Sunday, March 04, 2012

Kuka _vitun_ Petterson?

En nyt millään keksi mitään nasevaa aloitusta, joten tässä se aloitus nyt oli.

Viikonloppu sujahti ohi ihan huomaamatta ja huomenna alkaa työt. Onneksi niitä on vain 4 päivää ja sitten taas parin viikon tauko. Siltikin hiukan kauhistuttaa se, että pitäisi joka päivä töiden lisäksi saada luettua yhteiskuntaopin-kirja per päivä. Goodbye my life. I'll see you again in three weeks. 

Lauantaina vietin tosiaan yhden päivän mittaisen miniloman näiden kirjoitusten keskellä. Lähdettiin auto täynnä tyttöjä kohti Rovaniemeä ja suunnitelmissa oli hiukan parantaa omaa sosiaalista elämää. Mutta kuinka kävikään? - Minä ja Jenni päädyttiin viettämään koko päivä keskenämme tehden täysin samat asiat mitä tehdään aina kun ollaan Rovaniemellä. Musta muutenkin tuntuu, että nykyisin käyn aina vaan Jennin kanssa shoppailemassa. :D


Tosiaan muut tytöt häipyivät omille teilleen ja me sitten Jennin kanssa kierreltiin jokainen vaatekauppa täsmälleen samassa järjestyksessä missä yleensäkin kierrellään. Ensin kirppari, sitten Cubus, Gina, Vila, Only & Seppälä. Sitten mentiinkin jo heselle syömään ja söin täsmälleen saman aterian minkä söin 1000 edellisellä kerralla: kana-ateria. <3

Hampurilaisestani annoin suolakurkut ja salaatin Jennille, kuten aina ennenkin. Sitten jatkettiinkin shoppailua seuraavassa järjestyksessä: Vero Moda, Anttila, Suomalainen kirjakauppa, JC & loppuhuipennuksena H&M. Nämäkin liikkeet täsmälleen samassa järjestyksessä kuin yleensä. Tosin käytiin myös uudessa koru/kello-kaupassa, josta itseasiassa ostinkin äidille synttärilahjan. 

Siitä tulikin mieleeni, että nyt kun on itse asiakaspalveluammatissa, niin kiinnittää kyllä paljon huomiota siihen miten kaupoissa myyjät toimii. Cubuksessa on tosi kivat myyjät, jotka aina tervehtii ja tulee auttamaan pyytämättäkin. Ginassa myyjät aina vaan juttelee keskenään ja on muutenkin super tylyjä. Tuolla kellokaupassa taas oli kyllä aivan super mukava myyjä. Kaupan kassojakin nykyään tervehdin iloisesti, hymyilen ja katson silmiin, koska itse vihaan sellaisia asiakkaita, jotka ei edes tervehtiä osaa. Miten hankalaa voi olla sanoa "Terve" "Kiitos" "Heippa". - Suomalaiset....


Kohdattiin muuten paljon erikoisia ihmisiä. Humalaisia ihmisiä näytti olevan jokaisella nurkalla ja alkoholin tuoksu oikein leijui ympäriinsä. Sitten eräät herrasmiehet ajaessaan autolla meistä ohi oikein avasivat ikkunan ja vilkuttivat nätisti. Kaikista kummallisinta oli kuitenkin AMK-ihmiset haalareissaan ja naamiaisasuissaan. En tiedä mikä juttu niillä oikein oli, mutta siellä ne heiluivat tuhannen päissään koko päivän. Kaupassa eräs fisu ja sen kaveri (jolla oli alkkarit päässä) tulivat neuvomaan ystävääni Marja Tyrni-äänellä sipsien ostossa. Tämän fisun kaveri samalla taputteli sillä fisun pyrstöllä minua ja kaveriani pepulle. - Kerrassaan kummallinen kohtaaminen. 

Ostoksia tein myös tottakai. Tällä kertaa mukaan lähti mm. viiksi-sormus, bandeau-toppi, valkoinen pitsimekko, One day-dvd, kuorintavoide ja hiusväri. Tuon elokuvan ehdinkin jo eilen illalla katsoa ja tulihan siinä taas avattua kyynelkanavat kunnolla. Voi hyvä luoja niitä krokotiilin kyyneleitä.. En ikinä voi katsoa tuota leffaa kenenkään seurassa, koska nyyhkytän viimeiset 10 minuuttia kuin mikäkin pikkuvauva.

