Dress classy, dance cheesy.

Otsikko liittyy postauksen aiheeseen yhtä paljon kuin vessaharja jalkapalloon, mutta ei välitetä siitä.

Tiedän olevani yksi laiskimmista bloggaajista ikinä. Nyt en edes voi vedota siihen yleisimpään syyhyn miksi en postaa mitään uutta eli siihen ettei minulla ole mitään kuvia. Kuvat ovat olleet valmiina koneella jo monta päivää, mutta laiskuus on iskenyt. Pidän todella paljon blogin kirjoittamisesta, mutta välillä motivaatio on hiukan hukassa. Nyt kuitenkin aion ottaa itseäni niskasta kiinni.

Tänään on ollut todella nätti päivä pitkään aikaan. Syksy on todellakin saapunut ja välillä vettä tulee melkein vaakatasossa. Katselin jo eilen hiukan tämän päivän sääennustetta forecasta, koska olen jo pitkään halunnut käydä Suomenlinnassa. Sain jopa aikaiseksi lähteä kohti keskustaa ennen puolta päivää. Matkalla kävin tutustumassa Rautatieaseman uuteen ärrään sekä tervehtimässä erästä tyttöä, joka oli siellä nyt töissä sekä käynyt meillä aiemmin töissä yhden vuoron ajan.

Koska kaupunkielämä ja julkinen liikenne ovat laiskistaneet minut täysin matkustin metrolla (hurjan kävelymatkan sijaan) rautatieasemalta Kaisaniemeen ja kävelin siitä Espaa pitkin Kauppatorin rantaan. Tänään oli kuitenkin ilmeisesti jokin "joka ikinen turisti on liikkeellä"-päivä ja itse tori oli vihannesmyyjien lisäksi täynnä turisteja. Tilanne oli vielä pahempi Suomenlinnan lautan saapumispaikalla.

Päätin, että minä, 150 turistia ja rauhallinen Suomenlinnan tutkailu ei olla kovin hyvä yhdistelmä. Täytynee kokeilla joku toinen päivä uudelleen. Viimeksi olen Suomenlinnassa käynyt 6. luokan luokkaretkellä ja silloin meillä oli yli innokas opas, eikä se reissu muutenkaan ollut hirveästi sen ikäisten mieleen. Koko luokkaretken kohokohta oli muutenkin se, että pääsin käymään kummisetäni kanssa Espoon puolella. MUTTA ihan oikeasti muistan kuinka luokkaretkeä odotettiin koko ala-aste aika ja rahaa kerättiin 3. luokalta asti. Meidän luokka keräsi ihan ennätys paljon rahaa, joten matkustettiin sitten oikein leveästi lentokoneella sen sijaan, että kaikki muut luokat olivat aina matkustaneet yli 9 tunnin matkan bussilla.

Se oli hauska reissu se. Muutenkin se taitaa olla ensimmäinen kerta kun kävin tässä kaupungissa, joka nykyisin lukee kaikissa tiedoissani kotikuntanani. Kotikunnasta puheen ollen, postissa tuli muutama viikko sitten ilmoitus äänioikeudesta kuntavaaleissa. Olen jopa käynyt kokeilemassa mtv3:sen vaalikonetta, mutta en kyllä ihan oikeasti tiedä ketä äänestäisin. Täytynee jossakin välissä tutustua tarkemmin vaalikoneen vaihtoehtoihin, mutta se on varmaa, että minun ääneäni ei persu saa.

Palataanpa päivääni. Tuolta Kauppatorilta jatkoin matkaani Senaatintorille, jossa päädyin lukemaan kirjaa Tuomiokirkon portaille. Siinä kirjaa lukiessani jouduin kuitenkin ottamaan valokuvia parille turistille sekä kuuntelemaan älytöntä mölinää mielenosoittajilta, joiden huudoista sain selvää pelkästään lauseesta "Free Tibet". Myöhemmin lähtiessäni takaisin rautatieasemalle jumituin näiden mielenosoittajien taakse. Möö.

Melkein myöhästyin junasta näiden tyyppien takia. Viime aikoina olen muuten aika hyvin ehtinyt busseihin/juniin, enkä kovin monta kertaa ole joutunut niiden perään itkemään. Tosin yksi päivä päätin kokeilla töistä tullessani vaihtoehtoista reittiä Pohjois-Haagaan ja lähdin etsimään lyhintä reittiä Huopalahden asemalle. Tämä reittihän oli naurettavan lyhyt (luultavasti 200 metriä), mutta koska siinä matkalla oli paljon kivaa kuvattavaa vilkkui aikataulutaululla "Vantaankoski" jo saapuessani asemalle ja kuulin junan vyöryvän ylitseni.

