Päivä 8 – Se hetki

Voi ei. Hirveä otsikko. Mitä tähän voi kertoa?

Yritän nyt jonkin dramaattisen hetken kaivaa elämästäni.

No, ensimmäisenä tulee mieleen meidän perheen autokolari vuonna -97.

Meidän perheeseen kuului tuolloin minä, isoveljeni sekä äiti ja isi. Oli huhtikuun alkupuoli ja oltiin palaamassa Rovaniemeltä kotiin. Kovin kauas ei kuitenkaan päästy. Vauhtia oli 80km/h, mutkainen tie ja vastaantuleva auto ajautui jostakin syystä poikittain meidän kaistalle.

Itse en törmäystä muista laisinkaan, olinhan vasta alle 4-vuotias. Tuo hetki kuitenkin on eräänlaisina muistin välähdyksinä jäänyt mieleeni. Muistan kuinka heräsin kolarin jälkeen. Muistan kuinka istuimme lumihangessa jonkinlaisen pressun päällä odottaen ambulanssia. Muistan kuinka menin samaan ambulanssiin isoveljeni ja isäni kanssa. Äiti kuljetettiin erikseen. Muistan kuinka sairaalassa minut ja veljeni punnittiin ja, että saimme sen jälkeen jäätelöä.

Meidän perhe selvisi onneksi hyvin vähällä tuosta onnettomuudesta. Yhtä hyvin ei käynyt tälle toisen auton kuljettajalle..

Luin pari kuukautta sitten poliisin tutkintamateriaalia kyseisestä onnettomuudesta ja sen perusteella tiedän, että meille olisi voinut käydä paljon huonomminkin. Valokuva-albumistamme löytyy kuvia ryttyyn menneestä valkoisesta Opelistamme ja ne kuvat muistuttavat minua aina siitä kuinka onnekkaita olimme.


Photo: weheartit.com