Tänään on ollut kyllä jotenkin erityisen hyvä päivä, vaikka mitään erikoista ei ole edes tapahtunut. Hymyilen vieläkin sisäisesti ilman mitään järkevää syytä. Hassua.
Pieniä syitä miksi tänään on ollut hyvä päivä.
1. Heräsin aamulla aikaisin eli minulla oli monta tuntia aikaa tehdä erinäisiä juttuja ennen töihin lähtöä.
2. Aurinko paistoi!
3. Pyykkäsin eli nyt ei tarvitse yli viikkoon pyykätä, jeeee.
4. Sain luettua yhden mantsan kirjan loppuun.
5. Nämä kaikki asiat olin ehtinyt tehdä ennen kuin lähdin käymään Lidlissä ostamassa Jennille karkkia.
6. Edes se, että meinasin myöhästyä töistä teinien takia, jotka eivät osanneet seisoa liukuportaissa oikealla puolella (jotta vasemmalta ihmiset pääsee ohi) ei pilannut hyvää mieltäni.
7. Kerrankin Pasilassa liikennevalot vaihtuivat juuri sopivasti, enkä joutunut kökkimään niissä viittä minuuttia.
8. Töissä sain ahkeruuspuuskan ja tein kaikki hommat mitä kukaan muu ei ollut ehtinyt/jaksanut viimeisen parin viikon aikana hoitaa.
9. Eilen se tyyppi, joka antoi puhelinnumeronsa mulle kävi mun työvuoron aikana kaksi kertaa tuolla ja voi luoja kuinka kiusallista se oli... Tänään sain kuitenkin onneksi olla ilman epätoivottua ihailijaa.
10. Sen sijaan sain harrastaa viatonta flirttailua söötin vartijan kanssa!
11. Meidän vakkaripapat ja ei-niin-papat oli tänään jotenkin erityisen mukavia. Pari niistä osti juuri vanhaksi menevät kahdeksan sipsipussia pois, jotten joudu tekemään niistä poistoa. Aaws.
12. Nyt tuossa vieressä odottaa rivi suklaata, cokista sekä Taffelin uusia tube-sipsejä. ♥
I see this life like a swinging vine Swing my heart across the line And my face is flashing signs Seek it out and you shall find Oh, but I'm not that old Young, but I'm not that bold I don't think the world is sold I'm just doing what we're told I feel something so right Doing the wrong thing I feel something so wrong Doing the right thing I could lie, could lie, could lie Everything that kills me makes me feel alive
Inspiraationi pukeutumisen suhteen on ollut melkein nolla jo viimeiset puolisen vuotta, mutta nyt tuntuu siltä, että kevät muuttaa asioita parempaan suuntaan. Töissä käyminen rajoittaa mun pukeutumista kummasti ja silloin kun en ole töissä löhöilen mieluiten kotona kukkapöksyt jalassa. Nyt kuitenkin kun aurinkokin paistaa melkein koko ajan, niin välillä tekee mieli poistua neljän seinän sisältä ulkoilmaan.
Eli kukkapöksyt täytyy vaihtaa johonkin hiukan julkisille paikoille sopivampaan vaatetukseen. Nämä seuraavat asukokonaisuudet voisin ottaa vaikka heti vaatekaappiini:
Eilen kohtasin henkilökohtaisesti tämän hetken pahimman painajaiseni: Eräs mies pyysi mun puhelinnumeroa. Olin juuri edellisenä yönä nähnyt painajaisen, mikä oli saanut mut todella vakuuttuneeksi siitä etten halua poikaystävää juuri nyt. Niinpä yritin eilen selitellä etten yleensä jakele mun puhelinnumeroa ympäriinsä. Muuten hyvä yritys, mutta sitten tämä tyyppi halusi antaa minulle oman numeronsa. Nyt minulla sitten on hänen numeronsa, johon en todellakaan aio soittaa.
Vaikka yritänkin olla tällainen jääkuningatar, niin mulla on siltikin niin huono omatunto siitä, että nyt tämä tyyppi odottaa minun soittavan. Lisäksi pelkään koko ajan, että miten selitän soittamattomuuteni kun hän seuraavan kerran käy ärrällä. "Sori, mutta hukkasin sun numeron vahingossa." Onneksi pääsen ensi viikolla Lappiin pakoon edes hetkeksi.
