Monday, January 26, 2015

My weekend: Shopping & Partying!


Hello, innostuin pitkästä aikaa kuvaamaan my day-videon, josta tulikin itseasiassa my weekend-video.. 

Äänet ja kuvanlaatu on iPhonen kamerassa harvinaisen surkea (en kehdannut kuljeskella ympäriinsä järkkärin kanssa), joten suosittelen laittamaan volyymit kaakkoon! Varoitan kuitenkin, että videon lopussa on kovaäänistä musiikkia! 

Unionissa oli lauantaina DJ:nä Danny Jones (McFly/McBusted) ja mun suunnitelmana oli hurmata se, koska McBusted on One Directionin 'On the Road Again'-kiertueen (ainakin Ausseissa) lämppäribändinä.. Olisin siis sitten ehkä voinut päästä Helsingin keikan jälkeen bäkkärille. Vitsi vitsi. Sanomattakin selvää, että tyydyin vain tanssimaan ja nauttimaan musiikista. 

HERE WE FUCKING GO!

Tuesday, January 20, 2015

Back in business.

Moro.

20 January

Onnistuin välttelemään blogia näköjään lähes koko joululoman ajan. Hienoa Krista. *tap tap*

Pikainen kertaus siis viimeisen kuukauden tapahtumiin:

1. Joululoma tuli vietettyä Suomessa ja viimeisenä iltana Skoteissa käytiin joulubileissä. Mulla piti seuraavana aamuna lähteä kuuden aikoihin junalla Aberdeeniin, joten päätettiin sitten bileiden jälkeen kutsua porukkaa meidän asuntoon jatkoille (en siis vahingossakaan voinut nukahtaa ennen lähtöä). Ei tosiaan tunnettu ketään näistä jatkoilemaan kutsutuista tyypeistä, mutta ne oli oikein mukavia ja pojat jopa kantoivat mun matkalaukut taksiin ja maksoivat taksimatkan juna-asemalle. Gentlemen still exist.
2. Matkustusaika kotiin oli välilaskujen ja odottelujen jälkeen yli 24h ja samalla valvoin yli 48h putkeen. Ensimmäinen päivä Suomessa kuluikin nukkuessa.
3. Seuraavat kolme viikkoa keskityin lähinnä syömiseen, telkkarin tuijottamiseen, kissojen paijaamiseen sekä kavereiden treffailuun. Syömiseen lähinnä.
4. Neljäs viikko Suomessa kului Helsingissä! Treffailin lisää kavereita, tuhlasin rahani ulkona syömiseen sekä kahvitteluun. Lisäksi katseltiin Jennin kanssa Poliiseja telkkarista.. Oon muuten täysin koukussa siihen Ensitreffit alttarilla-ohjelmaan. Käytiin myös yhtenä iltana baareilemassa Ellan (ja sen koulukavereiden) sekä Jennin kanssa ja ainakin mulla oli oikein kivaa! Siitä onkin kulunut hetki aikaa kun viimeksi kävin baarissa Helsingissä..
5. Viime perjantaina selviydyin kahdesta myöhästyneestä lennosta huolimatta takaisin Skotteihin! Kotiin asti en kuitenkaan vielä jaksanut mennä, joten vietin päivän Aberdeenissa Heidin kanssa kierrellen kaupungilla ja yöksi jäin myös Heidin luokse.
6. Lauantaina saavuin vihdoin Dundeehin ja täytyy kyllä sanoa, että olin ikävöinyt mun huonetta ja tavaroita.

Eilen alkoi sitten toinen lukukausi yliopistossa.. Toistaiseksi en ole vielä hirveän innoissani opiskelusta. Voitteko uskoa, että meillä oli jo tänään ensimmäinen koe? Vieläpä matikan koe. Läpipääsyyn piti saada vähintään 70%, mutta meikäläinen raapi komeasti kasaan vain 40%, joten uusiminen odottaa ensi viikolla. Mun viikonloppu kuluu siis ilmeisesti matikkaa päntätessä.

