ei haittaa vaikka omistan sen kaksin kappalein. Tuo toinen kirja taas vaikutti niin huvittavalta, että en voinut jättää sitä hyllyyn.

Olen ehkä maailman surkein muumimukien kerääjä. Nyt omistan niitä kuitenkin huimat kaksi kappaletta! (Serkkuni juuri leuhki minulle omistavansa yli kymmenen...)

Tänään ruokalistallani oli makaronilaatikko, joten tarvitsin sille uunivuoan ja tuo oli juuri sopivan kokoinen.

Nuo mausteet ostin sitten lähinnä alhaisen hinnan takia. Ei ainakaan tarvitse syödä mautonta ruokaa.

Selvisin ensimmäisistä hulluista päivistäni ihan kunnialla, joten sen kunniaksi palkitsen itseni juoksulenkin jälkeen suklaakekseillä. Adios.

P.S. Terkkuja sille ihmiselle joka yritti selvittää blogistani kuinka saa Tapiolan matkavakuutuksen.. Eiköhän sen saa sieltä Tapiolasta tai niiden nettisivuilta. :)

Gotta look myself in the eye and say it’s gonna be alright.

...Maybe everything won't be alrightAll the timeI've gotta take these chances were they areit's gonna be alrightI've gotta see things for what they areAt the time...

Tänään istuskelin töiden jälkeen bussipysäkillä odotellen jälleen kerran myöhässä olevaa bussia, kun tämä biisi tuli iPodistani. Olen kuullut tuon biisin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten The Vampire diariesin jossakin jaksossa. (sieltä löytyy muuten paljon hyviä lauluja..) Nyt se kuitenkin kolahti jostakin kumman syystä kovasti. Niinpä siis istuskelin siellä pysäkillä tyhmä virne naamallani.

Tulin nyt vain pikaisesti jakamaan ajatuksiani. 

Viimeiset kaksi päivää olen ollut todella hyvällä tuulella ja etenkin tänään olisi tehnyt mieli halata jokaista murjottavaa ihmistä.

Eilen olin pitkästä aikaa iltavuorossa töissä ja heti oli kunnon action-ilta. No ei kuitenkaan liioitella. Muun muassa raaputtelin törkyjä irti pihamainoksista sekä kulutin pari tuntia puhdistaen eräästä kylmäkaapista (luultavasti) parin vuoden maitotahrat. Loppu illasta alkoi kuitenkin tapahtua jotakin siivoamistani mielenkiintoisempaa.

Meille tuli kolme miespuolista asiakasta, jotka olivat selkeästi vetäneet jotakin muutakin kuin sitä pulkkaa. Yksi näistä tyypeistä kyseli kaikkea outoa, kun kaksi muuta häsläsivät yleisesti. Nämä miehet ramppasivat sisällä useaan otteeseen ja muuten hengailivat ulkopuolella. Tiedättekö sen tunteen kun tuntuu ettei kaikki ole nyt kohdallaan? Kerrankin päätin luottaa tuohon tunteeseen ja hälytin vartijan paikalle.

Onneksi tein niin, koska sen jälkeen huomasin, että yhdellä näistä tyypeistä oikein taskut ja reppu pursuilivat meiltä näpistettyä tavaraa. Valitettavasti nämä heebot olivat kuitenkin ehtineet häipyä ennen vartijan paikalle tuloa.

Tämä ihana prinssi vartija jäi kuitenkin hengailemaan meikäläisen seuraksi melkein sulkemisaikaan asti ja sain siinä kuulla monenlaisia faktoja vartijan työstä. Itsehän antisosiaalisena ihmisenä keksin puhuttavaa muun muassa rakkaasta kotipaikkakunnastani, työstäni, tulevaisuuden suunnitelmista sekä vaaleanpunaisesta pyörästäni. Puhuttiin myös Helsingin eri alueista ja niiden maineista. Sain taas kerran kuulla, että Etelä-Haaga on parempaa seutua kuin Pohjois-Haaga. (koska tuo tyyppi asuu itse siellä... vaikka itse en kyllä ole vielä suurta eroa huomannut) Tosin tämä tyyppi sanoi, että ihan tässä vieressä muutama teini puukotti pari vuotta sitten jonkun perheenisän kuoliaaksi ja kuinka jotkut nerokkaat pyörävarkaat oli katon kautta nostanut vaijereilla ihmisten parvekkeilta pyöriä sekä maanalaisesta varastosta vieneet jopa patterin mukana aiheuttaen kunnon vesivahingot.

