Wednesday, July 30, 2014

HOLIDAY!

Aaa, lomalomalomalomaaaa.


Mun loma on kestänyt virallisesti kaksi päivää, mutta oikeastaan olen lomaillut jo neljän päivän ajan. En oikeastaan vieläkään ymmärrä, että mun ei ihan oikeasti tarvitse tehdä enää kuin yksi työvuoro tänä vuonna ja sitten alkaakin kouluhommat.

Perjantaina menin töihin hyvin sekalaisin fiiliksin eli olin sekä innoissani lomasta, että surullinen töiden lopettamisesta. Mun työpäivä oli kylläkin aika mahtava: Meidän vakkaripappajengi toi mulle töihin täytekakun, jota me yhdessä mussutettiin aamupalaksi sekä sen lisäksi he olivat ostaneet mulle Kärppien fanirepun (koulurepuksi, aaaws), sukat sekä kaksi mukia. Tämä Kärppä-teema juontaa juurensa siitä miten koko liigakauden kehuin ylpeänä Kärppien voittavan mestaruuden ja nehän sitten onneksi voittivat.


Myös mun työkaverit olivat muistaneet mua ihanilla yllätyksillä: Sain mun esimieheltä tuliaisiksi Amsterdamista tosi söpöt pinkit aamutohvelit ja skumppaa. Mun toinen työkaveri taas oli leiponut mulle kakkua sekä sain Roman Schatzin kirjan "From Finland with love."


Perjantain hyvä työpäivä sai kuitenkin hiukan yllättävän käänteen, kun mulle soitettiin 45 minuuttia ennen mun loman alkua ja pyydettiin voisinko lähteä toiselle kioskille jatkamaan iltavuoroon. Mulla oli kuitenkin illalla läksiäiset, joten pystyin venymään vain muutamaksi tunniksi. Kaduin kyllä lupaustani saman tien, koska pian taapersin työvaatteet päällä kolmenkymmenen asteen helteessä pitkin Mannerheimintietä yrittäen löytää perille. Voitte siis kuvitella miten idiootilta olen näyttänyt, kun olen Ärrän työvaatteet päällä naama punaisena juossut eteenpäin samalla huutaen puhelimeen pyytäen Jenniltä neuvoa perille löytämiseen.

Illalla tosiaan pidettiin mun läksiäiset ja mukana oli noin kymmenkunta papparaista (oli siellä muutama nuorempikin henkilö..). Mun lempparipapparainen piti mulle puheen ja olin kyllä hyvin otettu tästä puheesta. Ei sitä ihan jokapäivä saa kuulla kuinka olen parissa vuodessa muuttunut ujosta tytöstä takaisin kettuilevaksi siivoushirmuksi. Vielä harvemmin sitä saa kuulla olevansa hieno ihminen. Olin muuten ensimmäinen ärräntäti kenelle pidettiin kunnon läksiäiset, ei edes kuulemma eräällä hyvin kuuluisalle edeltäjälleni oltu pidetty läksiäisiä.

Lauantaina oli mun muuttopäivä. Äiti ja mun veljet olivat saapuneet perjantaina Helsinkiin ja heti lauantaiaamusta aloitettiin tavaroiden pakkaaminen ja kantaminen peräkärryyn. Tavaraa oli ihan tajuttomasti! Lopulta koko hommaan meni kuitenkin vain kolme-neljä tuntia. Sen jälkeen oli kuitenkin vielä edessä muuttosiivous, mikä oli tajuttoman rankkaa puuhaa, koska mun asunnossa oli varmasti yli 30 astetta lämmintä. Pari tuntia Jennin kanssa kuurattiin hiki päässä, kunnes paikat kiilsi puhtautta. Illalla palkittiin aherruksemme ja mentiin syömään Hard Rock cafeen sekä chillailemaan kaupungille. Sain myös lauantaina vihdoinkin mun silmälasit ja ne onkin sitten olleet siitä lähtien mun päässä koko ajan. Hehe.


Olen tosiaan yöpynyt Jennin nurkissa lauantaista lähtien ja meillä oli oikein hauskaa keskenämme: Sunnuntaina syötiin aamupalaksi parvekkeella pannareita ja käytiin leffassa katsomassa Snowpiercer (erittäin omituinen elokuva). Maanantaina pyykkäiltiin, yritettiin hoidella virallisia bisneksiä, käytiin shoppailemassa ja kaupungilla syömässä sekä noudettiin Jennin sisko lentokentältä. Tähän väliin voisin myös myöntää, että aloitettiin Jennin kanssa yksi erittäin nolostuttava harrastus.. Ladattiin netistä (ilmaisella) kaikki Sims 2:sen lisäosat ja täällä sitten ollaan vieräkkäin koneilla datailtu pelaillen Simssiä. Sunnuntai-iltana pelattiin luultavasti lähemmäs neljä tuntia, eikä kumpikaan valittanut tylsyydestä. Tiistaiaamuna Jenni siskoineen suuntasi kohti Lontoota mun jäädessä vielä onnellisena nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Mun tiistai olikin oikein mukavasti täyteen buukattu.. Aamulla treffasin mun työkaveria ja käytiin Eirassa "brunssilla", sitten tein pikavisiitin mun työpaikalle (säälittävää heti toisena lomapäivänä), tämän jälkeen kiirehdin takaisin keskustaan missä treffasin Ellaa parin tunnin verran (oli tosi kivaa!), keskustasta hiihdin hirveällä kiireellä ukkosen jylistessä yläpuolellani palauttamaan mun asunnon avaimet (yhyyy), sieltä suuntasin äkkiä "kotiin" syömään ja sitten hiihdin taas hirveällä kiireellä kohti lentokenttää noutamaan Heidiä.


Mua hävettää melkein kertoa tämä, mutta mä EKSYIN matkalla lentokentälle. Menin hiukan extreme-reittiä pitkin ja yhtäkkiä olinkin Käpylän aseman lähellä kävelemässä moottoritien varrella kiroillen vittusaatanaa yrittäen löytää bussipysäkkiä. Mun viimeinen päivä Helsingin asukkaana sujui siis todella mallikkaasti.

Sain kuitenkin noudettua Heidin kentältä ja meidän ilta kului siinä, että vertailtiin kumman rinkka painaa enemmän. Molempien rinkkojen painot pyörii about 11 kilon paikkeilla eli se on vielä ihan siedettävä paino!

Nyt mun pitäisi olla nukkumassa, koska meidän pitää herätä lentokentälle lähtöä varten about 2,5 tunnin päästä. (Heidi nukkuu.) Mun oli kuitenkin pakko tulla vielä päivittämään blogia. Mua ahdistaa suunnattomasti, että en ehtinyt ajastaa mitään postauksia meidän reissun ajaksi, mutta voisin yrittää jotain pientä postailla reissun varrelta.


Palaillaan Suomeen elokuun lopussa, joten viimeistään sitten tulen ilmoittelemaan jos olen vielä elossa!

Nauttikaa näistä viimeisistä helteistä, kohta on syksy ja sitten on piiiiiiitkä talvi. Pusi pusi. Moi moi.

1 comment:

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3