Mitäs mulle muuta kuuluu?
Viime viikon perjantaina mulla ja Jennillä oli taas elämääkin suurempi missio eli päästä Tivoliin (eli baariin). Tästä mun ja Jennin baariin pääsemättömyydestä on tullut jo jonkin sortin huono vitsi ystäväpiirissämme, joten nyt oli meidän tilaisuus näyttää kaikille. Ilta etenikin jo perin tutulla kaavalla eli "aloiteltiin" mun luona ja joskus yhdentoista jälkeen suunnattiin keskustaan.
Viimeksi päästiin minun huonovointisuuteni vuoksi vain Huopalahden asemalle asti, mutta nyt selvittiin jopa Tivolin jonoon noin kahden metrin päähän ulko-ovesta. Päätettiin kuitenkin yhteistuumin luovuttaa, koska Jennillä oli liian suuri pissahätä (sori kerron kaikille), eikä oikeastaan keksitty mitään järkevää syytä miksi maksettaisiin turhaan sisäänpääsymaksu, kun minulla ei haluttanut juoda mitään, eikä Jenni enää reippaan aloittelun jälkeen mitään olisikaan voinut juoda.
Suunnattiin siis kohti Rautatieasemaa ja vessoja. Matkalla törmättiin kaikista Helsingin yöelämän ihmisistä pariin mulle hyvinkin tuttuun asiakkaaseen. Miehet yrittävät saada meidät mukaansa Tigeriin, koska joku niistä tunsi portsarin, mutta jostakin kumman syystä ei lähdetty heidän mukaansa... Voin kertoa, että hiukan posket punoittivat kun yksi heistä kävi eilen ärrällä.
Mutta joo... Pointti tässä kaikessa oli se, että ollaan nyt sitten ilmeisesti kohdattu Jennin kanssa meidän Mission Impossible. Noh, ehkä kolmas kerta toden sanoo...
Viikonloppuni kului muuten oikein mukavasti kotona. Kävin moikkaamassa Jenniä lauantai-iltana rautatieasemalla sekä sunnuntaina leikin kunnon kotiäitiä siivoamalla ja pyykkäämällä melkein koko päivän. Musta on oikein ihanaa, että tällä viikolla mun pitää vain imuroida ja seuraavan kerran joudun kunnolla siivoamaan vasta joskus parin viikon päästä kun palaan Lapista. Jeejee.
Eilen kävin noutamassa postista erään kivan jutun, jonka olin voittanut blogiarvonnasta: Body shopin suihkusaippua sekä tuollainen pesusieni. Me gusta!
Pääsykokeisiin lukemisesta en enää edes kehtaa puhua, koska se etenee taas niin huonosti ettei se juurikaan etene. Nämä tyhmät iltavuoroviikot on sellaisia, etten oikeastaan ehdi lukea ollenkaan. Yritän kyllä aamulla herätä aikaisin, mutta yleensä en jaksa ja sitten minulle jää joku puoli tuntia aikaa lukea ennen kuin pitää lähteä töihin. Yksi meidän vakkariasiakas ehdotti, että soitan vanhemmilleni ja pyydän viittä tonnia, että voin pitää lukuloman.... Joo'o. Totesin, että kyllä mun nyt vaan pitää käydä töissä.
Onneksi huomenna on vapaapäivä eli ehdin edes hiukan lukemaan. Ehkä. Pakko. Voin niin kuvitella viimeisen viikon ennen pääsykokeita kun käyn töissä ja istun kaiken vapaa-ajan nenä kiinni kirjassa. Toivottavasti toukokuussa on vain sateisia ilmoja....
Nyt täytyy kiiruhtaa syömään ja sitten nenä kirjaan kiinni taas hetkeksi.
Noniin, tämän jälkeen on enää kaksi paikkaa käymättä läpi. Wuhuu!
Roomasta jatkettiin "high speed"-junalla (luotijuna?) kohti Napolia, jossa vaihdettiin paikallisjunaan, jolla päästiin perille Cava de' Tirreniin. Tuossa ensimmäisessä junassa istuin erään papparaisen vieressä ja meitä vastapäätä istuneen Elmon mukaan olin nukahdettuani tyytyväisenä nojaillut tämän papan olkapäähän. Onneksi se pappakin oli nukkunut... Kovin moni tuskin on edes kuullut paikasta nimeltään Cava de' Tirreni, joten pohjustan hiukan miksi me sinne päätettiin mennä.
