Sunday, February 03, 2013

Tää laiva keinuu jumalauta.

Postaus number 500! (tosin tuohon lasketaan ilmeisesti mukaan myös luonnokset eli tosiasiassa tämä ei ole 500 julkaisemani postaus. buu.)

Aloitin tosiaan tämän postauksen kirjoittamisen jo torstaina, mutta aina muut jutut veivät voiton kirjoittamisesta. Nyt yritän kuitenkin taas ryhdistäytyä.


Pian on taas viikko hurahtanut nopeasti ohi. Maanantaina suunnattiin Jennin kanssa aamupäivällä kohti Tallinnaa. Me tosiaan saatiin ilmaiset risteilyt Viking lineltä, joten pitihän ne hyödyntää. Matka meni yllättävän nopeaa syöden ja kierrellen tax freessä. Rikottiin myös meidän karkkilakko ostamalla yhteiseksi laku- ja salmiakkieläimiä, joita sitten tyytyväisenä mutustettiin ikkunalaudalla istuskellen.

Tallinnassa meillä oli vain muutama tunti aikaa kierrellä, joten lähdettiin suoraan etsimään Bershkaa. Meidän karttahan oli Jennin pään sisällä ja vastoin ennakko odotuksiani löydettiinkin hyvin nopeasti perille. Kierreltiin ihmeellisillä syrjäkujilla sijaitsevissa Bershkassa, Stradivariuksessa ja Pull & Bearissa. Bershka ei pettänyt minua tälläkään kertaa, vaan mukaani lähti sininen paita, inkkarileggingsit ja hame. Jennin mielestä noita leggingsejä voi pitää vain jos pukee päälle maxihameen ja saappaat, mutta me loves!


Kierreltiin myös hetki Virussa (eli käytiin ruokakaupassa itkemässä kun Suomen S- ja K-marketit on niin tylsiä verrattuna ulkomaiden ruokakauppoihin, joissa käyminen on elämys itsessään) ennen kuin tuli aika lähteä metsästämään Super Alkoa.

Löydettiin kyllä parikin Alkoa, mutta Jennistä mikään ei näyttänyt samalta, jossa hän oli aikaisemmin käynyt. Lopulta päädyttiin Cash & Carry Alkoon, vaikka sama hintatasohan niissä loppujen lopuksi on kaikissa. Kierreltiin tovi siellä pullojen seassa miettien mitä sitä ostaisikaan, kunnes vanhempi miesmyyjä tuli huonolla suomella kysymään henkkareita mutisten samalla satunnaisista alaikäisistä ostajista. Minä kaivoin salamana henkkarini lompakosta, mutta Jenni oli sen verran hitaanpuoleinen, että myyjä oli jo kauas kadonnut ennen kuin tämä löysi henkkarinsa. Eipä sillä siis ilmeisesti hirveästi kiinnostanut.

Lopulta pitkällisen pohdinnan jälkeen mukaani lähti pullo Salmaria (7,90e), Vanilja Koskenkorva (8,50e) sekä Jägermeisteri (7,45e). ♥ Nyt vain odotan sopivaa tilaisuutta korkata joku noista.


Alkosta suunnattiinkin takaisin laivaan, jossa syötiin eväitämme odotellessa laivan lähtöä. Avatessani muovia, johon juusto-meetwursti-muna ruisleipäni oli pakattu tipahti puolet leivästä tottakai lattialle. Meinasin jo vetää itkupotkuraivarit, mutta Jenni käski minun käydä vessassa pesemässä leivän välistä tippunut paistettu kananmuna, joten lopulta mutustin leipääni tyytyväisenä yrittäen olla ajattelematta, että osa siitä oli käynyt lattialla.

Oltiin lopulta kiirehditty laivaan sen verran aikaisin, että ehdittiin puhua ummet ja lammet ennen kuin oltiin tuskin kadotettu Tallinnaa horisonttiin. Pohdittiin melkein koko matkan jaksetaanko liikkua ikkunalaudalta baarin puolelle yksille drinkeille ja kun lopulta sinne vääntäydyttiin vietettiin seuraava tovi ujoina piiminä tiskin vieressä pohtien mitä tilataan vai tilataanko mitään.

