Sunday, May 31, 2015

Kesäloma.

En edes jaksa yrittää selitellä miksi oon pitänyt kuukauden blogitauon. Paljon on ehtinyt kuitenkin tuossa ajassa tapahtua ja paljon tapahtumia on jo ehtinyt unohtua, mut hei ei se mitään!


Oon nyt siis Suomessa äiskän nurkissa pyörimässä kesän ajan. Kesäloma alkoi virallisesti kolme viikkoa sitten ja kaksi viikkoa sitten saavuin tänne Pohjoiseen. Mun edellisestä Suomen visiitistä oli kulunut aikaa suunnilleen neljä kuukautta ja yllätyin hiukan siitä miten oudolta takaisin paluu tuntui. Monet ennen niin tutut asiat tuntuivat aivan vierailta ja mulla on jo nyt ikävä Skotteihin. Toisaalta oon onnellinen, että saan vihdoin suomalaista ruokaa.


Kotona on ollut ihan kivaa, mutta täytyy todeta, että oon jo moneen otteeseen ollut erittäin tylsistynyt. Oon tän viimeisen vuoden aikana tottunut siihen, että koko ajan oli menoa ja meininkiä, joten tälläinen chillailu tuntuu oudolta. Pitkä kesä tiedossa.. Onneksi täällä sentään on kavereita! Kesätöitä hain kolmelta eri paikkakunnalta ja hakemuksia lähetin reiluun pariinkymmeneen paikkaan, mutta ilmeisesti kukaan ei halua palkata ahkeraa ja työnhaluista työntekijää, joten ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen saan vain chillailla koko kesän. Positiivista tässä on ainoastaan se, että kerrankin on aikaa tehdä kaikkea mihin muuten ei ikinä meinaa löytyä aikaa (haluan lukea Harry Potterit!).


Kerrataan nyt kuitenkin pikaisesti, että mitä toukokuussa on tapahtunut!

  Vappubileet oli aika mielenkiintoiset. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista ja hirveästi ihmisiä muista maista ja kaikilla tottakai kiinnosti meidän Kippari-Kalle hatut. Simaa ja mustikkashotteja tuli nautittua ja ilta päättyi kaverin kanssa pitsan kera meille suunnittelemaan roadtrippiä Amerikkaan. 

Opiskelupaniikkikin iski lopulta ja vajaat kaksi viikkoa opiskelin oikeastaan jokaisen vapaahetkeni ja kirosin itseni siinä jäätävän stressin kimpussa alimpaan helvettiin, kun en taaskaan osannut aloittaa opiskelua ajoissa. Viimeisen viikon ajan nukuin keskimäärin kolme tuntia yössä ja join kahvia sekä energiajuomia ihan liikaa. Miten ne kokeet sitten meni? Mantsan koe meni pahasti puihin. Tosin ei sen takia etten olisi osannut. Aiheet oli helppoja, mutta jotenkin onnistuin panikoimaan siinä koetilanteessa ja en saanut kahden tunnin kokeen aikana kirjoitettua yhtäkään kolmesta esseestä loppuun asti. Ympäristötieteen kokeessa taas piti vastata kymmeneen lyhyempään kysymykseen sekä kahteen esseeseen. Se koe menikin paljon paremmin kuin tuo mantsa, koska jätin turhan panikoinnin pois ja keskityin vastaamaan kysymyksiin. Taloustieteen kokeesta olin nähnyt painajaisia etukäteen, koska en ollut koko kurssin aikana oikeastaan edes ymmärtänyt, että mitä oltiin käyty läpi ja puolet kokeesta oli pelkkää matematiikkaa. Onneksi mut kuitenkin pyydettiin tuolla vappujuhlissa opiskeluryhmään, jonka kanssa istuttiin kirjastossa tunteja eri päivinä käyden läpi harjoituskoetta sekä laskien tehtäviä. Tämän opiskeluriihen ansiota on varmasti se, että lopulta se itse koe tuntui helpolta ja oon aika varma, että se meni parhaiten noista kolmesta kokeesta. Toivottavasi en tehnyt mitään typeriä mokia.. 