Cava on tosiaan pieni kaupunki Napolin ja Salernon välillä Etelä-Italiassa. Silloin kun vielä harrastin kansantanssia tehtiin aina välillä esiintymisreissuja ulkomaille erilaisille festivaaleille. Vuonna 2009 meidät kutsuttiin Cavassa järjestettäville festareille, joihin meidät siis kutsuivat pari vuotta aikaisemmin täällä Suomessa meidän festareilla käynyt ryhmä italialaisia lipunheittäjiä. Olenkin ihan blogini alkuaikoina kirjoittanut pienen postauksen tuosta reissusta. Tuosta reissusta jäi todella hyviä muistoja, joten tuntui hyvin luonnolliselta poiketa reilimme aikana sielläkin.
Tähän väliin täytyy pahoitella kuvien vähyyttä, mutta koska paikka oli jo ennestään tuttu, ei kuvia tullut juurikaan otettua.
Saavuttiin joskus puolen päivän jälkeen Cavan pienempääkin pienemmälle "rautatieasemalle", josta lähdettiin ulkomuistista suunnistamaan kohti kaupunkin keskustaa. Muisteltiin Elmon kanssa (joka oli tuolla aikaisemmalla Italian reissulla myös), että kaupungissa oli ainakin yksi hostelli, joten raahauduttiin sinne rinkkojemme kanssa ihan älyttömässä helteessä. Oli tosi hassua miten tuntui, ettei tuolla ollut kolmessa vuodessa muuttunut mikään. Kun sitten päästiin perille oltiin niin eksyneen näköisiä, että viereisen ravintolan tarjoilijapoju tuli kysymään tarvitaanko apua.
Meille selvisikin, että siinä oli kyllä ollut hostelli, muttei ollut enää. Hiukan meinasi masentaa kun ei tosiaan oltu katsottu mitään muita yöpaikkoja ja ainoa asia mitä haluttiin sillä hetkellä oli päästä suihkuun. Saatiinkin neuvoksi mennä esimerkiksi Salernoon yöksi, koska "eihän Cavassa ole mitään". Päätettiin kuitenkin käydä tiedustelemassa kaupungin ainoasta hotellista paljon siellä maksaa yöpyminen. Ei tosiaan oltu tuota paikkaa aiemmin edes harkittu, koska se oli neljän tähden hotelli, jossa oltiin yövytty edellisellä reissuillamme.
Oltiin varmaan niin reppanan näköisiä hikisinä rinkkojemme kanssa, että saatiin huone varmaankin jollain superalennuksella. En nyt muista tarkkaa hintaa, mutta ei se paljon kalliimmaksi tullut kuin hostelleissa viettävämme yöt. Hotelli tosiaan oli 1800-luvulla rakennettu Victoria Maiorino.
Hotelli oli ilmeisesti melko täynnä, joten meidät "jouduttiin" sijoittamaan hotellin sviittiin... Oh, poor us. Aluksi oli puhe, että vietetään siellä vain yksi yö, mutta lopulta saatiin pitää huone kolmen yön ajan. Meille tuotiin huoneeseen yksi ylimääräinen sänky ja muutenkin koko hotellin väki kohteli meitä kuin kuninkaallisia. Meillä oli muun muassa kaksi kylppäriä. Me gusta!
Kun oltiin asetuttu hotelliin (ja käyty suihkussa) päätettiin lähteä etsimään biitsiä. Muisteltiin, että silloin kolme vuotta sitten yhdestä paikasta meni minibussi eräälle rannalle, joten mentiin sinne samaan paikkaan ja toivottiin, että tuo bussilinja on vielä käytössä. Oltiinkin onnekkaita ja siellä se oli!
Tuo ranta sijaitsi Vietri Sul Mare nimisessä pienessä kaupungissa ja oli kaikkea muuta kuin turistipaikka. Oltiin varmaankin ainoat vaaleahiuksiset ja ei-italialaiset tuolla. Vietettiin rannalla muutama tunti, kunnes palattiin takaisin hotellille.