Rohkaistuin lopulta ja menin tilaamaan kuukauden drinkin eli Koskenkorva sunrisen. (Oli  kyllä tosi hyvää!) Minulta kysyttiin tottakai paperit, mutta perässäni tilaamaan tulleelta Jenniltä niitä taas ei kysytty. Hmhp. Pitääkö tämä nyt ottaa kohteliaisuutena, kun minua pidetään alaikäisenä, mutta mini-Jenniä ei?


Kotiuduttiin Tallinnasta yhdeksän jälkeen illalla. Törmäsin kotimatkalla pitkästä aikaa meidän lähikaupan Tuksu-myyjään, josta olen jo joskus syksyllä kertonut. (Eli nuori poika, joka on tajuttoman hyvä asiakaspalvelija.) Nyt sitten olen törmännyt tähän tyyppiin kolmena päivänä viikon sisään ja olen onnistunut kehittämään asiasta hirveän kompleksin eli jäädyn aina totaalisesti kohdatessamme. Ei Krista näin. Tollo.

Mitäs muuta... Hmm.


Tiistaina palasin töihin pidennetyn viikonlopun jälkeen ja nyt olen ollut siitä asti joka päivä töissä. Huomenna vielä olisi viimeinen iltavuoro, kunnes saan levähtää yhden vapaapäivän. Onneksi viikonloppuna on taas vapaata!

Keskiviikkona me pidettiin työkavereiden kanssa palaveri eli mentiin syömään ja pitämään palaveria Hotelli Haagaan. Oon aina naureskellut tuolle Hotelli Haagalle luullen, että se on joku hirveä murju ja pohtien, että kuka nyt sinne ikinä haluaisi mennä yöksi. Nyt täytyy kuitenkin perua sanani, koska se oli ihan sairaan hieno hotelli. Sieltä löytyy uima-altaat ja kaikki! Buffetissa syötiin kanakeittoa, kalaa sekä jotakin lihaa (ehkä härkää).


Meidän työporukka on niin rento, että palaverikin pidettiin rennolla asenteella. Seuraavana päivänä oltiinkin kaikki kolme töissä inventaarion merkeissä. Tämä oli mun ensimmäinen inventaario ja täytyy sanoa, että en innolla odota seuraavaa. Siinä oli välillä nauru kaukana kun laskeskeli jotakin karkkipusseja tai tikkareita. Onneksi minä tein kuitenkin aamuvuoron eli pääsin meistä kolmesta helpoimmalla.

Meidän esimies jäi eilen talvilomalle eli toisinsanoen meikäläinen käyttää ylintä valtaa seuraavat pari viikkoa. Hurja vastuun taakka painaa siis harteilla. Not. Enköhän mä selviä.


Minusta tuntui ennen kuin aloitin tämän postauksen kirjoittamisen, että tällä viikolla on tapahtua kaikkea hurjasti eli postauksesta tulee pitkä, mutta nyt en enää muista mitä on tapahtunut. Dammit.

Ainakin minulle on kuvien perusteella tullut paljon paketteja. Tuo H&M:n paketti tuli kyllä jo viime viikolla ja mainitsinkin sen jo edellisessä videossa. Kuvan olen siitä ottanut lähinnä työkaverini hienon kirjoituksen takia. Kiinasta tulleet paketit taas on niitä Ebay-tilauksia. Kaksi kaulakorua ja yksi paita. Tosin se paita on mulle tissien kohdalta liian pieni eli Jenni saat sen halutessasi omaksesi!


Torstaina olin reipas vielä työpäivän jälkeenkin ja vein kaikki roskat kodistani ulos roskikseen (tämä on oikeasti saavutus!). Sen jälkeen kävelin lähimpään kirjastoon, johon minulle oli tullut yksi maantiedon kirja. Samalla maksoin omatuntoani kolkutelleet myöhästymisakot pois. Kirjastosta kävelin vielä Prismaan, jossa tunsin itseni kunnon viherpiipertäjäksi kerätessäni ostoskoriini mustikoita, mansikoita, LUOMUmaitoa (päätin antaa sille mahdollisuuden), vapaan kanan munia, vadelmakeittoa ja mangopilttejä. Melkein hävetti ostaa jotain niin kunnollista kun yleensä ostoskorini on täynnä nuudeleita ja cokista.