University, sucks, cinderella, fun, smile, awesome, joke, funny, college

Opiskelen siis edelleen mantsaa sekä ympäristö- ja taloustiedettä. Kahden ensimmäisen aineen opinnot vaikuttaa mielenkiintoisilta ja meillä on jopa pari 'opintoretkeä', jolloin vieraillaan jossakin järvellä ja kiivetään kukkuloille. Haha. Taloustieteen opinnot sen sijaan eivät juuri nyt paljon innosta.. Etenkään tuon matikan kokeen jälkeen.

Saatiin muutama päivä sitten tietää edellisen lukukauden arvosanat ja täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen: Mantsasta A3 (excellent), taloustieteestä B1 (very good) ja ympäristötieteestä B2 (very good). Olin positiivisesti yllättynyt, koska olin koko syksyn ja talven erittäin laiska aloittamaan kouluhommia ajoissa. Mun suurin ylpeyden aihe on ehdottomasti mantsan raportista saatu A2, joka on siis toiseksi paras arvosana (meidän arvosteluasteikko on siis välillä A1-D3). Ehkä mä sitten oon oikeaa alaa itselleni opiskelemassa!

Tässä muutaman päivän aikana ei sitten hirveästi mitään jännää ole ehtinyt tapahtua. Tosin katseltiin eilen parin kämppiksen kanssa asuntoja ensi syksylle ja saatiin kutsu pariin asuntonäyttöön ensi viikolla! Toivottavasti löydetään sopiva kämppä pian, niin sitten olisi yksi murhe vähemmän. Sitten pitäisi enää selvitä tästä lukukaudesta, löytää töitä kesälomalle sekä sopiva varasto ylimääräisille tavaroille kesäksi. Stressaavaa, että näitä asioita pitää alkaa miettimään puoli vuotta etukäteen. Huomasin muuten, että tämä kevätlukukausi on erittäin lyhyt.. Tarkalleen ottaen vain 10 viikkoa. Pääsiäisloma alkaa huhtikuun alussa ja sen jälkeen on ilmeisesti enää loppukokeet toukokuussa. Omituista. En tosin valita..

Ei mulla tällä kertaa muuta jutusteltavaa ollut. Voisin yrittää nyt vilkaista paria koulujuttua ja sitten pyhittää loppuillan Netflixille. Byyye.

Sunday, January 04, 2015

2014 pähkinänkuoressa!

Hiphei, vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni ja aloitettua tämän postauksen. Tarkoitus oli tehdä tämä postaus jo aiemmin, mutta masennuin liikaa siitä, että muistitikkuni johon olin juuri siirtänyt kaikki kännykän kuvat puolen vuoden ajalta katosi, enkä sitä ole löytänyt mistään vaikka olen jopa tutkinut lastenhuoneen pikkuautolaatikon. Niitä muistitikun kuvia ei tietenkään ole enää missään muualla.. Hienosti alkoi siis uusi vuosi. Pidetään sormet ristissä, että se muistitikku ilmestyy jostakin maagisesti.

Tämän postauksen kuvasaldo jää siis hyvin köyhänpuoleiseksi, mutta yritetään olla välittämättä siitä faktasta. Nyt siis kertaus siitä mitä mulle tapahtui vuonna 2014!

TAMMIKUU



Kävin ahkerasti töissä ja ilmeisesti siellä käyminen oli todella rankkaa. Äiti kävi ensimmäistä kertaa Helsingissä vierailulla mun luona. Olin omasta mielestäni hyvin sosiaalinen, kun treffasin yhtenä viikonloppuna peräti kahta kaveriani. Koukutuin Netflixiin (yhä koukussa) ja löysin White Collar tv-sarjan. Yritin tehdä kouluhommia ja jännitin UCAS-haun tuloksia samalla pohtien milloin minun pitäisi aloittaa lukeminen Suomen pääsykokeisiin. Käytiin Jennin kanssa katsomassa Frozen leffateatterissa sekä kaupungilla tsiikailemassa Lux Helsinkiä.

