Saturday, July 30, 2011

Jane Eyre, vampires & love.

Viime yönä luin vielä aamu neljältä Kotiopettajattaren romaanin viimeisiä sivuja, en vaan millään pystynyt lopettamaan.
DSC07101.jpg
En ois ikinä uskonut, että tuo yli 100-vuotta vanha kirja ois niin hyvä kuin se lopulta oli. Odotukseni eivät olleet hirveän korkealla, koska olin aiemmin lukenut Humisevan Harjun, joka on Kotiopettajattaren romaanin kirjoittajan Charlotte Brontën sisaren Emily Brontën käsialaa. Humisevasta harjusta kirjoitin täällä.
DSC07105.jpg
Kirjassa pidin erityisesti siitä, että ikinä ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. (vaikkakin erään uteliaisuus puuskan aikana minun oli pakko lukaista kirjan viimeinen sivu..) Miinuksena täytyy kuitenkin sanoa, että jokaisen asian tarkka kuvailu alkoi olla välillä hiukan uuvuttavaa luettavaa ja olisi tehnyt mieli hyppiä yli kuvailujen. Kaiken kaikkiaan tämä kirja pääsi kuitenkin lempikirjojeni joukkoon ja suosittelen sen lukemista kaikille. Jos on laiska lukija, niin sitten voi tietenkin katsoa kyseisestä leffasta tehdyn elokuvan. (vuoden 1944 leffassa on mukana mm. Elizabeth Taylor !)
DSC07104.jpg
Nyt kun kirjoista alettiin puhua, niin jatketaanpa samalla linjalla vielä vähäisen. Eilen käväisin kirjastossa ja löysin sieltä (hauskan Harry Potter taikasauvan lisäksi) myös pari kirjaa jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Ensimmäinen kirja on Sookie Stackhouse-sarjan toinen osa ja en malta odottaa, että pääsen tämän aloittamaan. Ensimmäisen osan sain viime viikolla äidiltäni pokkari versiona nimipäivälahjaksi, joten ehkäpä minun täytyy jossain vaiheessa ostaa nämä kaikki itselleni.
DSC07104.jpg
Toinen kirja jonka lainasin on David Nichollsin Sinä päivänä-niminen romaani (One day). Tästä kirjasta kuulin ensimmäisen kerran alkuvuodesta Polka dotsin Jonnan blogista ja kirja kuulosti kerrassaan mainiolta. Unohdin kirjan kuitenkin koulukiireiden keskellä täysin ja nyt pari päivää sitten löysin Jonnan blogista uuden kirjoituksen aiheesta ja siitä kuinka kyseisestä kirjasta on tulossa elokuva. Jeee, leffan traileri ainakin näytti lupaavalta.
DSC07104.jpg
Oisin halunnut lukea tän kirjan englannin kielisenä, mutta meidän paikkakunnan kirjastosta sitä oli edes turha etsiä, joten täytyy nyt vain tyytyä tuohon suomennettuun versioon. Tämän kirjan lukemisen aloitan todennäköisesti tänään, koska se vaanii mua tuossa viereisellä pöydällä.

Oletteko lukeneet mitään näistä kirjoista ja jos olette niin mitä piditte? Suositelkaa mulle jotain hyviä kirjoja !

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3