Tässä vaiheessa päivä oli jo sen verran pitkällä, että oli illallisen aika. Tuolla kaupungissa oli tosiaan yksi kävelykatu, jonka varrella oli ravintoloita ja vaatekauppoja, joten kuljeskeltiin sitä sitten päästä päähän pohtien mihin mennään syömään. Käytiin moikkaamassa sitä päivällä meitä auttanutta tarjoilijapoikaa, mutta ei kehdattu mennä siihen ravintolaan syömään. Törmättiin myös hiukan yllättäen yhteen nuoreen mieheen, joka oli ollut vuonna 2006 täällä Suomessa ja joka oltiin viimeksi tavattu vuoden 2009 reissullamme. Minä, Elmo ja tämä tyyppi vain tuijotettiin toisiamme sillä katseella, että "Mä tunnen tuon tyypin". Käveltiin tosiaan vain pikaisesti toisiamme vastaan, mutta käännyttiin vielä vilkuttamaan toisillemme. Maailma on yllättävän pieni paikka. Seuraavana päivänä yksi näistä pojista ketä oltiin nähty aikaisempina vuosina laittoikin minulle facessa viestiä tiedustellen ollaanko oikeasti Cavassa.
Illalliseksi käytiin ylläripylläri syömässä pitsaa ja vaikka oltiin suunniteltu, että lähdetään illalla juhlimaan jäätiin kuitenkin hotellihuoneeseemme katsomaan jalkapalloa ja musiikkivideoita. Elettiinkin jalkapallon suhteen jännittäviä aikoja...
Seuraavana päivänä meidän ainoa missio oli kärvistää itseämme kuin makkaroita tuolla biitsillä. Minä sain pari ihailijaa varmaankin koko Cavan ja Vietrin ainoista _blondeista_ italiaanoista, jotka yrittivät kovasti aloittaa keskustelua kanssani, mutta päätin olla jääkuningatar ja kuunnella iPodia välittämättä "what's your name?"-huudoista.
Oltiin muka laitettu oikein paljon aurinkorasvaa, ettei vain muututa punaisiksi ravuiksi, mutta kun iltapäivällä lähdettiin rannalta takaisin hotellille kohdattiin pieni järkytys. Tässä pieni paljastelu kuva siitä kuinka pahasti oltiin kärytty auringossa... Todellisuudessa tilanne paheni tuosta illan mittaan. Jopa minun kulmakarvani ja hiukseni olivat vaalentuneet auringossa näkyvästi.
Illalla lähdettiin kiertelemään paikallisia vaatekauppoja, mutta ihon polttelu teki siitä hyvin epämiellyttävää. Niinpä käytiin jälkiviisaina ostamassa after sun-voidetta, joka helpotti oloamme edes hiukan. Mentiin taas syömään illalliseksi pitsaa, tosin eri ravintolaan. Kesken ruokailun pari italialaista tyttöä läheisestä pöydästä tuli kysymään ollaanko Suomesta... Selvisi, että heidän seurueessaan oli eräs suomalainen tyttö, joka oli vaihdossa siellä.
Niinpä jouduttiin kohtaamaan kiusallinen "suomalaiset tapaa selvinpäin ulkomailla" ja vaihdettiin tämän tytön kanssa muutama sananen. Ainiin, eräät papparaiset läheisestä pöydästä ostivat meille ruusut! Aaws.
Kun palattiin illalliselta hotellille kohdattiin pikkuruinen ongelma... Meidän sviitin (joo, pakko mainita uudelleen jos joku oli sattunut jo unohtamaan. :D) ovi oli jotenkin mennyt takalukkoon, eikä sitä saanut mitenkään auki. Kello oli jo sen verran paljon illalla, että lukkoseppä saatiin paikalle vasta aamulla, joten meille annettiin toinen huone käyttöön yhdeksi yöksi. Hotellin henkilökunta oli kyllä todella avuliasta ja meille toimitettiin hammasharjat ja hammastahnat toiseen huoneeseen sekä saatiin juoda minibaarista mitä haluttiin.
Seuraavana aamuna päästiin onneksi jo ennen aamupalaa takaisin huoneeseemme.
Kolmantena päivänä meillä oli ohjelmassa käyminen Pompeissa, joka oli tosiaan ihan lyhyen junamatkan päässä. Siitä kerron kuitenkin omassa postauksessaan.
