Saturday, May 21, 2011

Nyt poika saunoo se valvoo, se riekkuu ja rällää, katseella mällää.

Nyt on aika vetää syvään henkeä ja miettiä kuinka erikoinen viikko sitä onkaan takanapäin.

Koko Suomi todellakin sekosi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja kaikki se riemu huipentui sitten maanantain torijuhlaan. No siinä se pian nähtiin jo seuraavan päivän lööpeissä, että suomalaisen pessimistin täytyy aina oikein etsimällä etsiä jotain huonoa kaiken onnen keskeltä. Puhun siis näistä typeristä lööpeistä, jotka ovat kyllä niin karmeaa luettavaa. Kenen lapsi mukamas alkaa juopoksi, koska näki idoliensa olevan iloisia telkkarissa? Eihän pienet lapset edes tajua sankareidensa humallusta (joka ei edes ollut mitenkään erityisen paha, eikä kukaan leijonista edes tehnyt mitään tyhmää) ja eiköhän ne lapset ennemmin kotoa opi sen juomisen seuratessaan vanhempiensa saunakaljoittelua. Taas on jotkut tekopyhät haluan-suojella-lapsiani-pahalta-maailmalta vanhemmat olleet vauhdissa. Jos joskus saan lapsia en todellakaan aio piilotella heiltä todellista maailmaa, näissä asioissa luulisi sen oman maalaisjärjen käytön olevan sallittua.
DSC05965.jpg
No se jääkiekosta. Tai ei aivan, olen kyllä niin iloinen vieläkin leijonien voitosta ja toivottavasti pääsen käymään keskiviikkona Oulussa kauppatorilla tapaamassa mm. Granlundia ja Aaltosta. <3 Ne ei vielä tiedä olevansa mun tulevien lasten isiä. (huom. monikko) Paitsi jos noiden kanssa ei tärppää keskiviikkona voin toki pyytää niiltä mun ykkösvaihtoehto Lepistön numeron ja kilauttaa sille ja sopia vaikka pienet treffit. (meidänkin vauvat ois tosi suloisia)
DSC05965.jpg
Tällä viikolla meidän koulu on ollut enemmän tai vähemmän sekaisin lätkästä. Jokainen välitunti on atk-luokasta raikunut joko "Poika saunoo" tai "Häissä". Samaisen luokan taululle on myös viikon mittaan ilmestynyt erilaisia kuvia ruotsalaisten haudoista, Fasthista imurina ja monenlaisia Suomen lippu kuvia. Ah, tätä ylpeyden tunnetta. <3 Tämäkin taululle piirtämisen ilo loppui perjantaina siihen, että rehtorimme kuulutti sen olevan nyt kiellettyä ja tokaisi samalla Suomen voiton olleen tuuria. Ööööö mitä? Saanen muistuttaa, että se oli 6-1..
DSC05970.jpg
Mainitsinko jo sen, että opettajillamme on hiukan mennyt hermot siihen, että kaikki vaan puhuu jääkiekosta eikä keskity opetukseen ollenkaan. Sääliksi käy, etenkin meidän maailman parasta matikan opettajaamme. Ilnoittauduin muuten syksyn YO-kirjoituksiin. Kirjoitan siis syksyllä maantieteen ja loput 5-6 ainetta keväällä. Rankkaa tulee, mutta se on sen hetken ongelma. 
DSC05975.jpg
Ollaan muuten yhden kaverin kanssa kehitetty tällainen uusi harrastus viikon aikana. Yritetään saada selville ketkä leijonista on vielä sinkkuja. Tän hetkisen tiedon mukaan ainakin Granlund, Lepistö(!!!!), Koivu ja Salmela on sinkkuja. :) Opettelin myös yhden toisen tooosi hyödyllisen taidon tällä viikolla.. Ståhlberg, Relander, Svinhufvud, Kallio, Ryti, Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen. Fiksua. 
DSC05984.jpg
Eilen sitten vielä hiukan juhlittiin kahden kaverin kanssa mm-voittoa eli oltiin yhden kaverin huoneessa ja oltiin hilpeällä tuulella. Näin täälläpäin. Oli meillä toki tarkoitus tehdä muutakin, mutta sitten me vaan jumittauduttiin sinne. Hauskaa oli anyway. Pian olisi aika palata normaaliin elämään ja olisi myös aika valmistautua lähestyvään koeviikkoon ja kesälomaan. :> Voitte arvata kumpaa odotan enemmän. Piti mun tällä viikolla sen verran ahertaa, että sain pari sanakoetta ja ruotsin YO-paketin tehtyä ("nyt en oo laittanu a:ta pitkään aikaan, sen vuoro"-tyylilllä). Eipäs mulla nyt muuta kuin, että alan katsomaan "love and other drugs"-leffaa. :) 

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3