Mutta eiköhän jokaisessa kaupunginosassa ole aina ne mädät omenansa. Eikä vanhempienkaan tarvitse olla kauhuissaan, koska mun työpaikka on kuulemma yksi rauhallisimmista Helsingissä.

Tänään kävin tekemässä aamuvuoron ja oli iloinen yllätys kun eilisiltainen prinssini kävi ostoksilla. Sosiaalinen elämäni kasvaa hitaasti, mutta varmasti. On kiva, että vaikka en mitään sydänystäviä tuolla töissä saa, niin on kuitenkin ihan tajuttomasti tuttavia ketä voi moikata ja kenen kanssa voi aina muutaman sanasen vaihtaa. (Hyi, kuulostan ihan aikuiselta.)

Nyt kun olen kirjoittanut aivan liian positiivisesti värittyneen tekstin, niin lisätään tähän loppuun jotakin negatiivista. Istuin eilen bussissa, jossa haisi ihan törkeästi kuselle ja meinasin oksentaa. Lisäksi löysin aivan täydellisen asunnon (tosin liian kalliin), mutta se sijaitsee suoraan mun työpaikkaa vastapäätä, joten ei ihan ideaali sijainti. Täytynee jatkaa etsintöjä.

Adios amigos ja buenas tardesta vaan!

p.s. hahahaha.

Photos: weheartit.om

Dress classy, dance cheesy.

Otsikko liittyy postauksen aiheeseen yhtä paljon kuin vessaharja jalkapalloon, mutta ei välitetä siitä.

Tiedän olevani yksi laiskimmista bloggaajista ikinä. Nyt en edes voi vedota siihen yleisimpään syyhyn miksi en postaa mitään uutta eli siihen ettei minulla ole mitään kuvia. Kuvat ovat olleet valmiina koneella jo monta päivää, mutta laiskuus on iskenyt. Pidän todella paljon blogin kirjoittamisesta, mutta välillä motivaatio on hiukan hukassa. Nyt kuitenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni.

Tänään on ollut todella nätti päivä pitkään aikaan. Syksy on todellakin saapunut ja välillä vettä tulee melkein vaakatasossa. Katselin jo eilen hiukan tämän päivän sääennustetta forecasta, koska olen jo pitkään halunnut käydä Suomenlinnassa. Sain jopa aikaiseksi lähteä kohti keskustaa ennen puolta päivää. Matkalla kävin tutustumassa Rautatieaseman uuteen ärrään sekä tervehtimässä erästä tyttöä, joka oli siellä nyt töissä sekä käynyt meillä aiemmin töissä yhden vuoron ajan.

Koska kaupunkielämä ja julkinen liikenne ovat laiskistaneet minut täysin matkustin metrolla (hurjan kävelymatkan sijaan) rautatieasemalta Kaisaniemeen ja kävelin siitä Espaa pitkin Kauppatorin rantaan. Tänään oli kuitenkin ilmeisesti jokin "joka ikinen turisti on liikkeellä"-päivä ja itse tori oli vihannesmyyjien lisäksi täynnä turisteja. Tilanne oli vielä pahempi Suomenlinnan lautan saapumispaikalla.

Päätin, että minä, 150 turistia ja rauhallinen Suomenlinnan tutkailu ei olla kovin hyvä yhdistelmä. Täytynee kokeilla joku toinen päivä uudelleen. Viimeksi olen Suomenlinnassa käynyt 6. luokan luokkaretkellä ja silloin meillä oli yli innokas opas, eikä se reissu muutenkaan ollut hirveästi sen ikäisten mieleen. Koko luokkaretken kohokohta oli muutenkin se, että pääsin käymään kummisetäni kanssa Espoon puolella. MUTTA ihan oikeasti muistan kuinka luokkaretkeä odotettiin koko ala-aste aika ja rahaa kerättiin 3. luokalta asti. Meidän luokka keräsi ihan ennätys paljon rahaa, joten matkustettiin sitten oikein leveästi lentokoneella sen sijaan, että kaikki muut luokat olivat aina matkustaneet yli 9 tunnin matkan bussilla.

