Monday, April 11, 2016

En ole koskaan... Part 2.

Helmikuussa 2012 tein tälläisen postauksen, jossa kerroin siis asioita mitä en ole koskaan tehnyt. Sen sijaan, että keksisin tähän postaukseen uudet asiat mitä en ole koskaan tehnyt, päätin käydä läpi edellisen postauksen kohdat ja kertoa miten tilanne on muuttunut/ei ole muuttunut. Tässä siis asiat mitä en hiukan yli neljä vuotta sitten ollut ikinä tehnyt:


... maistanut sinappia, suolakurkkua, hernekeittoa, mätiä tai oliivia.
NYT: Olen maistanut sinappia, suolakurkkua ja reilu kuukausi sitten uskaltauduin jopa maistamaan pelottavilta näyttäviä oliiveja pizzan päällä. Hernekeitosta ja mädistä olen edelleen pysynyt erossa.

... katsonut yhtään Bond-leffaa.
NYT: Viime vuonna katsottiin Elioran kanssa yksi Bond-leffa ( se missä Daniel Craig sanoo 'welcome to Scotland').

... käynyt "oikeassa Lapissa" elikkä siellä missä on tuntureita ja saamelaisia.
NYT: Asuin siis elämäni ensimmäiset 18-vuotta Etelä-Lapissa, mutta Rovaniemi oli hyvin pitkään pohjoisin paikka missä olin käynyt. Viime kesänä kävin Sodankylässä eli nyt on hiukan pohjoisempaan päästy. Ehkä nyt tulevana kesänä pääsisin vihdoin näkemään tuntureita?


... viettänyt yötä yksin täysin tyhjässä talossa.
NYT: Nooo.. Asuin melkein pari vuotta yksin omassa asunnossa, että voitte varmaan arvata vastauksen tähän. Viime viikolla oli kylläkin ensimmäinen kerta 1,5 vuoteen, että vietin yksin yön asunnossa.

... joutunut puhumaan ruotsia oikeissa tilanteissa.
NYT: Joskus yritin ärrällä töissä ollessani sopertaa jotakin ruotsin tapaista porvarimummoille, jotka eivät suostuneet puhumaan suomea. 

... pelannut pokeria.
NYT: Lasketaanko juomapelipokeri? Jos ei niin sitten en ole edelleenkään pelannut pokeria.


... asioinut kelassa.
NYT: Parisen vuotta sitten kävin Kelan toimipisteessä juttelemassa mukavalle tädille siitä, että miten opintotuen saanti ulkomaille onnistuu ja sen jälkeen on kyllä tasaisin väliajoin lähetelty sinne ties mitä todistuksia, jotta rahaa ilmestyy tilille joka kuukausi.

... ratsastanut.
NYT: En ole ratsastanut. Eikä mulla kyllä mitään mielenkiintoa ole edes kokeilla.

... seurustellut kunnolla.
NYT: Hahahaha.. Mikä lasketaan kunnolla seurusteluksi? 



... ymmärtänyt ihmisiä jotka elää himoterveellisesti.
NYT: Hahahahahahaha.. Olen jo parisen vuotta suunnannut kohti terveellistä elämäntapaa ja nykyisin mun lempparikauppa on Holland & Barrett-niminen terveyskauppa. Nimimerkillä tein eilen super hyvää wokkia (kanaa, parsaa, parsakaalia, maissia, valkosipulia, chiliä, soijakastiketta ja ripaus suolaa sekä pippuria) sekä juon viikoittain lehtikaali-pinaatti smoothieita. Luomu- ja lähiruoka on mun rakkaus. Liikuntaa voisin kyllä hiukan harrastaa enemmän sekä syödä vähemmän pitsaa..

... omistanut mustia hiuksia.
NYT: En ole ja tuskin tulen mustiksi näitä ikinä värjäämään.

... ajanut traktorilla.
NYT: En ole. Olisi kyllä aika coolia.



... juonut punaviiniä.
NYT: Punkkua voin juoda joskus ruuan kanssa. Valkoviini on kyllä paljon paljon paljon parempaa.

... asunut kaupungissa.
NYT: Helsinki & Dundee.

... käynyt treffeillä.
NYT: Itseasissa parinkin tyypin kanssa. Kaikki treffit on olleet kivoja, vaikka joskus seuralainen ei olekaan ollut oikea.



... pelannut "en ole koskaan"-juomapeliä.
NYT: Olen yliopisto-opiskelija.. Tottakai olen pelannut tätä peliä.

... tykännyt kasviksista.
NYT: En minä edelleenkään kaikista kasviksista tykkää, mutta kyllä niitä lähes päivittäin tulee syötyä.

Siinäpä ne kohdat olikin.. Niin ne asiat muutamassa vuodessa muuttuu. :))

6 comments:

  1. "... pelannut "en ole koskaan"-juomapeliä.
    NYT: Olen yliopisto-opiskelija.. Tottakai olen pelannut tätä peliä."

