Friday, July 29, 2011

Pohjanmaa part. 1

Täällä ollaan taas ! Kotiin oon palannut jo maanantaina, mutta on ollut niin kiireistä menoa nämä viimeiset päivät, että vasta nyt löytyi aikaa päivittää blogia.

Lähdettiin siis perjantaina äidin, pikkuveljen ja pikkusiskon kanssa ajelemaan kohti Pohjanmaata. Lähdettiin vasta iltapäivällä, joten perille pääseminen meni aika myöhään. Minä sainkin heti Oulusta eteenpäin vastuullisen tehtävän kartanlukijana. Siinä minä sitten istuskelin kahden kartan kanssa ja yritin neuvoa mihin suuntaan liikenneympyrästä jatkettaisiin. Yhdessä liikenneympyrässä päädyttiin sitten katselemaan maisemia parin kierroksen verran ja eräässä risteyksessä kuski meinasi itsepäisesti kääntyi vasemmalle vaikka sanoin, että nyt oikealle..
DSC06654.jpg
DSC06658.jpg
Matkalla pysähdyttiin jossain Jumalan selän takana olevalla pikku paikkakunnalla, jossa haisi erittäin pahasti lanta. Siellä sitten kökittiin varmaan tunti, kun alkoi niin hirveä ukkosmyrsky ettei voitu jatkaa matkaa. Kummasti aloin arvostamaan omaa kotipaikkakuntaani, kun siellä peltojen keskellä olevia pikku tuppukyliä katseli. (Siellä jos ajaa tunnin tai pari johonkin suuntaan tulee vaan lisää pikku kyliä ja täällä sentään tulee Rovaniemi, Oulu ja Kuusamo) Pitäis käskeä kaikkien ysiluokkalaisten, jotka kiirehtii Ranualta pois käymään Pohjanmaalla, ei niillä varmaan sitten ois niin kiire pois. :D
DSC06658.jpg DSC06658.jpg
Lopulta päästiin perille kohteeseemme eli Alavudelle. Siellä sitten yövyttiin ensimmäinen yö enon vaimon vanhempien kotona ja voin kertoa, että oli hikinen yö yläkerrassa, kun oli ollut kunnon hellepäivä ja yhteen taloon oli ahtautunut nukkumaan 17 henkeä.

Seuraava päivä alkoi kivasti klo 5:15, kun pikkusiskoni päätti herätä ja herättää samalla vieruskaverinsa eli minut. (ei ihmekään, että mulla oli kuuma nukkua, kun tämä kyseinen sisko oli tunkenut mun kylkeen kiinni vaikka sillä oli oma patja vieressä..) Aamun vietin katsellen lasten leikkejä ja lueskellen kirjaa. Talosta ei siis myöskään vilskettä puuttunut, kun joukossamme oli seitsemän alle 8-vuotiasta lasta.
DSC06658.jpg
Päivää lähdettiin viettämään Keskiselle ja en valitettavasti vielä tässä vaiheessa tavannut Vesaa, vaikka kuinka yritin poseerata sen talon edessä. Pienen shoppailun jälkeen aikuiset ja lapset lähtivät katsomaan Hevisaurusta ja me teinit jäätiin kiertelemään Tuuria. Keskiselle sisään astuessamme menivät tietenkin sähköt poikki ja uskon, että tuon pimeän 30 sekunnin aikana moni potentiaalinen taskuvaras tunki jonkin juustohöylän laukkuunsa. Ruokakaupassa tapahtuikin sitten sellainen sattuma, että tavattiin mun kummisetä ja -täti sekä serkku lapsineen. Hassua sinänsä, että ne asuu aivan toisella puolen Suomea, eikä ollut mitään tietoa, että nekin on siellä.
DSC06658.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg
Vilkkaan päivän jälkeen oli meidän aika lähteä kohti Ähtäriä, jossa viettäisimme toisen yömme, mutta toisin kävi. Tai ainakin minun kohdallani.. Ennen kuin huomasinkaan istuin autossa enoni, hänen vaimonsa ja serkkujeni kanssa matkalla takaisin Alavudelle. Enoni halusi viedä minut illalla olevaan Miljoona Rockiin, kun hän ja hänen vaimonsa olisivat siellä kerran töissä, joten siinä minä sitten istuin ja yritin ahkerasti miettiä mitä biisejä niillä Scorpionseilla olikaan. (Miljoona Rockissa esiintyivät: Flinch, Negative, SCORPIONS ja Jenni Vartiainen.)
DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg DSC06694.jpg
Tähän lopetankin tämän pälpätyksen ja jatkan sitten myöhemmin, nimittäin voisin vaikka kirjoittaa romaanin tuosta illasta, :D Osa kaksi ilmestyy myös heti kun jaksan eli todennäköisesti 15 milj. vuoden kuluttua. (toivottavasti mun lukijat on pitkäikäisiä.)
DSC06694.jpg
yritin kiivetä katsomaan hevisaurusta !
DSC06694.jpg
Keskiselle morsian.
DSC06694.jpg
tyylikäs turisti.

5 comments:

  1. ÄLÄ SITTE UNOHDA MAINITA ETTÄ MÄ TUIN SUA TEKSTIVIESTIN VÄLITYKSELLÄ SILLÄ AIKAA KUN ODOTTELIT SIELLÄ MUTTA ÄLÄ MAINITSE ETTÄ VASTASIN TUNNIN VIIVELLÄ JA ALOIN PELAAMAAN SIMSSIÄ!!!!

    ReplyDelete
  2. ai niin ja sitten se kun mä luin tuota tekstiä niin huolestuin aivan tosissani sellasesta asiasta että eihän Vesa Keskinen vain ole ohittamassa Sami Lepistöä sun unelmamiehet-listalla?? :O

    ReplyDelete
  3. No huh, ei nyt kuitenkaan ! Leppä vie 6-1 (you got it? :'DD)

    ReplyDelete
  4. got it! :'> olen helpottunut!

    ReplyDelete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3