HELMIKUU



Sairastelin. Kävin kampaajalla lyhentämässä hiuksiani. Ostin kaikki Gossip Girlin tuotantokaudet ja tuijottelin niitä oikeastaan jokaisena vapaahetkenäni. Kävin ahkerasti avoimen yliopiston luennoilla vaikkakin torkuin lähes jokaisella luennolla. Olympialaiset! Kannustin Leijonia pää punaisena huutaen erotuomareille telkkarin ääressä. Käytiin Kalliossa baarissa juhlimassa Leijonien pronssia. ('Oli mukavaa pitkästä aikaa lähteä käymään jossakin, vaikka baareilu ei nyt ehkä ole enää mikään meikäläisen lemppariharrastus.' Hahahaha. Vertaa nykytilanteeseen..) 

MAALISKUU

 photo DSC_0910_zps398448dc.jpg
 photo DSC_0954_zps98c54bf4.jpg

Kiireinen kuukausi. Elina tuli Helsinkiin vierailulle ja vietettiin tyttöjen viikonloppu Jennin luona (minä, Jenni, Elmo, Elina ja Emma). Ilmeisesti mun 1D innostus on ollut jo tuolloin aluillaan, koska kuunneltiin jo tuolloin 1D:tä meidän pyjamapartyissa. Välttelin edelleen pääsykokeisiin lukua ja odottelin kauhulla Skottiyliopistojen vastauksia. Tein 11 työpäivän putken ja yhtenä päivänä jopa 13h työpäivän. Kävin kotibileissä ja harhailin aamuyöllä tieni Espoosta Helsinkiin. Heidi tuli vierailulle Helsinkiin ja me tehtiin kaikkea kivaa: vierailtiin Ateneumin Tove Jansson näyttelyssä, käytiin Flute of Shamen keikalla Hard Rock Cafessa sekä katsomassa stand upia On The Rocksissa. Lensin pohjoiseen viikonloppulomalle. Tapasin meidän Elli-kisulin ensimmäistä kertaa. Ajoin myös ensimmäistä kertaa moottorikelkalla!

HUHTIKUU


 photo DSC_0060_zps76c9c59f.jpg photo DSC_0014_zps878c9f7d.jpg photo DSC_0091_zps422f7962.jpg photo DSC_0063_zpsedeae151.jpg

Sain Dundeen yliopistolta opiskelupaikka tarjouksen! Tämä ei kuitenkaan helpottanut stressiäni nimittäin tarjous oli ehdollinen ja päästäkseni sisään mun piti käydä suorittamassa IELTS-kielitesti. Sain koeajan vasta toukokuulle, joten panikoin sitä koetta siihen asti. Söin lehtipihviä koko ajan. Kävin katsomassa Sami Hedbergiä sekä maalaismarkkinoilla syömässä vohvelia. Aloitin tuosta Skottien opiskelupaikkatarjouksesta huolimatta lukemisen Suomen pääsykokeisiin. Vietettiin pyjamapartyja kavereiden kesken ja nautittiin keväisestä Helsingistä käymällä Kaivarissa ja jätskillä Kauppatorilla. Pääsiäisenä söin paljon suklaata ja mämmiä. Katselin myös Prison Breakin kaikki tuotantokaudet. Oon ilmeisesti viime vuonna katsonut hyvin paljon telkkarisarjoja.. 

TOUKOKUU



Huhtikuun viimeisenä päivänä juhlittiin vappua Elmon ja Jennin kanssa. Päätettiin Heidin kanssa lähteä reilaamaan heinäkuun lopussa! Alkukuukaudesta kävin suorittamassa IELTS:in. Pänttäsin parisen viikkoa tosissani pääsykokeisiin ja kävin siellä pääsykokeissa. Henna serkkuni kävi parin päivän pikavierailulla mun luona. Seurasin innoissani MM-kisoja ja olen edelleen katkera finaalin lahjotuista tuomareista. Heidi ja Henna tulivat molemmat vierailulle mun luokse ja saatiin nauttia kunnon helteistä. Toimin turistioppaana kaupungilla kiertelyssä ja vierailtiin Suomenlinnassa. Loppukuusta IELTS:in tulokset tulivat ja sain varmuuden opiskelupaikasta. Lensin pohjoiseen juhlimaan Hennan YO-juhlia sekä kävin myös Rovaniemellä treffaamassa Anskua ja Elinaa.