Yritin opiskelun ohella myös katsella jääkiekkoa, mutta yleensä mulla oli niin paljon ongelmia toimivan livestreamin  löytämisen kanssa, että en missään vaiheessa päässyt edes kunnon MM-kisa fiilikseen ja sitten ne kisat loppuivatkin hyvin lyhyeen. Buu. 

Lisäksi yritin viettää aikaa mahdollisimman paljon kavereiden kanssa ennen kotiinlähtöä. Taisin itseasiassa olla viimeisten kahden viikon aikana sosiaalisempi kuin koko vuonna yhteensä.. Kävin kaupungilla shoppailemassa kavereiden kanssa, illallisilla ravintoloissa/pubeissa ja kokeen jälkeen kurssikavereiden kanssa juomassa irkkukahvia. Lisäksi pidettiin kisakatsomo Suomi-Venäjä pelissä sekä käytiin pari kertaa tanssimassa Unionilla. 



Kokeet taputeltuani kasaan luulin vapauden koittavan, mutta olin väärässä.. Pakkasin kaksi vuorokautta mun tavaroita laatikoihin ja matkalaukkuihin ja välillä meinasi usko loppua siihen, että mahtuuko ne tavarat yhtään mihinkään. En ymmärrä miten mulle on voinut kertyä niin paljon tavaraa yhdeksän kuukauden aikana.. Lopulta sitä tavaraa oli seitsemän laatikollista (varastoon kesäksi), kaksi matkalaukullista sekä rinkka (Suomeen). Lisäksi jätin kaksi laatikollista sekä petivaatteet mun kämppikselle kesän ajaksi. Heitin myös jätesäkillisen kamaa roskikseen.. How? HOW? Toivon todella, että asuminen ensi vuoden kämpässä on niin mieluista, että voitaisiin asua siinä seuraavat kolme vuotta.. En jaksaisi millään muuttaa joka vuosi.



Hyvästelin kämppikset lähtöaamuna ja matkustin junalla Edinburghiin. Edistä lensin Kööpenhaminaan missä nauratin rajavartijaa mun ikivanhalla passikuvalla.. Se tyyppi ihan oikeasti alkoi nauramaan kun se näki sen mun kuvan. Hengailin pari tuntia Köpiksen kentällä (Victoria's Secretille kävin roponi tuhlaamassa) ja illalla lentelin Helsinkiin. 

Helsingissä tein muutaman päivän pikapysähdyksen: Yövyin Jennin luona ja päivisin treffasin kavereita. Sitten olikin jo edessä ihana 13 tunnin junamatka pohjoiseen. Nettiyhteys toimi onneksi melkein koko matkan joten ehdin hyvin katsella Supernaturalia ja muuten datailla.  



Nyt on siis kaksi viikkoa pohjoisessa hengailua takana ja oon lähinnä siivoillut keittiötä, pussaillut meidän kissaa, skypetellyt kavereiden kanssa, siivonnut vähän lisää ja kerännyt tavaraa kirpparille myyntiin. Innostuin taas myös kunnolla lenkkeilystä, mutta onnistuin reilun viikon jälkeen hankkimaan penikkataudin vasempaan jalkaani, joten nyt välillä pelkkä kävelykin tuottaa tuskaa. Hyvin alkoi siis se harrastus.. Mitäs muuta? Eilen kävin yo-juhlissa ja hiukan ulkona juhlimassa kesän alkua. Tänään olen sitten lähinnä koomaillut sohvan nurkassa. Note to self: Älä tyhjennä viinipulloa yksiksesi. 



Ei tässä nyt muuta! Voisin tosissani yrittää tämän kesän aikana ryhdistäytyä tämän blogin suhteen, kun kerrankin olisi aikaa päivitellä. Tässä vielä biisi joka on soinut mun päässä viimeiset pari päivää.. Enkä edes tykkää Little Mixistä. 

2 comments:

  1. Ei tulis ekana mieleen raahata yo-lakkia ulkomaille :D mistä moinen idea? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vappujuhlintoja varten tottakai! :D Mutta siis tarkoituksena kun on kuitenkin ainakin seuraavat kolme vuotta tuolla asustella, niin mielellään pidän mahdollisimman paljon omaisuuttani yhdessä paikassa. Tuntuu, että aina ne tavarat/vaatteet mitä tarvitsee on väärässä maassa. haha.

      Delete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3