Pompeista palattiin vasta iltapäivällä ja käytiin sillä samalla reissulla ostamassa junaliput Salernon juna-asemalta seuraavalle aamulle Milanoon menevään junaan. Italiassa kannattaa muuten aina ostaa ne paikkaliput ennakkoon, koska ainakin noissa luotijunissa (joilla me pääasiassa matkustettiin) matkustaminen ilman paikkavarausta taisi olla kokonaan kiellettyä ja ne junat oli muutenkin aina ihan täpötäynnä.
Viimeinen ilta Cavassa kului jo perin tutulla kaavalla eli kierreltiin ympäriinsä etsien sopivaa illallispaikkaa. Nyt mentiin johonkin ravintolaan, jossa ei ruokalistalla ollut pitsaa ollenkaan, eikä ruokalistassa ollut sanaakaan englantia. Ei siis ymmärretty ruokalistasta oikeastaan sanaakaan, eikä ravintolan henkilökunnasta yksikään henkilö puhunut englantia.
Onneksi oltiin kuitenkin Italiassa eli avuliaita ihmisiä löytyi heti. Tarjoilija kutsui siis eräästä toisessa pöydässä istuneen miehen kääntämään ruokalistan meille. Kääntäjämme taidot oli kuitenkin aika huonot, joten tilattiin periaatteessa summan mutikassa jotakin ja toivottiin ettei se sisällä sieniä. Alkuruuat meillä kaikilla oli aika huonot: Minulla jokin sieneltä näyttävä kaali, Elmolla papukeittoa ja Elinalla jotakin mistä en kyllä osannut sanoa mitä se on. Onneksi pääruokavalinnat olivat hiukan onnistuneemmat: Pastaa kaikilla hiukan eri lisukkeilla.
Tuona kyseisenä päivänä oli myöskin Jennin synttärit ja oltiin haluttu sen luulevan, että ollaan unohdettu sen synttärit, joten soitettiin sille onnittelupuhelu vasta tuolloin illalla. Ilkeää.
Tuolla ravintolassa muistettiin taas miksi yleinen mielikuva italialaisista miehistä on limainen. Viereisen pöydän keski-ikäisten miesten jutteluyritykset oli vielä ihan okei, mutta kun hiukan kauempana olevassa pöydässä olleet kaksi miestä ostivat meille viinipullon ja tunkivat pöytäämme alkoi hiukan ärsyttämään. Miehet halusivat lähteä kanssamme "discotecaan", mutta jostakin kumman syystä ei lämmetty näille melkein isiemme ikäisille miehille. Kun lopulta lähdettiin ravintolasta oli hiukan koomista, että kolmen eri pöydän seurueet moikkasivat meitä hyvästeiksi.
Ravintolasta suunnattiin suoraan hotellille ja nukkumaan. Seuraavana aamuna matka jatkui Milanoon.
Joku oli löytänyt blogini tuolla otsikon lauseella, sööttiä! Vastausta tosin täältä ei taida löytyä.. Elämä nyt on välillä hiukan möö.
Mulla on jokaiselle päivälle aina suuria suunnitelmia ja "things to do-lista" näyttää loputtomalta, mutta lopulta päivät tuntuu menevän ihan hukkaan. Tällä viikolla oon taas tehnyt pelkkää aamuvuoroa, joten olen ymmärrettävästi ollut iltapäivisin super väsynyt. Tänäänkin päätin ottaa tunnin päikkärit ja lopulta nukuin kolme tuntia. Fuuuck.
Noh, onneksi enää huominen aamu ja sitten viikonloppu on VAPAATA! Me gusta. ♥ Aiotaan huomenna lähteä Jennin kanssa viihteelle ja meillä on ainoastaan yksi tavoite illalle: Päästä sinne baariin asti. Meidän viimeaikaiset juhlinnat tuntien sekin olisi jo saavutus...