KESÄKUU



Kerroin blogissa Skotlantiin muutosta ja samalla kuulumisten kertominen helpottui, kun ei enää yli puolen vuoden salailun jälkeen tarvinnut sensuroida omia kuulumisiaan. Hoidin kaikkia käytännön asioita muuttoon liittyen ja ahdistuin hoidettavien asioiden määrästä. Irtisanoin mun asunnon vuokrasopimuksen. Sain tietää, että pääsin myös Helsingin yliopistoon. Käytiin Jennin kanssa terassilla ryystämässä siideriä ja lähdettiin sen jälkeen pienessä hiprakassa lenkille. Tehdään selkeästi aina fiksuja päätöksiä.. Tissuttelun lisäksi yritettiin tehdä mahdollisimman monta juttua meidän "asiat mitkä pitää tehdä Helsingissä ennen kuin Krista muuttaa pois"-listalta. Hengailin myös mun työkaverin kanssa ja käytiin kiertämässä kirppareita sekä kahviloita Eiran/Ullanlinnan/Punavuoren alueilla. Juhlittiin Jennin synttäreitä käymällä pitsalla ja katselemalla Netflixiä. Juhannuksena ei jaksettu edes lähteä kaupungille. Aloin katsomaan puoliksi vitsillä Dawson's Creekiä, mutta lopulta olin täysin koukussa. Lisäksi katseltiin Jennin kanssa Harper's Islandia sekä kourallinen surkeita kauhuleffoja. 

HEINÄKUU


 photo DSC_0443_zpse3243af5.jpg

Jatkettiin Jennin kanssa surkeiden leffojen katselua. Treffasin monia kavereita. Nautin helteistä ja käytiin Jennin kanssa biitsillä, piknikillä, Kiasmassa sekä lintsillä. Mun pikkuveli kävi Helsingissä. Kannustin Saksaa voittoon futiksen MM-kisoissa. Kävin kaverin synttäribileissä. Ostin reililipun. Hankin vihdoinkin silmälasit! Yritin vältellä pakkaamista ja vielä neljä päivää ennen mun muuttoa en ollut pakannut yhtään mitään. Vietettiin työkavereiden ja vakkariasiakkaiden kanssa mun läksiäisiä. Mulle oli jopa leivottu täytekakku! Lopulta muuttopäivä koitti ja yhdessä äidin ja mun veljien kanssa kerättiin muutamassa tunnissa mun tavarat peräkärryyn. Siivottiin Jennin kanssa mun asunto hikoillen jäätävässä helteessä. Sanoin hyvästit mun rakkaalle asunnolle ja lojuin asunnottomana Jennin nurkissa muutaman päivän. Käytiin Hard Rock Cafessa juhlistamassa kesäloman alkua. Lähdettiin Heidin kanssa reilaamaan.

ELOKUU



Elokuu alkoi Amsterdamissa ja päättyi muutaman välipysäkin kautta Pohjoiseen mun vanhempien luokse. Reilillä oli siis oikein mukavaa, tähän mennessä elämäni paras lomamatka! Nähtiin paljon kauniita kaupunkeja ja tutustuttiin ihaniin ihmisiin. Viimeksi eilen juttelin yhden tyypin kanssa kenet tapasin Prahassa. (Sivuhuomautus: Ne reilipostaukset joita olen lupaillut jo kesästä lähtien on ihan oikeasti joskus tulossa..) Reilin aikana irtisanouduin töistä ja kävin reilin jälkeen vielä tekemässä yhden työvuoron. Mun melkein kolme vuotta kestänyt ärräura päättyi. Hengailin kotona yrittäen päättää mitä pakkaan Skotlantiin ja mitä tavaraa jätän kotiin. Käytiin kavereiden kanssa mökkeilemässä ja vietettiin samalla mun läksiäisiä. Leikkasin hiukseni reilusti lyhyemmiksi.

