Friday, November 30, 2012

Faktojen yliannostus.

Veera heitti mulle tällaisen pienen haasteen, jonka kimppuun kävin tottakai innolla.. Mutta tässä se nyt kuitenkin on!

Lukekoon kuka jaksaa.

Kuvat ei liity aiheeseen mitenkään.
 6 aihealuetta, 60 faktaa.

Photobucket 
Lapsuus
  1. Lapsena minua kuvasivat täydellisesti sanat "pieni mutta pippurinen".
  2. Näyttelin muun muassa paljasta peppuani naapureille sekä tokaisin naapurin tädille tämän ollessa kylässä, että "väistä iso nainen, että pienet tytöt pääsee liikkumaan".
  3. Lapsuuden paras kaverini oli minua kaksi vuotta vanhempi naapurintyttö. "Seurustelin" hänen veljensä kanssa ja suunniteltiin pihakeinussa koko meidän tulevaisuus johon kuului muun muassa koira ja pari muksua.
  4. Kaikki ylläolevat kuuluvat alle kouluikään.
  5. Minulla oli myös näkymätön ystävä, jonka nimi oli ehkä maailman kekseliäin, Jemina-Riikka. J-R asui meidän kodin alapuolella.
  6. Jossakin vaiheessa lapsuuttani sanoin kaikille meneväni isäni pikkuveljen kanssa naimisiin. (Hän on muuten joskus osallistunut Mr. Finland-kisaan :D)
  7. Katsottuani Hopeanuolen aivan liian nuorena, minulle on jäänyt aivan älytön pelko karhuja kohtaan. Lapsena näin muun muassa painajaisen, jossa karhu söi minut. Tyhmä Akakabuto.
  8. Ala-asteelle mennessäni minut laitettiin b-luokkaan, mutta koska en tuntenut sieltä ketään (kaikki päiväkoti-kaverit pääsi a-luokkaan) saatiin minut siirrettyä ennen koulun alkua a-luokkaan.
  9. 1. luokalla muistan kuinka minulla oli syyshaalari ja kuinka häpesin sitä ihan hirveästi, koska haalari nyt oli nolo "niin isolla". Välitunneille mennessä pukeuduinkin mahdollisimman hitaasti ja menin ulos sivuovesta sekä piileskelin pihanurkassa, jotta kukaan ei näkisi haalariani.
  10. Ala-asteella parasta oli ne kerrat kun sai viettää välitunnin luokassa valvojana pelaten tietokoneella tai heittelemässä märkiä taulusieniä liitutauluun. 
Photobucket

Harrastukset ja vapaa-aika
  1. Olen ollut aika nirso harrastusten suhteen. Päiväkodissa minulta kysyttiin kerran haluanko aloittaa tanhun kun niin moni muukin oli siellä. Totesin viileästi, että ei kiinnosta.
  2. Kuitenkin parin vuoden päästä aloitin tanhun ja päädyin harrastamaan sitä noin kahdeksan vuoden ajan.
  3. Tanhussa parasta oli meidän kansainväliset festarit kahden vuoden välein sekä ulkomaanmatkat (Viro 3x sekä Italia kerran).
  4. Tapasin tanssijapojun aikanaan noilla kansantanssifestareilla.
  5. Tanhun lisäksi harrastuksiini on kuulunut muun muassa sulkapallo, kuviskerho, kokkikerho, street- ja discotanssi sekä tuoreimpana tulokkaana juoksu.
  6. Nykyisin harrastan oikeastaan vain juoksemista sekä erittäin satunnaista kuntosalilla käyntiä.
  7. Tosiasiassa en kyllä enää oikein juoksekaan, mutta kevään tullen aion taas aloittaa kunnon treenaamisen.
  8. 1,5 vuotta sitten olin huippukunnossa. Kävin juoksemassa 5 kertaa viikossa juosten 3-15km pituisia lenkkejä sekä tein lihaskuntoa joka toinen päivä.
  9. Juoksinkin tuona syksynä ensimmäisen puolimaratonini aikaan 2h 1min 8s.
  10. Tulin kerran toiseksi sulkapallon nelinpelin kunnanmestaruuskisoissa.
Photobucket