Eilen mulla oli vapaapäivä ja heräsin jo yhdeksen aikoihin, koska olin päättänyt lähteä elokuviin. Mulla tosiaan oli alennuskuponkeja, jotka oli tietenkin pakko hyödyntää. Menin yksin katsomaan aamupäivän elokuvaa ja kyselinkin facessa serkultani, että onko säälittävää jos menen yksin siihen aikaan elokuviin. - Ei kuulemma ollut, mutta aika oli kuulemma YH-äitien leffa-aika. Kävin tosiaan katsomassa "Ihmeellinen Oz"-leffan, jonka pääosassa oli ihana James Franco. (okei, tämä oli ainoa syy miksi menin tuon elokuvan katsomaan.) Leffa oli 3D ja yllättävän viihdyttävä, vaikka kestikin yli kaksi tuntia. Tosin luulen, että mun 3D-lasit oli vialliset, joten leffakokemus olisi voinut olla ehjillä laseilla hiukan parempi. Leffan jälkeen aioin "pikaisesti" poiketa Sokoksella ostamassa uuden puuterin, mutta koska siellä oli 3+1-päivät menossa oli meno kuin Tokion metrossa. Meinasin jo jättää koko puuterin ostamatta kun hikinorot valuivat otsaani pitkin, enkä vielä ollut lähelläkään sitä paikkaa missä ne puuterit oli. Tajusin kuitenkin, että en ehkä halua esitellä tänään töissä massiivisia silmäpussejani, joten taistelin lopulta tieni läpi tuhansia mummojen ja teinityttöjen. Mukaani lähti ylläripylläri pari muutakin juttua.
Muuten eilinen päivä valui hukkaan kuten muutkin päivät. Sain sentään pyykättyä sekä tein ensimmäistä kertaa itse lihapullia! Mulla muuten palaa käämit meidän pyykkituvan rikkinäisen kuivurin kanssa. Ärsyttää kun pitää laittaa pyykit kuivamaan sellaiseen kuivaushuoneeseen, jossa ne pyykit ei edes parin tunnin kuivauksen jälkeen ole kuivia. I have such a big problems... Tänään mun työpaikalla pyöri miehiä kuin naisten alusvaatenäytöksissä (älkää kysykö mistä keksin tämän vertauksen...). Syynä tähän ei kuitenkaan ollut suuri vetovoimani, vaan me saatiin uutuuttaan kiiltävä kahvipiste. Voitteko uskoa, että sen asentamiseen tarvitaan näköjään kuusi miestä, joista kaksi istuu koko ajan tupakilla, yksi pelaa pelikonetta ja yksi puhuu puhelimessa... Jeah.
Enää kaksi viikkoa, niin meikäläinen on melkein viikon "lomalla" ja suuntaan Lappiin. Can't wait! Pääsen syömään äitin ruokia, makaamaan toimettomana sohvalla, ajamaan autolla sekä käymään kampaamossa. Tärkein noista on ehkä tuo kampaamo, nimittäin mun latvat on niin huonossa kunnossa, että hyvä jos edes Tangle teezer läpäisee ne. Olenkin alkanut haaveilemaan yli puolet lyhyemmistä hiuksista, noh ehkä syksyllä sitten. Nyt suihkuun ja sitten voisin katsoa pari jaksoa Todistettavasti syyllistä. Nyt kun olen tuota muutamina iltoina katsellut olen ensimmäistä kertaa yksin asuessani alkanut pelkäämään kaapissa/sängyn alla piileskeleviä murhaajia. Onneksi en ole yhtään vainoharhainen eli en kurki sängyn alle ennen nukkumaan menoa...
Kukaan ei varmaan uskonut, että joskus saisin nämä postaukset ihan oikeasti kirjoitettua.. Tässä nyt kuitenkin muutaman kuukauden tauon jälkeen yksi. Tadaa!
Pahoitteluni, etten voi enää kovin yksityiskohtaisesti kertoa tapahtumia, koska minun kanan aivoni eivät enää muista mitä tapahtui milloinkin. Edelliset reilipostaukset löytää tuosta"InterRail"-tunnisteesta. Tässä edellinen postaus.
Näin me vietettiin meidän Juhannus.
Tosiaan me oltiin matkustettu kokonainen päivä matkallamme Barcelonasta Roomaan ja kaiken kukkuraksi jäätiin yöksi jumiin Milanoon. Aamulla jatkettiin matkaamme päivän ensimmäisellä junalla kohti Roomaa. Oltiin varattu Roomaan hostelli pari päivää etukäteen netistä, joten kun saavuttiin Roma Terminille mentiin heti ensimmäiseksi ostamaan kartta ja sitten Mäkkäriin pohtimaan missä meidän hostelli ja missä me itse mahdollisesti ollaan.