Illalla skypettelin vielä pari tuntia Irlannissa majailevan Elinan kanssa sekä katsoin uusimman Step up-elokuvan. Elokuva yllätti mut positiivisesti, koska siitä edellinen osa oli ollut aika laimea, mutta tuo oli oikeasti hyvä! Varsinkin tanssikohtaukset oli tosi vaikuttavia. Juoni nyt oli tismalleen sama kuin kolmessa edellisessä.

Lauantai aamuna nousin viideltä katsomaan telkkarista näkyvää suoraa Minnesota Wild-Anaheim Ducks-ottelua, mutta luovutin ensimmäisen erän jälkeen ja menin takaisin nukkumaan. En muuten vieläkään tiedä miten se peli päättyi. Lopulta jouduin kuitenkin heräämään uudelleen kahdeksalta, koska olin varannut pyykkivuoron klo 7-11.


Jennin kanssa ollaan törmäilty useaan otteeseen tässä loppuviikosta. Yhtenä päivänä törmättiin bussipysäkillä, kun olin myöhässä töistä.. MUTTA olin myöhässä vain siksi, että se bussi mihin halusin mennä oli mennyt etuajassa. Muuten ollaan törmäilty kun Jenni on vieraillut luonani työpaikallani. Jenni on nyt aloittanut harjoittelun Ärrällä eli me ollaan nykyisin kollegoja! Otan tästä kunnian itselleni, koska käskin sen laittaa hakemuksen menemään!

Musta tuntuu, että kaikki ihmiset ketkä tunnen Helsingissä on Ärrän myyjiä tai Ärrän asiakkaita. No onpahan ainakin aina jokin yhteinen puheenaihe. Jeij. Huomenna aion mennä ennen töihin menoa häiriköimään Jennin harjoittelua rautatieaseman Ärrällä. Aion olla oikein hankala asiakas, en vain ole keksinyt vielä mistä voisin mennä sinne aukomaan päätäni.

Ehkä mä ostan kuitenkin pelkän kahvin.

Nyt menen katsomaan vielä jakson tai pari Serranon perhettä ennen nukkumaanmenoa. Mulla on enää 6 jaksoa jäljellä viimeisestä kaudesta! Buenas noches!

4 comments:

  1. 1) luin otsikon, että "Taivaalla keinuu jumala" ja hämmennyin

    2) pssst se oli Viru missä kierreltiin

    3) luin postausta puhelimella ja luulin, että sulla on jalkakuvassa kukka varpaiden välissä

    4) mikä mini-Jenni???? möö

    5) yhyy mikä saa sut uskomaan ettei paita ole mullekin liian pieni tissien kohdalta? :<<< okei ehkä käyn katsomassa sitä paitaa joku päivä jos kutsut kylään ja tarjoat jotain syötävää ilman, että joudun itse sulattamaan sen pakkasesta.

    6) voi oikeasti nuo sun luomut eväät, gaah

    7) peli päättyi 3-1 Ankoille

    8) minä annoin sulle vähän kunniaa työpaikasta ja nyt oot ottanut ohjat omiin käsiin ja ryövännyt sen jo kokonaan, hmmm

    9) et kyllä ollut kovin hankala ja opettavainen, piileskelit vain hyllyjen välissä, nyyhkis :'<

    ReplyDelete
    Replies
    1. 1) voi sekin tapahtua.
      2)oho, google väitti väärin. :< tän takia en varmaan päässyt mantsaan sisään. :D
      3)...
      4)i'm not saying anything. no comments.
      5)saat syödä kaurapuuroa tai weetabixiä.
      6)mutta mieti nyt ne lehmät on eläneet onnellista elämää!
      7)höh, kannatin minnesotaa.
      8)u know me...
      9)sorge.

      miksi näitä ei ollut kymmentä?

      Delete
    2. No niin ja mikään ei riitä! Olisit onnellinen näistä yhdeksästä!

      Delete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3