Friday, February 19, 2016

Wish we could turn back time, to the good ol' days.


Harkitsin äskettäin ihan tosissani, että lähden kävelylle ja menen kirjastoon kirjoittamaan tätä postausta ihan vain sen takia, koska sitten voisin laittaa hanskat käteen (kädet lämpiäisivät) ja voisin nauttia olostani ilman, että tunnen kuolevani kylmyyteen. Meidän kämpässä on siis varmaan lähes yhtä kylmä kuin ulkona (päivällä 6 astetta ja nyt 1 aste ollaan plussalla) ja koska ollaan köyhiä opiskelijoita ei meillä ole varaa pitää lämmitystä päällä kuin parisen tuntia päivässä. Positiivisesti ajatellen ollaan todennäköisesti jo ohitettu kylmin talvi ja päivisin täällä on joskus jopa ihan miellyttävä lämpötila viimeaikaisten auringonpaisteiden ansiosta. Lisäksi löydettiin uusi asunto ensi vuodeksi, johon muutetaan heinäkuussa, ja siellä on tuplalasitetut ikkunat! Tällaisessa (joskus hyvin alkeellisessa) maassa asumisen jälkeen alkaa tosissaan arvostamaan Suomen hyvin eristettyjä taloja sekä kolmilasisia ikkunoita..


Muuten on kiva olla takaisin kotona Skoteissa. Joululoma Suomessa oli oikein mukava, mutta kaipasin mun huonetta ja tavaroita. Sekä ihmisiä täältä. Takana onkin kiireiset vajaa viisi viikkoa.

Ensimmäisen viikonlopun aikana leivottiin parin kaverin kanssa ja illalla mentiin samojen tyyppien luokse pelaamaan juomapeliversiona huojuvaa tornia. Sunnuntaina vietin leffailtaa. Paluu koulunpenkille maanantaina oli kauhistuttava kokemus kemian luentojen  ja labrojen alettua. Ensimmäistä kertaa koko yliopisto-opintojeni aikana pänttäsin kolmen viikon ajan luentomateriaaleja kirjastossa tunteja istuen. Pänttäys ei mennyt laisinkaan hukkaan nimittäin sain eilisestä kemian kokeesta 100% oikein. Yaaay.


Mun ja Ashan viimevuotinen kämppis (Eliora) palasi vaihdosta takaisin, joten käytiin hänen ja hänen äitinsä kanssa maanantaina illallisella vaihtamassa kuulumisia. Tiistaina mentiin kavereiden luokse juhlimaan 'kouluunpaluuta' ja tarkoituksena oli ilmeisesti mennä Unionille jatkamaan iltaa, mutta lopulta oltiin liian uupuneita siihen. Loppuviikko meni enemmän ja vähemmän kouluhommien parissa. Perjantaina käytiin Ashan ja Leonien kanssa kaupungilla hoitamassa bisneksiä sekä yhdessä meidän lemppari pubissa lounaalla. Illalla pidettiin meillä bileet ja täytyy todeta, että ollaan hyvin onnekkaita, että meidän kämppä on todella tilava: Vieraita saapui paikalle about 40 eikä täällä edes ollut liian tiivis tunnelma. Suututettiin kyllä todennäköisesti alakerran pojat sillä melulla.. Hups. Hauska ilta, vaikka jouduinkin huolehtimaan, että yksi kännikala selviäisi kotiin.

Toinen kouluviikko sujui edelleen ahkerasti opiskellen. Lähettelin ihmisille kirjastosta paljon snappejä joissa kerroin vihaavani kemiaa.


Tein ensimmäistä kertaa ikinä kaalilaatikkoa ja se oli yllätyksekseni syömäkelpoista ja Ashakin suostui maistamaan sitä, vaikka se ei selitettynä kuulostakaan yhtään herkulliselta ('well it's kinda like a casserole with a lot of cabbage and a bit of minced meat and rice.. smells bad.').

Kävin juhlimassa kaverini synttäreitä ja tunsin oloni extra vanhaksi tämän täyttäessä vasta 19. Such a babyyyy. Toisaalta silloin kun itse olin 19-vuotias elin paljon 'aikuisempaa' elämää kuin tällä hetkellä.. Asuin yksin omassa kämpässä ja mulla oli vakituinen työpaikka. Haha.

Perjantaina pidettiin fancyt illalliskutsut kavereiden kesken. Kokattiin yhdessä fajitoja, syötiin ne ja siinä samassa tyhjennettiin kuusi viinipulloa meidän seitsemän hengen porukan kesken. Loppuilta vietettiin meidän olkkarissa seurustellen ja opetellen uusia korttipelejä.


Lauantaina mentiin pienellä porukalla päiväretkelle St. Andrewsiin. Joku voisi ehkä kutsua tuota reissua tuplatreffeiksi, mutta minä kutsun sitä ryhmähengailuksi. Vietettiin mukava päivä kierrellen St. Andrewssa: Käytiin rannalla kävelyllä, nähtiin linnanrauniot, käytiin Starbucksissa kahvilla, vierailtiin akvaariossa tuijottelemassa söpöjä kaloja ja muita olentoja (haluan mangustin ja pingviinin!) sekä iltapäivä kruunattiin hyvällä ruualla paikallisessa pubissa. Illalla mentiin juhlimaan Elioran synttäreitä.

Kolmas viikko meni ohi hyvin nopeasti, enkä alkuviikosta muista tapahtuneen mitään hirveän erikoista. Tiistai iltana käytiin kaveriporukalla kuuntelemassa todella mielenkiintoinen RSGS:n luento (Royal Scottish Geographical Society) tieteestä BBC:n Human Planet-dokumenttisarjan takana. Nämä RSGS:n luennot ei siis oo mitenkään pakollisia, mutta ne ovat yleensä todella  mielenkiintoisia ja sieltä saa hiukan osviittaa siitä, että minkälaista duunia tällä tutkinnolla sitten mahdollisesti voi päästä tekemään.