Se oli hauska reissu se. Muutenkin se taitaa olla ensimmäinen kerta kun kävin tässä kaupungissa, joka nykyisin lukee kaikissa tiedoissani kotikuntanani. Kotikunnasta puheen ollen, postissa tuli muutama viikko sitten ilmoitus äänioikeudesta kuntavaaleissa. Olen jopa käynyt kokeilemassa mtv3:sen vaalikonetta, mutta en kyllä ihan oikeasti tiedä ketä äänestäisin. Täytynee jossakin välissä tutustua tarkemmin vaalikoneen vaihtoehtoihin, mutta se on varmaa, että minun ääneäni ei persu saa.

Palataanpa päivääni. Tuolta Kauppatorilta jatkoin matkaani Senaatintorille, jossa päädyin lukemaan kirjaa Tuomiokirkon portaille. Siinä kirjaa lukiessani jouduin kuitenkin ottamaan valokuvia parille turistille sekä kuuntelemaan älytöntä mölinää mielenosoittajilta, joiden huudoista sain selvää pelkästään lauseesta "Free Tibet". Myöhemmin lähtiessäni takaisin rautatieasemalle jumituin näiden mielenosoittajien taakse. Möö.

Melkein myöhästyin junasta näiden tyyppien takia. Viime aikoina olen muuten aika hyvin ehtinyt busseihin/juniin, enkä kovin monta kertaa ole joutunut niiden perään itkemään. Tosin yksi päivä päätin kokeilla töistä tullessani vaihtoehtoista reittiä Pohjois-Haagaan ja lähdin etsimään lyhintä reittiä Huopalahden asemalle. Tämä reittihän oli naurettavan lyhyt (luultavasti 200 metriä), mutta koska siinä matkalla oli paljon kivaa kuvattavaa vilkkui aikataulutaululla "Vantaankoski" jo saapuessani asemalle ja kuulin junan vyöryvän ylitseni.

Laahustin sitten portaita masentuneena jo toivosta luopuneena. Kuitenkin se juna oli yhä siinä laiturilla  saapuessani portaiden yläpäähän, joten tässä vaiheessa päätin sitten pistää juoksuksi. Hengästyin siinä kymmenen metrin matkalla yllättävän paljon ja hypätessäni junaan (joka oli vanhan mallinen) onnistuin kovaäänisesti puuskuttamaan ja kolauttamaan kamerani tolppaan. Pääsin kuitenkin noloudestani ylitse hyvin nopeasti.

Eilen tulin töistä taas junalla ja matkalla törmäsin erääseen meidän vakioasiakkaaseen, joka kutsuu minua "pretty girliksi" ja "funny girliksi" ("oh krista you're such funny girl, hehehe" "hmmm... right." "funnyyyy"). Olin ottanut mukaani kahvin, joten normaalin tervehtimisen sijaan tämä tyyppi kyseli kovasti, että juonko muka kahvia. Tämä samainen tyyppi myös sanoi kerran nähneensä minut kävelemässä bussipysäkiltä töihin. Onneksi tämä tyyppi on ihan harmiton, hiukan ärsyttävä vain. Tässä on yksi syy miksi en voi muuttaa Etelä-Haagaan. Mulla menisi yksinkertaisesti hermot kun koko ajan tulisi tuttuja asiakkaita vastaan, eikä saisikaan olla anonyymi naapureilleen kuten nyt. Enhän minä voisi edes kaupasta käydä sidukkaa ostamassa ilman, että meidän juorujengi ei sitä saisi tietää.

