Tuesday, April 08, 2014

Arkea torstaista maanantaihin.

Luultavasti jokainen, joka on Instagramissa tietää siellä pari viikkoa pyörineen #arkihaasteen.. Vaikka vihaan yleensä kaikenlaisia Instagram-haasteita, niin päätin kuitenkin osallistua tuohon. Tässä vielä tänne blogin puolelle kertauksena minun arkeni torstaista maanantaihin.


Torstaina olin aamuvuorossa töissä. Töiden jälkeen käväisin pikaisesti kotona syömässä, jonka jälkeen suuntasin keskustaan treffaamaan Ninaa. Ei oltu nähty varmaan kuukauteen, joten oli jo aikakin päästä juoruamaan. Kierreltiin muutamissa kaupoissa sekä käytiin ravintolassa syömässä. Olin himoinnut lehtipihviä jo vaikka kuinka pitkään ja nyt vihdoinkin pääsin sitä syömään! Ruokailun jälkeen käytiin vielä kahveilla, jonka jälkeen suunnattiin Apolloon katsomaan Sami Hedberg Showta. Edessä oli kaksi tuntia pelkkää naurua!


Perjantai oli onnenpäivä eli viikonloppuvapaa koitti. Kävin ruokakaupassa ostamassa kaikenlaisia herkkuja viikonlopuksi. Stressasin yhden typerän koulujutun parissa. Imuroin purkaakseni paineita. Rentouduin syömällä suklaata sekä lukemalla Companya, jonka kannessa oli iiiihana Zoella


Lauantai oli kunnon laiskottelupäivä. Aamulla makoilin sängyssä tunteja katsellen Simpsoneita sekä söin jäätelöä. Sen jälkeen siirryin datailemaan. Sitten kokkailin itselleni (taas) lehtipihviä. Datailin uudelleen. Ulkona oli ollut todella kaunis ilma koko päivän, joten en halunnut tuhlata koko päivää sisällä.. Niinpä kuuden aikoihin lähdin lopulta Ninan kanssa käymään lenkillä. Pyörittiin Ullanlinnassa ja Eirassa ihastelemassa kauniita rakennuksia sekä käytiin Kaivarissa sairastuttamassa itsemme.. Mentiin johonkin random saareen, jossa tuuli ihan hirveästi ja nyt mulla on sitten ääni poissa sekä kurkku kipeänä. Käytiin myöskin kahvittelemassa.


Sunnuntaina suuntasin heti aamusta keskustaan ja sieltä Hakaniemeen. Hakaniemessä järjestettiin Maalaismarkkinat, joten kävin Ninan kanssa hiukan katsomassa mikä meininki siellä oli. Ulkona satoi vettä, mutta se ei haitannut. Syötiin muurinpohjalättyjä, nomnomnom. Ostin metrilakuja. Salkkareitten "Ulla" tuli kutsumaan meidät teatteriin sekä Rosa Meriläinen säikäytteli meitä jakamalla EU-vaalien esitteitä. (Äänestäkää Anni Sinnemäkeä!) Iltapäivä kuluikin sitten mantsan kirjan parissa.. Avasin nimittäin ensimmäistä kertaa pääsykoekirjan. Illalla Elmo tuli käymään mun luona ja ilta kului jutskaillessa.


Maanantaina palasin takaisin töihin ahertamaan. Työpäivän jälkeen suuntasin kaupungille kiertelemään muutamissa kaupoissa. Kaupungilta suuntasin lentokentälle, koska Jenni oli palaamassa pohjoisesta ja sillä oli mukana yksi lappunen, joka mun piti ehtiä vielä postittaa samana päivänä. Käytiin lähtiessä lentokentän Starbucksissa ja yritettiin mennä meidän kahvien kanssa bussiin, mutta ensimmäistä kertaa ikinä kuski kielsi juomien kanssa sisääntulemisen. Aiottiin jäädä odottamaan seuraavaa bussia, mutta lopulta se kuski sanoi, että voidaan tulla kyytiin jos laitetaan meidän juomat laukkuun.. En ymmärrä sen kuskin logiikkaa. Illalla olin todella uupunut eli en tehnyt mitään erityistä. Ainoa mainittava asia oli se, että lueskelin Harry Potteria.

2 comments:

  1. Oliko tuo Sinnemäen äänestys sun vai Rosa Meriläisen kehotus :)?

    ReplyDelete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3