SYYSKUU



Muutto Skotlantiin koitti syyskuun 6. päivä. Ensimmäinen päivä Skotlannissa oli hyvin tunnerikas ja mieliala vaihteli itkuisesta humalaisen iloiseen. Fresher's week tarkoitti viikon biletysputkea ja uusiin ihmisiin tutustumista. Juhlittiin myös mun 21-vee synttäreitä. Koulu alkoi ja alkukankeuksien kautta opin nauttimaan luennoista (tutoriaaleista en edelleenkään tykkää). Liityin koulun jalkapallojoukkueeseen. Sain suomalaisia kavereita Nordic sociatyn kautta. Biletettiin reippaasti joka viikko. Skypettelin Suomeen ahkerasti.

LOKAKUU


Ensimmäiset kokeet koittivat ja stressasin niitä oikein kunnolla. Biletysputki jatkui yhä. Mursin sormeni kämppiksen synttärijuhlinnoissa. Vietettiin jalkapallojoukkueen initiaatiota ja seuraavana päivänä kärsin vuosisadan krapulasta. Lähdin stressilomalle viikonlopuksi Heidin luokse Aberdeeniin. Jenni tuli viikoksi mun luo vierailulle ja vietettiin laatuaikaa shoppaillen, turistellen ympäri kaupunkia, tilaten pitsaa Dominokselta, lasten leffoja katsellen, One Directionia kuunnellen sekä jopa baarissa käyden. Luin kokeeseen baari-illan jälkeen noin kolmen aikaan yöllä ja sain siltikin siitä kokeesta toiseksi parhaan arvosanan. Juhlittiin Halloweenia viimeisenä päivänä! 

MARRASKUU


Saatiin Jennin kanssa liput One Directionin keikalle Helsinkiin! (174 päivää jäljellä..) Koulustressi oli edelleen läsnä ja kuun lopussa alkoivat vuoden viimeiset kokeet. Käytiin katsomassa ilotulituksia peräti kahtena iltana: Ensin Bonfire nightina ja seuraavan kerran jouluvalojen sytytys juhlassa. Juhlittiin kahden kämppiksen synttäreitä ja toisilla synttäreillä tutustuin erääseen suomalaistyttöön. Käytiin Nordic sociatyn kanssa katsomassa jääkiekkoa sekä Ikea-retkellä Edinburghissa. Ikeassa kerättiin kummaksuvia katseita, kun suoritettiin scavenger huntin tehtäviä. Kävin muutamissa bileissä vaikka koulustressi vähensikin biletystä huomattavasti. Päätettiin muutaman tyypin kanssa lähteä joulukuussa käymään Lontoossa, joten tehtiin matkavalmisteluja. 

JOULUKUU


Kokeet loppuivat ja joululoma alkoi. Tein jouluostoksia. Heidi tuli käymään Dundeessa viikonloppulomalla. Juhlittiin itsenäisyyspäivää katsomalla lähetystä pressanjuhlista sekä juomalla viiniä. Lähdin Lontooseen kolmen kaverin kanssa.. Oikeastaan tunsin näistä tytöistä vain yhden ennen tuota reissua ja loppujen kanssa ystävyttiin tuolla hyvin nopeasti. Lontoossa nautiskeltiin, eikä turhaan kiirehditty paikasta toiseen. Vietettiin päivä Harry Potter-studioilla. Lontoon jälkeen vietin viimeisen viikon Dundeessa ennen Suomeen lähtöä rentoutuen, jouluostoksia tehden sekä muutamissa läksiäisissä käyden. Viimeisen päivän vietin kämppiksen kanssa chillaillen ja illalla mentiin joulubileisiin. Valvoin yli kaksi vuorokautta putkeen ja Suomeen saavuttuani nukuin koko ensimmäisen päivän. Värjäsin hiukset tummemmiksi. Joulua vietettiin kotona perheen kesken ja uusivuosi kului kavereiden seurassa.

BRING IT ON 2015!


Takana on oikein mahtava vuosi! Vaikkakaan en ole ikinä ollut niin stressaantunut kuin viime vuonna.. Toisaalta en ole koskaan kokenut niin paljon mahtavia juttuja yhden vuoden aikana. Vuoden kohokohtia olivat ehdottomasti: Olympialaiset, koulupaikan saanti, kesä Helsingissä, InterRail, koko syksy/talvi Skotlannissa sekä Lontoon reissu.