Wednesday, March 07, 2012

Mary Kay Letourneau.

1998
Okei, mun on nyt pakko jakaa tämä juttu teidän kanssa, koska tämä on koko päivän pyörinyt mun mielessä ja häirinnyt kirjoituksiin lukua pahasti. Luin eilen uutisen miespuolisesta opettajasta (yli 40-vee) ja siitä kuinka se oli jättänyt perheensä ja muuttanut yhteen 18-vuotiaan oppilaansa kanssa. No siinä uutisessa sitten pohdittiin, että kestääkö tälläiset suhteet ikinä ja siinä sitten mainittiin esimerkkinä Mary Kay Letourneau. Minähän en ollut tuosta mitään kuullut, joten uteliaana ihmisenä aloitin googlettelun.

Juttu meni siis niin, että kuutosluokan opettaja Mary Kay (34-vuotias) aloitti suhteen 12-vuotiaan oppilaansa kanssa. Suhde oli alkanut viattomasti, mutta lopulta edennyt intiimiksi ja tämän seurauksena Mary Kay tuli raskaaksi oppilaalleen. No lopulta poliisit sai tietää asiasta ja tämä Mary Kay tuomittiin, mutta ei vankilaan. Sitten hän tuli taas raskaaksi tuolle pojalle, vaikka heillä oli kielto olla ottamatta mitään kontaktia toisiinsa, joten lopulta Mary Kay tuomittiin vankilaan 7 vuodeksi lapsen raiskauksesta.

2005
Okei, kuulostaa tosi hullulta jutulta ylipäätään, mutta kaikista hulluinta on se, että kun hän lopulta pääsi vankilasta (2004), niin pian tämän jälkeen hän ja tämä Vili (eli se oppilas) menivät naimisiin. Nyt vastoin kaikkia odotuksia kyseinen pariskunta on yhä naimisissa ja ilmeisesti onnellisesti.

Ensin ajattelin, että super creepyä, mutta sitten katsoin youtubesta aiheesta tehdyn elokuvan. (Jos jollakin kiinnostaa, niin tässä on ensimmäinen osa.) Tuo elokuva sai mut lopulta miettimään, että onko kyseessä lapsen raiskaus vai voiko asian todella kääntää hyväksyttäväksi rakkauden pohjalta?


On totta, että 12-vuotias on lapsi, mutta eikö jossain alkuperäiskulttuureissakin naiset mene tuon ikäisenä naimisiin? Ihmiset tietenkin kehittyy yksilöllisesti, lapset varsinkin hyvinkin eri nopeudella. Sitten mietin sitä, että onko se silloin raiskaus jos toista ei pakoteta mihinkään? Itse ainakin määritän raiskauksen seksiin pakottamiseksi tai sen yritykseksi. Tässä tapauksessa molemmat on koko tuon ajan sanoneet, että he rakastavat toisiaan ja, että se oli tuo Vili, joka sen seksin aloitti. Mary Kay kuulemma yritti sitä välttää kaikin keinoin. Okei, on sairasta, että opettaja rakastuu lapseen, mutta siltikin tää juttu on hirveen ristiriitainen.

Nyt he ovat onnellisesti naimisissa ja heillä on nuo kaksi tytärtä plus Mary Kayn aiemmasta liitosta syntyneet 4 lasta. Tässäkään liitossa ei nykyään olisi mitään outoa ainakaan ikäeron puolesta, kun puumat alkaa olemaan sen verran yleinen juttu, mutta kai se on sitten se tapa jolla tuo suhde alkoi, joka tekee siitä paljon vastustetun.

On se silti aika jännää, että vaikka he eivät puhuneet seitsemään vuoteen toisilleen kertaakaan ja toinen oli vähän pöpi ja toinen lapsi kun suhde alkoi, niin suhde kuitenkin on kestänyt ja muuttunut normaaliksi parisuhteeksi. Tosi rakkauttako? Onko tässä sitten se kyseessä, kun sanotaan, että tosirakkaus ei katso ikää?

En osaa nyt sanoa juuta, enkä jaata tähän juttuun. Mua vaan hirveesti siltikin mietityttää tämä. Lapsen hyväksikäyttö vai ei? Kannattaa katsoa tuo elokuva, niin tämä juttu aukeaa paljon paremmin kuin minun selittämänä. Minäkin katsoin sitä eilen yöllä, vaikka mun piti olla nukkumassa aikaisen herätyksen vuoksi... Oho.

Nyt hiukan pelottaa taas, että millä hakusanoilla mun blogiin seuraavaksi eksytään.. Ehkä pitäisi vain tästedes kirjoittaa Jussi Vatasesta alasti, koska se näyttää olevan perin suosittu hakusana.



Photos: Mark Greenberg, bumbshack.com, blippitt.com, nydailynews.com, weeklyvolcano.com

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3