Friday, November 07, 2014

Koulutöiden välttelyä part. 65623

Tiedättekö sen fiiliksen kun likaisten astioiden tiskaaminen tai huoneen siivoaminen tuntuu hyvältä idealta juuri silloin kun pitäisi opiskella. Tuossa tilanteessa minä koen useasti palavaa halua päivittää blogia eli TADAAA!


Viime viikko oli ehdottomasti mun tämän hetkisen opiskelijaelämäni hirvein. Kahden esseen deadlinet oli tulossa vastaan, joten istuin oikeastaan koko viikon läppärini edessä yrittäen tuottaa jotain järkevää tekstiä. Suurimman osan ajasta kylläkin jumitin paikallaan ja molempia esseitä kirjoitin vielä muutamaa tuntia ennen deadlinen sulkeutumista. Siitä olen kuitenkin ylpeä, että sain molemmat palautettua ajoissa ja, että ylipäänsä sain jotain tekstiä tuotettua! En olisi uskonut, että parin esseen kirjoittaminen voi olla noin hankalaa. Onneksi tässä semesterissä on enää yksi essee jäljellä.. Tuota esseetä enemmän pelkään kylläkin reilun viikon päästä koittavaa esitelmää. En halua puhua yleisön edessä, koska tiedän jäätyväni. Mitään en vihaa niin paljon kuin esitelmiä. Toivotaan siis, että selviän tuosta elossa.

Oli tuolla viikolla kuitenkin muutama valon pilkahdus! Perjantaina oli Halloween ja tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta sitten lapsuuden (halloweenbileet mummolassa serkkujen kanssa) kun vietin Halloweeniä. Ostettiin mun kämppiksen kanssa (lasten) mätsäävät ötökkäasut: saanko esitellä mehiläinen ja leppäkerttu! (Plus kolmas kämppis oli pantteri.)


Perinteiseen tapaan pelailtiin juomapelejä ensin meidän oman porukan kanssa, jonka jälkeen suunnattiin muutamiin flat partyihin. Täällä olisi ollut Unionissa kunnon Halloween-bileet, mutta liput oli loppuunmyyty ennen kuin ehdin edes harkita lipun ostoa. Oli kyllä oikein mukavaa ja oli hauskaa tavata tuttuja noissa bileissä.

Seuraavana aamuna olin jo seitsemän aikoihin hereillä..  En yksinkertaisesti voinut nukkua, kun tiesin, että Jenni jonottaa meille lippuja One Directionin stadionkeikalle.. ME SAATIIN LIPUT!! JEEE!


Olen ihan oikeasti super innoissani tuosta keikasta.. Ehkä mulla on ikäkriisi ja yritän elää uudelleen teini-ikää. Hauskaa miten tämä koko juttu lähti alunperin jostakin meidän tyhmästä inside-läpästä ja nyt sitten ollaan salakavalasti alettu oikeasti diggaamaan pojista. Vielä pari vuotta sitten kieltäydyin kuuntelemasta One Directionia. Haha. (Lisäksi uskon tosissani, että Larry Stylinson on totta!)

Toinen asia mitä odotan ensi kesästä on tottakai Minions-leffa

Takaisin asiaan. Tämä viikko on ollut jo hiukan parempi kuin edellinen, vaikka edelleen kouluhommia olisi vaikka muille jakaa. Tiistaina mulla on Economicsin hyvin pelottava tutoriaalikoe, johon mun pitäisi opetella vastaukset 47 kysymykseen.. Arvatkaa olenko edes aloittanut? Yyh.


Keskiviikkona oli kuitenkin oikein mukava päivä. Täällä juhlitaan aina marraskuun viidentenä päivänä Bonfire Night-nimistä juhlaa. Mitä nyt kämppisten jutuista ymmärsin, niin kyseisen juhlan juuret juontaa siihen, että joku hullu äijä oli aikonut räjäyttää parlamenttitalon, mutta ei sitten onnistunut, joten sen kunniaksi nämä sytyttää kokkoja ja ampuu raketteja taivaalle kuin uutena vuotena konsanaan. Tai niin kuin yks mun kämppis sanoi "we just look for a reason to get drunk." 

Mulla ei ollut koulua, joten nukuin pitkään. Iltapäivällä kävin kaverin kanssa shoppailemassa ja kokkasin uunilohta. Illalla menin kämppisten (ja muutaman sadan muun ihmisen) kanssa katsomaan ilotulitusta tuonne yhteen puistoon ja olihan se aikamoinen spektaakkeli. Rahaa paloi taivaalle ihan kunnolla. Juuri tälläiset erilaiset ja uudet kokemukset on yksi syy miksi rakastan täällä opiskelua. 

Torstaikin oli oikein mukava päivä.. Suomesta kuului pitkästä aikaa kunnon ilouutisia ja loppupäivän hengailinkin sitten typerä virne naamallani. 


Tänään olen käynyt muutaman tunnin koulussa. Ensin istuin tunnin luennolla, josta en oikeastaan ymmärtänyt yhtään mitään muuta kuin, että se opettaja puhui jotain energiasta ja yritti demonstroida erityyppistä energiaa tiputtelemalla banaania lattialle. Tunnin lopuksi se vielä söi sen banaanin. Tervetuloa yliopistoon. 

Sen luennon jälkeen istuttiin pari tuntia tietokoneilla käsitellen maiden hiilidioksidipäästöjen dataa GIS:sin avulla. (Ansku, muistatko mitä tuskaa GIS:sin käyttö oli?) Olin koko luokasta ainoa, joka oli aiemmin käyttänyt GIS:siä, joten se opettaja tuli tietenkin selittämään mulle jotain edistynyttä hommaa mitä mun piti tehdä, mutta arvatkaa oliko mulla oikeasti mitään hajua mitä olin tekemässä. Oh shit. Muuten olen kylläkin viime aikoina nauttinut mantsan opiskelusta, nimittäin ollaan päästy mun mieliaiheeseen eli ilmastonmuutokseen. Ainakin tällä hetkellä mun unelmaduunissa pääsisin taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan. IPCC täältä tullaan? 

Aina saa haaveilla.

my room is a mess
mistä tietää, että luennolla on ollut tylsää?

Huomenna mun on ilmeisesti pakko käyttää koko päivä kaikkeen tylsään. Nimittäin en enää voi vältellä siivoamista, pyykkäämistä ja opiskelua. Mälsää. Onneksi sunnuntaina suunnataan Nordic sociatyn kanssa Edinburghiin ja Ikeaan syömään lihapullia! En malta odottaa. Toivottavasti Ikeasta löytyy muitakin pohjoismaisia herkkuja, nimittäin haluaisin löytää lakuja ja korppuja. Haha. 

Hyvää viikonloppua! 

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3