Saturday, March 26, 2011

Alleelit, fenotyypit & genotyypit.

Mun ikkuna tärisee ja kuuluu tuommoinen ärsyttävä meteli pihalta, kiitti vaan naapurit, mitä ikinä sitten teettekään. Aion kirjoittaa ihan asiasta, mutta kun tuo meteli nyt häiritsee sen verran pahasti, että taidan jättää väliin muka syvällisen pohdiskelun jostain mielenkiintoisesta asiasta ja kirjoittaa nyt vain mitä mieleen putkahtaa. Ensinnäkin olen erittäin iloinen siitä, että on viikonloppu, vaikkakin tuntuu kuin edellinen viikonloppu olisi ollut juuri eilen. Aika vain kuluu nykyään niin nopeaa, että tuntuu ettei ehdi tehdä mitään. Pian alkaa taas koeviikko, aika helppo sellainen kuitenkin. Luvassa on vain englannin, biologian, matematiikan ja terveystiedon kokeet. Espanjan kokeen teen sitten joskus myöhemmin kun jaksan.


Opiskelu on sujunut samaan malliin kuin aina ennenkin eli sitä motivaatiota etsiessä. (Tähän väliin voin ilmoittaa, että nyt tuo meteli muuttui 2x kovemmaksi.) Joka jakson alussa sitä päättää, että "nyt aion opiskella enemmän", mutta parin viikon päästä sitä taas huomaa, että kirjaa ei ole edes tullut avattua ja koeviikko lähestyy. Itselläni opiskelu painottuukin yleensä koeviikolle jolloin luen edellisenä päivänä kirjan läpi ja seuraavana päivänä painelen stressissä kokeeseen. Koulun käynti siis tressaa ja haluan pärjätä hyvin, mutta siltikin olen niin laiska etten jaksaisi opiskella yhtään. Loogista huoh. Tässä jaksossa meillä on ollut ihan ufo biologiaa, jotain se opettaja on puhunut geeneistä, soluista, mutaatioista ja dna:sta, mutta siihen minun tietämykseni sitten rajoittuukin. Yhden asian olen kylläkin oppinut, olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt risteytyksen syvimmät syöverit. Nyt tiedän minkä värisiä pentuja musta ja täpläinen kissa voivat saada, cool? Matematiikassa olen suoraan sanottuna aika pihalla ja asiaa ei helpottanut ainakaan se, että meille näytettiin tämän vuoden YO-koe.. Kyllä mä oisin siitä ensimmäisen tehtävän osannut, mutta siihen se ois sitten jäänyt. Voin hyvin kuvitella kuinka vuoden päästä oon pissat pöksyssä tekemässä sitä koetta toivoen saavani tarpeeksi kompensaatio pisteitä. :D 


Englanti stressaa kuitenkin tällä hetkellä aineista eniten, koska olen ollut aina kohtuu hyvä englannissa, mutta nyt tuntuu kuin pitäisi pärjätä paremmin mitä pärjää. Tehtiin enkun YO-paketti johon kuului kirjoitelma, luetun ymmärtämiset ja kuuntelu, niin ei kyllä mennyt mitenkään loistavasti. Luetun ymmärtäminen meni niin penkin alle, että huhhuh.. 21 meni väärin 65:stä kysymyksestä ja kuuntelukin meni aika surkeahkosti eli pisteitä tuli 72/90. Kirjoitelmaa en onneksi oo vielä saanut takaisin. Käyn tällä hetkellä myös enkun puhekurssilla, jossa me saadaan puhua pelkkää englantia ja kurssin lopuksi pitäisi piettää puhe, auts. Vihaan puheita ja muitakin julkisia esiintymisiä suomeksi ja vielä enemmän englanniksi. Minua ei siis kannata pyytää kaasoksi jos haluaa häihinsä koskettavan ja upean hääpuheen. (nyt huomasin, että tuolla pihalla on traktori joka puskee lunta) Olenkos muuten kertonut sitten kuinka espanjan opiskelu sujuu? - huonosti. Opiskelen sitä verkkokoulussa, joten tunneilta on helppo olla pois eikä se vaikuta mihinkään. Paitsi tietenkin siihen koe menestykseen.. Edellisestä kokeesta sain 8½ ja toivon, että tuleva koe menisi yhtä hyvin tai mieluummin paremmin. Onneksi aina ehtii opiskella koetta edeltävänä päivänä, muuten olisin pulassa espanjan ja monen muunkin aineen kanssa. Taas tultiin siihen ongelmaan, että olen laiska. Terveystiedosta voisin mainita sen verran, että tunneilla ollaan lähinnä katottu sellaisia 90-luvulla tehtyjä videoita, että paljon oon oppinu ja niin.


Keskiviikkona meillä oli sitten ylimääräinen opon tunti, jolloin piti päättää ensi vuoden kurssi valinnat ja mitkä aineet aikoo kirjoittaa. Päädyin sitten siihen, että kirjoitan; pitkän matikan, pitkän enkun, äikän, historian, maantiedon ja yhteiskuntaopin. Haluaisin myös kirjoittaa espanjan, mutta se taitaa olla aika mahdotonta, joten jätän sen vain haaveilu tasolle. Ainakin näillä näkymin.. Syksyllä noista aion kirjoittaa ainoastaan maantiedon, joten keväälle minulle jää 5 ainetta, huhhuh. Saa nähdä miten käy, saanko hermoromahduksen vai en. No nyt voisin lopettaa tämän postauksen jossa ei edes ole minkäänlaista ideaa.


P.S. Ärsyttävä melu on vihdoin ja viimein lakannut.
P.P.S En jaksa tarkistaa onko paljon kielioppi- tai kirjoitusvirheitä.
P.P.P.S Otsikko tulee biologiasta, noi liittyy risteyttämiseen.


// In English: This post is mainly about my studying and it's so complicated and messy that I'm not even going to try to translate it. Sorry. :D 

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3