Minä tosiaan etsin omaa asuntoa, koska eihän tämä kämppis-juttu missään vaiheessa ollut seuraavan kymmenen vuoden juttu. Kohtuuhintaisen asunnon löytäminen täyteen tungetusta Helsingistä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin kun tuo työpaikka rajaa sen asunnon sijainnin aika paljolti Länsi-Helsinkiin. Esimerkiksi aamu kuuden aikoihin, kun lähden töihin työmatka Pukinmäestä (josta olisi löytynyt kiva asunto) kestäisi lähemmäs tunnin. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että minun pitäisi herätä ennen viittä. Nou thanks.

Asiaa hankaloittaa kovasti myös se, että melkein kaikissa vuokrasopimuksissa vähimmäisaika on 11 kuukautta, mikä tarkoittaa sitä, että jos aion syksyllä aloittaa opinnot jossakin täytyy minulla yhä olla varaa asua siinä asunnossa. Opintotuella kun ei pitkälle pötkitä, enkä lainaakaan haluaisi kuin pakon edestä ottaa. Uskon kuitenkin, että se oikea asunto sattuu vielä kohdalle. Sormet ristiin!

Tilasin tällä viikolla uuden verokortin, koska koin hyvin epämieluisan yllätyksen katsoessani viime kuun palkkaani. Tuloraja oli ylittynyt, joten noin puolesta osasta palkkaani oli peritty ihanat 29% verot. ♥ Ihmiselle kenen verokortissa on aina ollut nollavero tuo oli jo aika paha paikka. Nyt uuden verokorttini mukaan minulta peritään 14% veroa, joka sekin kyllä kirpaisee, mutta ei niin paljon kuitenkaan. Olen aina kannattanut tulojen mukaan verottamista, mutta sitten kun se iskeekin omaan lompakkoon, niin en enää yhtään ihmettele miksi kaikki formulakuskit muuttaa Monacoon Suomen verotusta pakoon. 

Maanantaina Jenni kävi Virossa ja se toi mulle tuliaisina/synttärilahjana jotain hyvin mieluisaa: Pullon tequilaa sekä jättikokoisen Smirnoffin. Oli se myös tehnyt mulle ihan hellyyttävän kortin, jolle tosin hiukan naureskelin.

Ei tässä juuri nyt pukahda mitään muuta mieleen... Hasta luego!

P.S. Serranon perheessä pian kolmas kausi katsottu!

¿Hablas español?

Viime päivinä aivoni ovat kääntäneet kaiken epämääräisen kuulemani muminan espanjaksi. Esimerkkinä tästä   voin sanoa, että keskiviikkona kyselin Ninnulta ollessamme Bierhuis Rotterdamissa, että onko täällä sen mielestä paljon espanjalaisia vai kuvittelenko vain. Eräänä päivänä taas tulin töistä kun täällä oli telkkari auki ja jotenkin kummasti kuuntelin, että sieltä tulee espanjankielinen ohjelma.. Hiukan tarkemmin kun kuuntelin tajusin, että kyllähän ne ihmiset siellä telkkarissa ihan englantia puhuivat.

Serranon perheen jatkuva tuijottaminen muuttaa aivotoimintaani yhä vain heikommaksi. Mutta ei se mitään. Nyt olen katsonut kaksi ensimmäistä kautta ja enää kuusi tuotantokautta jäljellä. Lisäksi ensi viikolta alkaen kaikki lempparisarjani (joita seuraan jenkkien tahtiin) palaavat taas ruutuun, joten ei tämä tv-sarjojen tuijottaminen tietsikalta ainakaan tule vähenemään hetkeen.

Hmm... Nyt on jotain hämärää tapahtunut. Olen nimittäin 100% varma, että maksoin pankkikortilla eräät drinkkini kun oltiin juhlimassa Ninnun kanssa. Nyt kuitenkin tiliotettani tarkistaessa siellä ei mitään veloitusta näy. Sain ilmeisesti sitten ilmaisen Jägermaisterin ja siiderin. Illan mäkkäri käynti siellä sen sijaan näkyy.

Tosiaan tavattiin Ninnun kanssa sunnuntaina ensimmäistä kertaa ja sovittiin sitten siinä, että mennään keskiviikkona juhlimaan yhdessä. Minä lähdin töiden jälkeen keskiviikkona lähes suoraan kohti keskustaa, jossa tavattiin. Oltiin juuri sopivasti Alkossa, kun Ninnulle soitettiin eräästä työharjoittelupaikasta, että tämä saa sen. Loistava syy juhlimiseen siis löytyi.