    Mä en tähän päiväänkään mennessä oo pelannu ja aion kyllä hamaan loppuun asti vältelläkin :D Viimeks Rovaniemellä porukka päätti alkaa pelaamaan ja olin jumissa siinä keskellä pöytää ihan pakokauhuisena sillee "APUAPUA EN PÄÄSE KARKUUN!!" mut sit Juuso onneks pelmahti paikalle kuin taivaanlahja ja repi mut mukaan ja sano et nyt lähetää helvettiin mehän ei tätä pelata ja sit istuttiin yläkerrassa piilossa syömässä jotai hiton nachoja xD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihan okei peli tarpeeksi pienessä porukassa tuttujen parissa, mut sit kun siellä on hirveästi jotain randomeja ja ne jutut alkaa olla tyyliin 'never have I ever took a part in an orgy' silloin meikäkin lähtee käymään 'vessassa'. Hmmph.

      Delete
  2. Moi!
    Oon hakenut just yliopistoihin Skoteissa, mahdollisuudet olisi ehkä Aberdeeniin, Dundeehin ja Srathclydeen. Oon ymmärtänyt että sä oot viihtynyt tosi hyvin Dundeessa? En oo hirveesti törmännyt muihin joilla olisi blogi ja opiskelee siellä ja olin ihan innoissani kun löysin tämän!
    Vaikutat tosi sosiaaliselta, mua huolestuttaa kun en oo ihan niin sosiaalinen, ootko huomannu et ihmisiä jää paljon kaveriporukoitten ulkopuolelle jos on ujo? Ootko kuullut jtn nimenomaan psykan opiskelusta dundeessa? Muutenkin jos on vinkkejä tai kerrottavaa (mistä tahansa skottiyliopistosta) niin kerro ihmeessä/tee postaus, olisi mahtavaa! Kiitos kun pidät näin kiinnostavaa blogia : D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka,

      Onnea hakuun toivottavasti löydät itsesi Dundeesta syksyllä! :) Olen viihtynyt täällä hyvin ja 2,5 vuotta ovat kuluneet hyvin nopeasti!

      Haha hauskaa, että sait sen vaikutelman, että olisin hirveän sosiaalinen kun todellisuudessa olen etenkin alussa aika ujo. Mullahan oli itsellä alussa hiukan ongelmia luoda todellisia kaverisuhteita (juttelin siis muutamille ihmisille mun luennoilla, mutta muuten en hengaillut heidän kanssaan), mutta pikkuhiljaa sitä löytää ne omat ystävänsä (luennoilta, kämppiksistä, harrastuksista etc.). Mun mielestä tärkeintä on, että vaikka onkin ujo niin on kuitenkin aina ystävällinen ihmisille kun he puhuvat sulle niin ne saa sen käsityksen, että oot vaan ujo, etkä oo tyly. Makes sense right? Etenkin alussa kaikki on samassa tilsanteessa, joten ihmiset kyllä juttelee kaikille, että ei hätää. :)

      Itseasiassa mun yksi kämppiksistä opiskelee psykaa ja meillä on jonkin verran suomalaisia psykan opiskelijoita. En siitä erikoisemmin tiedä, että mitä siihen kuuluu, mutta paljon viikoittaisia quizzejä ja sit ilmeisesti lasten kehityksestä puhutaan paljon (tiedän koska mun kämppis ei tykkää siitä aiheesta :D).

      Jos on lisää kysymyksiä niin kysy toki. :)

      Delete
  3. Hei!

    Sain Dundeesta opiskelupaikan ja tänään tuli huonetarjous West Park Flateista, osaatko sanoa kannattaako sinne muuttaa? Luin kommentteja netistä ja oli niinkin hurjia mielipiteitä kuin ettei muissa asuntoloissa asuvat halua tulla kylään ja nyrpistelevät West Park flateissa asuville. Voikohan enää muuttaa asuntolatoivomuksia kun offeri on jo tullut.. Olisi kivaa tietää mitä mieltä muutenkin olit asuntolassa asumisesta, kiitos!

    ps. koululle pitää lähettää "proof of recidence", onko vinkkiä miten sen todistaisi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea opiskelupaikasta! :)

      Itse asuin kampuksella Belmont flateissa, mutta olen kerran käynyt West Parkissa. Ne kämpät on aika perus eli melkein samanlaisia kuin muut yliopiston asuntolat, mut toki ne on paljon kauempana kampukselta kuin muut asunnot (about 20 min kävelymatka). Mut siis ei ne mitään hirveitä oo. En tiedä et pystyykö sitä enää muuttamaan, mut peruahan sen toki voi, mutta sit ottaa sen tietoisen riskin, että kaikki yliopiston asuntolat on menneet ja pitää etsiä muualta kämppä. Itse henkilökohtaisesti ottaisin asunnon, että ei sitä tarvitse enää murehtia. :D Asuntolassa on varsinkin aluksi helpompi tutustua ihmisiin, mutta sit miinuksena on sit se, että äänieristys on surkeaa ja ihmisten bileet joskus häiritsee yöunia.

      Yleensä täällä kelpaa joku lasku missä näkyy osoite 'proof of recidence'..

      Jos sulla on vielä jotain kysyttävää, voit laittaa mulle vaikka facessa (Krista Vähäkuopus) tai instadirectina (krisumate) viestiä, niin vastaan ehkä nopeammin!

      Delete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3