Friday, May 06, 2011

Take me to paradise.

Hellurei vaan kaikille !

Tällä viikolla on kyllä ollut sellaista myllerrystä ja kiirettä pitänyt, etten ole paljon ehtinyt blogiin kirjoitella. Koko viikko on kulunut täysin jääkiekon pauloissa ja tänään varsinkin meinasi jo itku tulla, mutta onneksi Granlund ja Koivu hoitivat homman tyylikkäästi kotiin.

Torstaina käytiin tosiaan koulun kanssa tutustumassa Kemi-Tornion ammattikorkeakouluihin. Tuli kyllä sellainen fiilis, että en ikinä halua lähteä meidän lukiosta. :D Toki ne koulut oli isoja ja hienoja ja ihan viihtyisiäkin, mutta siltikin rakastan niin paljon meidän mini lukiota, että ajatuskin uuteen kouluun lähtemisestä ja uusien kavereiden hankkimisesta kauhistuttaa. (Muutaman vuodn kuluttua kuitenkin hehkutan kuinka upea mun koulu on, hah.) Samalla reissulla poikettiin myös Ruotsin puolella Haaparannassa. Tärkeimpänä asiointi listalla oli tietenkin käynti Candy World:ssä ja Ikeassa. Ensimmäisestä paikasta kannoin suuren kassin karkkia ja jälkimmäisestä erittäin ärsyttävän jonottamisen jälkeen sain ostettua pitkään kaipaamani tuoksukynttilän. Kävimme myös Ikean viereisessä kenkäkaupassa (nimeä en tietenkään muista..) ja sieltä lähti mukaan sellainen löytö, että oksat pois. Sen esittelen sitten myöhemmin, kun vihdoinkin saan kamerani takaisin.

Sattuipa tälläkin reissulla muutama mielenkiintoinen käänne: A. Eksyttiin matkalla ensimmäiseen kouluun, joten haahuiltiin siellä koulualueella kuin päättömät kanat. B. Ensimmäisen paikan tutor flirttaili aika irstaasti mulle ja mun kaverille. C. Eksyttiin uudelleen matkalla Ikeasta Rajalla-ostoskeskukseen, vaikka voit nähdä toisen paikan toisen pihalta. Jotenkin kummasti päädyttiin sitten haahuilemaan siihen tullin pihalle ja vesistöjen keskelle.

Ei mulla oikein mitään muuta asiaa ollut. :) Tänään katson vielä Gossip girlin, Gleen ja The Vampire diariesin. Iiks, valmistautukaa mun märinään, jos Tyler/Caroline kuolee TVD:ssä.

http://www.ikeafans.com/home/funny-friday-ikea-cartoons/

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3