Ei kuitenkaan onnistuttu bongaamaan heidän hostellin sijaintia kartalta, joten päädyttiin hyppäämään taksiin ja toivomaan, että kuski tietää mihin mennä. Seuraavaksi saatiinkin tuntea olomme hiukan tyhmiksi, nimittäin meidän kuski ajoi parin korttelin ympäri ja palasi suunnilleen parin sadan metrin päähän siitä mistä oltiin lähdetty... No oho.
Hostellilla kohdattiin toinen ongelma nimittäin siellä ei ollut paikalla ketään. Lopulta Elmo rohkaistui ja soitti osoitetaulussa näkyvään numeroon, jossa vastasi epäselvällä englannilla mies, joka sitten lähetti paikalle jonkun naisen avaamaan meille oven. Päästiin jättämään laukut huoneeseen, mutta sen jälkeen meidän piti mennä käymään tämän hostellin omistajan ravintolassa maksamassa yöpymisemme.
Tämä hostelli oli nimeltään Ines Downtown B&B, eikä se varsinaisesti ollut mikään hostelli. Se oli oikeasti asunto, jossa oli kaksi huonetta (molemmat kolmen hengen) sekä jaettu keittiö sekä kylppäri. Tämä oli kyllä yksi mun lemppari yöpaikoista! Tosi hyvällä sijainnilla (eli tosiaan sen rautatieaseman vieressä) varustettu hieno ja halpa yöpaikka. Omistajakin oli tosi mukava mies.
Tässä vaiheessa kun oltiin sekoiltu yöpaikan suhteen hyvä tovi oli päivä tuskin puolivälissä, joten edellisen huonosti (rautatieasemalla) nukutun yön seurauksena painuttiin hostellille, jossa käytiin suihkussa ja otettiin päikkärit. Oltiin saatu joltakin mieheltä esite Roomaa kiertävistä turistibusseista, joten päätettiin kerrankin kokeilla sellaista. En muista enää tuon bussin hintaa, mutta tuskin se kovin hintava oli ja kierroskin kesti kuitenkin sen parisen tuntia. Oli kyllä ihan hyvä idea, koska Rooma on sen verran iso kaupunki, että noin nähtiin suurin osa tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Päivä oli tosiaan ihan paahtavan kuuma ja vaikka istuttiin kaksikerroksisen bussin avoimessa yläkerrassa meinattiin siltikin läkähtyä helteeseen. Tuulenvire oli asia mitä kaivattiin kovasti. Bussikierros oli kiva ja nähtiin muun muassa Colosseum, Circus Maximus, Vatikaani sekä varmaan tuhat kirkkoa. Meidän takana istui pari amerikkalaista poikaa ja oli sairaan huvittavaa kun nämä keskustelivat ihan innoissaan nälkäpelistä ja siitä miten Katniss on "so awesome".
kuulokkeista kuului selostus englanniksi
Kun oltiin tarpeeksi leikitty kunnon turisteja siirryttiin etsimään sopivaa paikkaa, missä täyttää kurnivat vatsamme. Lopulta aikamme kierreltyä päätettiin mennä syömään tuon hostellin omistajan ravintolaan. Saatiin kyllä niin ruhtinaallista kohtelua siellä! Heti kun saavuttiin paikalle tarjoilijat tervehtivät meitä tosi iloisesti ja myös omistaja saapui tervehtimään. Tilattiin kolmen ruokalajin täyttävä illallinen ja saatiin talon tarjoamana viinipullo sekä Limoncello-juomat.
Vatikaani, olikohan Paavi kotona?
Illalla lähdettiin vielä kävelemällä kiertämään muutamissa nähtävyyksissä. Vaikka Rooma onkin iso kaupunki, niin kaikki tärkeimmät nähtävyydet oli mukavasti kävelymatkan päässä toisistaan. Käveltiin ensin Colosseumille ja törmättiin matkalla muutamaan iloiseen suomalaismieheen, jotka tervehtivät meitä eli toisia suomalaisia oikein iloisesti. Toista on meininki täällä kotimaassa..