Laahustin sitten portaita masentuneena jo toivosta luopuneena. Kuitenkin se juna oli yhä siinä laiturilla  saapuessani portaiden yläpäähän, joten tässä vaiheessa päätin sitten pistää juoksuksi. Hengästyin siinä kymmenen metrin matkalla yllättävän paljon ja hypätessäni junaan (joka oli vanhan mallinen) onnistuin kovaäänisesti puuskuttamaan ja kolauttamaan kamerani tolppaan. Pääsin kuitenkin noloudestani ylitse hyvin nopeasti.

Eilen tulin töistä taas junalla ja matkalla törmäsin erääseen meidän vakioasiakkaaseen, joka kutsuu minua "pretty girliksi" ja "funny girliksi" ("oh krista you're such funny girl, hehehe" "hmmm... right." "funnyyyy"). Olin ottanut mukaani kahvin, joten normaalin tervehtimisen sijaan tämä tyyppi kyseli kovasti, että juonko muka kahvia. Tämä samainen tyyppi myös sanoi kerran nähneensä minut kävelemässä bussipysäkiltä töihin. Onneksi tämä tyyppi on ihan harmiton, hiukan ärsyttävä vain. Tässä on yksi syy miksi en voi muuttaa Etelä-Haagaan. Mulla menisi yksinkertaisesti hermot kun koko ajan tulisi tuttuja asiakkaita vastaan, eikä saisikaan olla anonyymi naapureilleen kuten nyt. Enhän minä voisi edes kaupasta käydä sidukkaa ostamassa ilman, että meidän juorujengi ei sitä saisi tietää.

Minä tosiaan etsin omaa asuntoa, koska eihän tämä kämppis-juttu missään vaiheessa ollut seuraavan kymmenen vuoden juttu. Kohtuuhintaisen asunnon löytäminen täyteen tungetusta Helsingistä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin kun tuo työpaikka rajaa sen asunnon sijainnin aika paljolti Länsi-Helsinkiin. Esimerkiksi aamu kuuden aikoihin, kun lähden töihin työmatka Pukinmäestä (josta olisi löytynyt kiva asunto) kestäisi lähemmäs tunnin. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että minun pitäisi herätä ennen viittä. Nou thanks.

Asiaa hankaloittaa kovasti myös se, että melkein kaikissa vuokrasopimuksissa vähimmäisaika on 11 kuukautta, mikä tarkoittaa sitä, että jos aion syksyllä aloittaa opinnot jossakin täytyy minulla yhä olla varaa asua siinä asunnossa. Opintotuella kun ei pitkälle pötkitä, enkä lainaakaan haluaisi kuin pakon edestä ottaa. Uskon kuitenkin, että se oikea asunto sattuu vielä kohdalle. Sormet ristiin!

Tilasin tällä viikolla uuden verokortin, koska koin hyvin epämieluisan yllätyksen katsoessani viime kuun palkkaani. Tuloraja oli ylittynyt, joten noin puolesta osasta palkkaani oli peritty ihanat 29% verot. ♥ Ihmiselle kenen verokortissa on aina ollut nollavero tuo oli jo aika paha paikka. Nyt uuden verokorttini mukaan minulta peritään 14% veroa, joka sekin kyllä kirpaisee, mutta ei niin paljon kuitenkaan. Olen aina kannattanut tulojen mukaan verottamista, mutta sitten kun se iskeekin omaan lompakkoon, niin en enää yhtään ihmettele miksi kaikki formulakuskit muuttaa Monacoon Suomen verotusta pakoon. 

Maanantaina Jenni kävi Virossa ja se toi mulle tuliaisina/synttärilahjana jotain hyvin mieluisaa: Pullon tequilaa sekä jättikokoisen Smirnoffin. Oli se myös tehnyt mulle ihan hellyyttävän kortin, jolle tosin hiukan naureskelin.

Ei tässä juuri nyt pukahda mitään muuta mieleen... Hasta luego!

P.S. Serranon perheessä pian kolmas kausi katsottu!