Käytiin eilen myös tosiaan katsomassa se Kulman pojat-elokuva. Täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin ja paljon ! Tuli naureskeltua läpi koko elokuvan ja tapahtuipa siellä elokuvissa eräs kiusallinen repeäminen, kun kaverini huomautti kesken perin kiihkeän kohtauksen, että suutelevan parin välillä oli perin ällöttävä kuolavana. Minä repesin tälle kommentille täysin ja juuri sillä hetkellä leffan kovalla oleva taustamusiikki päätti juuri loppua. Kiusallista.. 


Jussi Vatanen ja sen peppu oli kyllä jotain yli-ihanaa katsottavaa ja kadun nyt kovasti etten kosinut sitä silloin kun sen bongasin siellä Helsingissä. Eero Ritala oli myös perin huvittava tapaus, joten voin pikkuisen ymmärtää miksi Jenni sitä niin diggailee. Joonas Saartamo on kyllä myös hyvä näyttelijä ! Kannattaa käydä katsomassa Kulman pojat, jos tykkää suomalaisesta huumorista eikä kavahda alastomuutta tai rivoa kielenkäyttöä. ("Jumalauta, sä olet saanut römpsää! Mistä? Kuinka paljon? Mihin hintaan?" "Mä olen saanut jotain aika paljon parempaa." "Suikkelin..")

Eilisen hauskan päivän jälkeen oli kaamea paluu tänään takaisin arkeen ja lukemisen pariin. No okei, edistyin tänään todella surkeasti lukemisessa ja olen nyt saanut luettua 8/13 matematiikan kirjaa. Jos vielä kaksi kirjaa saisin jossain välissä luettua niin olisin tyytyväinen. Tänään myös värjättiin Jennin kanssa mun hiukset. Pelkäsin vihreää lopputulosta, joten tämä perin ruskea väri ei haittaa laisinkaan, vaikka väripurkissa lukikin sävynä "houkuttelevan tummanvaalea." Tiedän, että nämä kuitenkin vaalenee itsestään parissa viikossa lähes entiselleen. (Se on näitä iloja, kun joskus menee vaalentamaan hiuksia..)


Jenni selviytyi värjäyksestä ihan hyvin, joten saatan ehkä joskus käyttää sen kampaamopalveluja uudelleenkin. 

Nyt sain kummallisen kuuman aallon, joten lopetan tämän päivityksen tähän ja lähden riisumaan vaatteet pois. (Hyyyyi.) 

Kiitos Jennille kuudennesta, kolmanneksi viimeisestä ja viimeisestä kuvasta. On tosi taiteellisia otoksia..

2 comments:

  1. ihanaa, kolme mahtavaa kuvaräpellystäni näki päivänvaloa!

    tykkään tuosta hiusten väristä kyllä tosi paljon! ja tämä ei sitten ollut sellainen minä-värjäsin-ne-on-siis-siksi-hienot-kommentti vaan ihan vilpitön, oikeesti! ne näyttää kyllä tuossa kuvassa ihan eriltä kuin in real life, mutta ehkä katsoin silloin teillä vain epätarkasti kun keskityin niin antaumuksella meikkaamaan itseäni (täytyy tähän väliin huomauttaa niinkin tärkeästä asiasta kun siitä, että nekin ripsarit levisi saman tien kun pääsin kotiin, rupesin hetkeksi surffaamaan netissä ja nauroin itkunaurua kun luin ihmisten kamalimmista seksikokemuksesta - älä kysy, törmäsin aiheeseen ja luin pari ja ne oli hauskoja joten oli pakko jatkaa lukemista - ja joku sitten vaahtosi pienikullisesta panostaan sanoin "Kortsuki vaa roikku sen munassa niiku Dumbledoren hiha!!") :>

    okei joo ehkä meen nyt nukkuun.

    ReplyDelete
  2. niin, no tuo kuva varmaan vähän vääristää kun säätelin värejä. :D kiitos kuitenkin.

    voih, ne oli varmaan kauniit meikkaukset. okei, en kysy. mielenkiintoista. :D kiitti muuten vaan... nyt pian taas jotkut pervot eksyy tänne blogiin, kun kirjoitit tuollaista. kohta löytyy hakusanojen joukosta kaikkea ällöä... nyt siellä oli muuten "jussi vatanen alasti kulman pojat" :DDDD

    ReplyDelete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3