Colosseumin edessä otettiin pakolliset turistikuvat, kunnes lähdettiin etsimään Trevin suihkulähdettä. Kolikoiden heittäminen sinne suihkulähteeseen on ollut asia minkä olen halunnut tehdä siitä lähtien kun näin yläasteella Lizzie Mcguire movien. Jos joku ei siis tiedä, niin ideanahan on se, että kun heittää kolikon Trevin suihkulähteeseen saa toivoa jotakin. Me otettiin vielä oikein varman päälle ja heitettiin sekä euron kolikko että Puolan zloty. Tuo suihkulähde on kyllä upea, vaikka se olikin paljon pienempi kuin luulin.
lasagnea, cokista, vettä sekä viiniä
jotkut siistit rauniot!
colosseum
Seuraavana päivänä oli ohjelmassa shoppailua! Kierreltiin kauppoja luultavasti ihan kaupungin keskustassa, mutta ei siltikään oikein meinattu löytyy sellaisia perinteisiä kivoja massaliikkeitä. Lähinnä älyttömän kalliita italialaisia kauppoja, joihin ei edes sisälle uskallettu mennä. Disney-kaupasta löysin kuitenkin pikkusiskolleni tuliaisiksi t-paidan sekä jostakin älyttömän halvasta kenkäkaupasta itselleni kahdet ballerinat. Italiassa löytyy muutenkin joka paikasta noita älyttömän halpoja kenkäkauppoja, joissa kengät on usein vieläpä aito nahkaisia. Me gustaaa!
Ostettiin aitoa italialaista gelatoa eli jätskiä sekä bongattiin ehkä vahingossa Espanjalaiset portaat, jotka olivatkin uupuneet nähtyjen nähtävyyksien listalta. Kun oltiin saatu tarpeeksemme shoppailusta päätettiin palata takaisin "kotikulmille" syömään illallista. Ei kuitenkaan jaksettu kävellä takaisin, joten testattiin Rooman metroa... Bad idea. Tuon yhden kokemuksen perusteella en kyllä suosittele metron käyttämistä Roomassa (kerta kävelemälläkin pääsee helposti kaikkialle): Metro oli kuuma ja ihan älyttömän täynnä ihmisiä.
Kun kerta Italiassa oltiin oli illallisella saatava pitsaa. Ei hirveän pitkään jaksettu pohtia minne mennään syömään, vaan käveltiin ensimmäiseen paikkaan, jossa tarjoilija meitä kutsui. Ah, ollaan niin helppoja asiakkaita. Minun pitsa oli hyvää (margarita), mutta tyttöjen oudot rehupitsat eivät tehneet vaikutusta, joten päätettiin, että mennään syömään vielä toinen illallinen meidän hostellin omistajan ravintolaan. Käytiin hostellilla vaihtamassa vaatteet rennompiin ja nyt Jenni saattaa järkyttyä kun kerron, että lähdin ne sinun mielestäsi kaameat kukkapöksyt (jotka ostin tuolta Roomasta) jalassa ravintolaan.
Ravintolassa saatiin taas iloinen vastaanotto sekä ylläripylläri ilmainen viinipullo. Syötiin lasagnea ja seurattiin samalla kun Espanja pelasi futista jotakin maata vastaan, jota en enää muista. Tuon viinipullon tyhjentäminen oli oikeasti hankalaa, koska kukaan meistä ei viineistä tykkää ja kohteliaisuuttamme ei sitä tietenkään voitu juomatta jättää. Siinä sitten puoliväkisin tyhjennettiin lasejamme.
Illalla lähdettiin vielä tutkimaan Roomaan yöelämää, joka lopulta johti siihen, että istuskeltiin "keskustelemassa" jossakin portailla monta tuntia. Välillä siinä kävi häiriköimässä hilpeä joukko italialaisia synttäreiden juhlijoita, jotka tarjosivat meille jotakin hirveän pahanmakuista konjakkia. Ilta päättyi yömyssyn kautta nukkumaan hostellille, josta meidän piti seuraavana aamuna aikaisin jatkaa matkaa kohti Napolia.
Tiivistelmä Roomasta - Tajuttoman upea, vanha kaupunki, jossa jokainen kadunkulma on jo itsessään nähtävyys. Rooma oli ehdottomasti yksi mun lemppari kaupungeista ja haluan päästä sinne pian uudelleen. Historiafriikin unelma kaupunki! Ainoat miinukset on se, että kaupungissa tosiaan on paljon turisteja sekä se kamala metro. Lisäksi suosittelen tuota meidän yöpaikkaa kaikille, jotka matkustaa vähänkään tiukemmalla budjetilla. Jos ja kun menen Roomaan uudelleen menen iloiten tuonne samaan hostlaan yöksi.