Ulkonäkö ja terveys
  1. Valehtelisin jos väitteisin, että en välitä ulkonäöstä ollenkaan.
  2. Kuitenkin olen ihan hemmetin laiska meikkaamaan tai laittamaan hiuksiani.
  3. Molemmat kyllä teen joka päivä, mutta en voi sanoa pahemmin panostavani niihin.
  4. Olen selvinnyt tähän asti kohtuu hyvin ilman sen suurempia haavereita. Pahin haaverini taitaa olla murtunut varvas.
  5. Suoristan hiuksiani lähes poikkeuksetta joka päivä ainakin ihan vähän.
  6. Yläasteella tein tätä todella paljon, enkä voinut sietää kiharia hiuksiani laisinkaan. Joten aamulla minulla kului 20 minuuttia yrittää saada hiuksistani edes kohtuullisen suorat.
  7. Minulla on syntymässä saatu pysyvä aivovaurio.
  8. En tosin puhu siitä pahemmin, koska se kuulostaa vakavammalta kuin on, enkä halua ihmisten tekevän olettamuksia minusta sen perusteella. (Aivoni siis pelaavat ihan normaalisti ja tämä ilmenee minulla pelkkänä lievänä liikuntavammana.)
  9. Ylläolevasta johtuen koko kroppani on epäsymmetrinen. 
  10. Omassa kropassani pidän eniten silmistäni, vaikka vihaankin lyhyitä ja vaaleita ripsiäni.
 photo DSC_0343_1960.jpg

Pikku yksityiskohtia

  1. Olen juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiini ja tällä hetkellä musta tuntuu etten koskaan halua muuttaa tästä asunnosta pois.
  2. Faktahan on kuitenkin se, että _jos_ aloitan ensi syksynä opinnot uudelleen, niin sitten täytyy miettiä asumiskuviot täysin uudelleen.
  3. Vihaan siis Helsingin vuokratasoa.
  4. Rakastan kuitenkin Helsinkiä yli kaiken ja tämä on yksi mun lempparikaupungeista.
  5. Pidän huomenna "tuparit".
  6. Luvassa on siis alkoholia, baareilua ja krapulaa.
  7. Olen viimeksi ollut humalassa syyskuussa.
  8. Olen tullut vanhaksi nimittäin en enää edes jaksa lähteä juhlimaan.
  9. Lempparipuuhaani onkin käpertyä viltin nurkkaan cokiksen ja suklaan sekä hyvän telkkarisarjan/elokuvan parissa.
  10. Matollani lojuu juuri kaksi puoliksi koottua tuolia. En nimittäin osaa koota niitä loppuun.
Photobucket

Ruoka ja juoma

  1. Kypsänä aikuisena ostin itselleni kaksi joulukalenteria: Kinderkalenterin sekä normi suklaakalenterin.
  2. Ostin tänään kaupasta sitruunoita.
  3. Nautin ne huomenna tequilan seuralaisena.
  4. Tullessani töistä kotiin (nälkäisenä) kohtaan matkalla aina huumaavat pitsan tuoksut läheisestä pitseriasta. Olen kuitenkin onnistunut välttelemään mielihalujani.
  5. Tänään sorruin.
  6. Rakastan simpukkakonvehteja yli kaiken ja syönkin niitä joulunaikana valehtelematta viisi kiloa.
  7. En tiedä kuitenkaan mitään parempaa kuin joulukinkku. Äiti ilmoittikin, että koska minä pääsen sittenkin jouluksi kotiin täytyy heidän hankkia kuuden kilon kinkun sijaan kahdentoista kilon kinkku.
  8. Olen koukussa Coca cola zeroon.
  9. En edes halua tietää millaisia vieroitusoireita saisin jos olisin esimerkiksi viikon sitä juomatta.
  10. Parsa on aika pahaa.
Photobucket

Tavat ja luonne

  1. Olen aika ujo piimä.
  2. Annan lähes poikkeuksetta väärän ensivaikutelman itsestäni.
  3. Kuten suuri osa ihmisistä, olen loppujen lopuksi aika itsekeskeinen.
  4. Luottamus on mulle todella tärkeää.
  5. Minulla on tietyt periaatteet, joista pidän kiinni tiukasti, joten tuomitsen pahasti ihmiset, jotka toimivat mielestäni "moraalittomasti".
  6. Olen perfektionisti.
  7. Töissä en voi sietää sotkuisuutta, joten minun työvuorollani kioski on aina tiptop. (Paitsi silloin kun olen väsynyt, enkä jaksa välittää.)
  8. Mulla on aika paska huumorintaju eli mitä kierompi vitsi sitä parempi.
  9. Pureskelen kynsiäni. Yäk.
  10. Puhun yksin ollessani englantia.
Photobucket

1 comment:

  1. voi ei oot niin säälittävä rakentaja *facepalm*
    monelta mun kantsii tulla vip-vieraiden rakennustalkoisiin?

    ReplyDelete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3