Loppuviikko oli aika stressaavaa aikaa kolmen koulutyön deadlinien puskiessa päälle, joten stressinlievitystä haettiin ensin viettämällä Disney-leffailta ja seuraavana päivänä vietettiin Monopoly-iltaa, joka päättyi Unionin kautta kotiin vasta neljän aikoihin aamuyöstä. Skypettelin myös mun Ellan ja Jennin kanssa! 


Viime viikon yksi kohokohta oli pannukakkupäivä tiistaina (Suomessa oli vissiin laskiaispulla päivä?). Hengailtiin myös Emilian kanssa pitkästä aikaa eli katsottiin Armageddon Netflixistä sekä juoruiltiin. Perjantaina mun ja Emilian kaveri Jess Kanadasta saapui minilomalle Dundeehin. Illalla mentiin Ashan kanssa katsomaan dance societyn tanssishowta, jonka jälkeen käytiin muutaman kaverin kanssa pubissa yksillä. 

Lauantaina käytiin Emilian ja Jessin kanssa shoppailemassa (minä olin mukana lähinnä makutuomarina). Alunperin suunnitelmana oli mennä illalla Emilian ja Jessin kanssa Emilian tanssishown jälkeen tanssityttöjen kanssa aloittelemaan yhteen pubiin ja siirtyä sieltä sulavasti Unionille.. No ei ihan mennyt taas suunnitelmien mukaan. Meille saapui kavereita aloitteluille ja lopulta minä, Jess sekä joukko muita meidän kavereita treffattiin Emilia Unionilla suunnilleen pari tuntia ennen sen sulkeutumisaikaa. Hupsis. 

Hauska ilta, vaikka pari pientä miinusta iltaan kuuluikin.. Ensinnäkin matkalla Unionille kaaduin korkkareilla, vaikka olin juuri minuuttia aikaisemmin hankkinut itselleni prinssin käsipuoleen jotta en kompastuisi kuoppaisilla kaduilla. Uudet korkkarit + epätasainen katu = huono yhdistelmä. Sain taas muistutuksen miksi käytän harvoin korkkareita.. Illan toinen suuri miinus oli se, että meinattiin joutua tappeluun tanssilattialla, kun pari raivohullua tyyppiä tulivat haastamaan riitaa meidän porukan miespuolisten henkilöiden kanssa ja me naispuoliset henkilöt sitten yritettiin parhaamme mukaan tunkea siihen väliin ja lopulta tilanne ratkesi portsarin heitettyä sen pahimman öykkärin ulos. Se tyyppi oli kyllä varmasti vetänyt muutakin kuin pulkkaa, koska me vain tanssittiin omassa porukassamme ja pidettiin hauskaa ja seuraavana hetkenä hän oli siinä nyrkit ojossa. Hmmph. 


Sunnuntaina oli ystävänpäivä. Aamulla mulla oli skypetreffit Jennin kanssa ja iltapäivällä mulla oli oikeat treffit. Sain suklaata. Katseltiin Netflixiä. Kiivettiin Law:lle (se on siis sammunut tulivuori) tiirailemaan tähtiä ja kaupungin valoja. Illalla syötiin kakkua ja pelattiin vielä lautapelejä kaveriporukalla. Good day. 

Tämä viikko sitten on mennyt taas hirvittävän nopeasti. Maanantaina vietin Emilian ja Jessin kanssa leffaillan. Katsottiin Captain America ja nyt mulla on tavoitteena katsoa kaikki Marvelin ja DC:n supersankarileffat. Siitä tulee pitkä ja uuvuttava urakka. 

Tiistaina käytiin Jessin viimeisen illan kunniaksi ulkona syömässä.. Sushia. Mä olin kerran aikaisemmin maistanut sushia ja en ollut sen jälkeen mitenkään hirveän vaikuttunut ja täytyy sanoa, että en edelleenkään ymmärrä sushivillitystä. Etenkään sen jälkeen kun melkein tukehduin merilevään. Jälkkäri oli kuitenkin tosi maittavaa. 

Eilen sitten käytiin saattelemassa Jess juna-asemalle ja paluu arkeen koitti.. Eli hengailin loppupäivän kotona palelemassa sekä sain vihdoin katsottua kaikki OC:n jaksot loppuun. Woohoo. Nyt on aikaa omistautua kokonaan mun uudelle supersankarivillitykselle. 


Tänään hoidettiin paljon virallisia bisneksiä. Aamulla menin paikalliseen työkkäriin haastatteluun, jotta saisin national insurance numberin eli sen avulla voin alkaa laillisesti tekemään töitä täällä. Haastattelun jälkeen kävin kotona lounaalla. Lounaan jälkeen käytiin tapaamassa meidän nykyistä vuokranantajaa ja sovittiin virallinen tapaaminen ensi viikolle, jotta voidaan lyhentään meidän vuokrasopimusta. Käytiin lisäksi tapaamassa meidän uutta vuokranantajaa ja viimeistelemässä vuokrasopimus. Lopulta kiiruhdin vielä yliopistolle kahden tunnin workshopiin, jossa laadittiin kaavioita Excelillä. En edelleenkään ymmärrä Exceliä. 

Nyt olen istunut kirjastossa parisen tuntia tekemässä kouluhommia ja viimeistelemässä tätä blogipostausta. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu.. Haluaisin nukkua kellon ympäri, mutta toistaiseksi menoja on sovittu jo perjantaille, lauantaille sekä sunnuntaille eli se siitä nukkumisesta. 

P.S. Mun viime aikojen ehdoton fave biisi

Byyyye.