Käytiin aluksi syömässä mäkkärissä, josta jatkettiin matkaa kohti Kamppia, jossa koko loppu ilta sitten vierähtikin. Uskaltauduin jopa käymään Kampin pelottavissa vessoissa. (En ole uskaltanut käydä niissä sen jälkeen kun sieltä löydettiin kuollut narkkari.)

Meillä oli kaikin puolin hauska ilta, vaikka kotiuduttiin tosiaan jo ennen puolta yötä.

Mitäpä muuta. Töissä olen tottakai käynyt ja toissapäivänä vietin koko päivän kouluttaen meille uutta työntekijää. Ollaan samanikäisiä ja molemmat viime kevään ylioppilaita. Oikein mukavalta tytöltä vaikutti, joten meillä on kyllä oikein mahtava työtiimi tuolla kasassa.

Mulla on tosiaan työmatkaa vain pari kilometriä, joten hyvin usein aamuvuoroon mennessäni pyöräilen, koska en jaksa odotella bussia kuuden aikoihin pysäkillä. On hassua kun silloin on vielä ihan pilkkopimeää ja vain ihan vähän ihmisiä liikkeellä. Iltavuoroon mennessäni menen kuitenkin useimmiten bussilla. Töistä päästessäni olen sen verran monta kertaa myöhästynyt bussista, että olen kehittänyt  hienon menetelmän miten ehdin aina aikaisimpaan bussiin vuoroni päätyttyä.

Mun työpaikan vieressä on tosiaan eri puolilla sitä rakennusta kaksi pysäkkiä, joista molemmista menee bussit Pohjois-Haagaan, mutta eri reittiä. Molemmat bussit ovat yleensä myöhässä, joten en voi tietää onko toinen jo mennyt vai ei, joten seisoskelen yleensä autotien vieressä suunnilleen puolivälissä näistä pysäkeistä. Siitä näen aina saapuvan bussin ja ehdin juosta oikealle pysäkille vilkuttamaan bussikuskille. Näyttää ehkä hyvin pöljältä (poliisitkin katsoivat oudosti), mutta toimii!

Nyt on muuten sekin tullut todistettua, että pyörällä pääsee nopeammin töistä kotiin kuin bussilla. Lauantaina lähdin pyöräilemään töistä juuri samaan aikaan kun bussi nro. 40 meni ohitseni. Kerran se bussi minut ohitti, mutta se pysähteli kuitenkin niin paljon, että ehdin ennen sitä kotiin.

Olen muuten tänään asunut tasan kuukauden Helsingissä! Aika on mennyt tosi nopeaa, enkä Lappia ole hirveästi ehtinyt kaivata. Äitin kanssa ollaan puhuttu puhelimessa melkein joka toinen päivä, joten ei perhettäkään kovin hirveästi ole ehtinyt kaivata. Kaikki kuitenkin aina kysyy multa, että onko mulla ikävä mun pikkusiskoa ja vastaus on, että joo. Sitä ekaluokkalaista kyllä ikävöin kovasti.

Aiheesta kukkaruukkuun.. En muista olenko kertonut meidän lähikaupan ihanasta Tuksu-myyjästä? Tämä tyyppi ei näytä Tuksulta (kuten Jenni luuli), vaan se on nuori poika, jolla lukee nimikyltissä "Tuksu <3" ja joka on ehkä paras asiakaspalvelija keneen olen täällä törmännyt. Olisipa kaikki asiakaspalvelijat yhtä työlleen omistautuneita. Itsekin voisin ottaa tältä tyypiltä mallia.

Meillä muuten on karkkia täällä vaikka muille jakaa. Oikeasti meidän piti ottaa yksi pyykkikori ja laittaa kaikki karkit sinne, kun ne ei enää keittiön kaappeihin mahtuneet. Jennin blogissa löytyy siitä ihan kuvakin.

Nyt lähden töihin tienaamaan vähän rahaa, jotta nuo meidän pienet karkkivarastot ei vain pääse kuihtumaan.


Photos: weheartit.com