Wednesday, October 05, 2011

"Pyhä henki tyhjentää."

Heti aluksi haluan pyytää Jenniltä anteex, kun en oo päivittänyt blogia ja sä oot inissyt siitä jo mulle muutaman päivän. Nyt kuitenkin teen sen, joten yritän nyt epätoivoisesti keksiä edes jotain kerrottavaa. :)


Oon viimeiset kolme viikkoa mennyt eteenpäin vähäsen puoliteholla ja koko ajan on ollut todella uupunut olo. Syynä on ennen kaikkea jäätävä unen puute ja stressi. Stressiä on aiheuttanut kirjoitukset, autokoulu ja koeviikko. Nyt ne kaikki on kuitenkin ohi ja ehkä vihdoinkin pääsen tulevana viikonloppuna ihan kunnolla nollailemaan aivoja ja lataamaan pattereita.


Viime perjantaina istuin siis lähes kuusi tuntia mantsan kirjoituksissa ja yritin kaivaa kulttuurimaantieteen tietoja aivojeni syrjäisimmästä kolosta. Onnistuin ilmeisesti ihan hyvin, nimittäin tänään saatiin alustavat tulokset. Tällä hetkellä mun numero kiikkuu välillä M-E. Nyt vain odotellaan kärsivällisesti yli kuukausi lopullisia tuloksia, jee.

Perjantaina menin myös ensimmäistä kertaa autolla kouluun ja viime viikolla tuli muutenkin ajeltua autolla lähes joka päivä, kuten tälläkin viikolla. Tykkään kyllä todella paljon ajelemisesta ! Musta onkin tullut hirveä suhari heti kun pääsin yksin ajamaan. Tänään käytin tyttöjä ajelulla ja yritin keskittyä ajamiseen, kun toinen käskee katsomaan jotain valokuvia kännykästään ja toinen käskee katsomaan hienoa auringonlaskua. Niin mites sen liikenteen seuranta?


Perjantaina olin sen kokeen jälkeen ihan drop dead tired, mutta siltikin meistä oli maailman paras idea lähteä juhlistamaan kirjoitusten päättymistä jotenkin. Lopulta moninaisten ongelmien jälkeen päädyttiin Rovaniemelle Onnelaan. Onnela oli tuttu kiva itsensä ja hauskaa meillä oli. Tietenkin mukana oli myös ei niin mukavia juttuja mm. allekirjoittaneen yllättävä nestehukka ja siitä seurannut pyörrytys. Sitä sitten yritin cokiksen ja tequilan voimalla poistaa. Fiksua.

Tavattiin myös muutama charmantti herrasmies loppuillasta, not. Yksi muskettisoturi juoksi mustaa miestä pakoon ja kaksi muuta yritti kauniisti kieltäytyä jatkokutsuista. Voisin avautua kovastikin tästä miten säälittäviä miehet on kun ne yrittää viimeisen tunnin aikana umpihumalassa pokata jonkun mimmin mukaansa.. Siis kuka selväjärkinen tohon lankaan menee? En kuitenkaan nyt taida jaksaa avautua. :D

Käytiin tietenkin taas mäkkärillä ja hampparit oli hyviä. Lisäksi onnistuin hankkimaan itselleni kantiskortin Onnelaan. ( AFTER DARK 4-EVER!!!11 <3) Kotiin selviydyttiin yhden pissatauon ja monen extra kilometrin jälkeen puoli kuuden aikoihin aamulla, joten mulle tuli sellainen sopiva 24h valvomisputki siinäkin.


Tällä viikolla oli sitten viimeiset koeviikon kokeet ja huomenna alkaa uusi jakso, joka vaikuttaa suoraan sanottuna aika perseestä tulleelta. Matikkaa extra paljon ja ah niin ihanaa äikkää.

Onnistuin myös hankkimaan kipeän kyljen ja mustelmaisen nilkan panna jalkapallon seurauksena. Kantsii testata, kiva laji ! Tosin kannattaa valita joukkuetoveriksi joku joka ei pyöri ympyrää ja kiljahtele siinä välissä, kun se yrittää väistää palloa. (köhköh, jenni...)

Sori nyt alkaa jo ajatus pätkiä niin pahasti, että eiköhän siinä ollut kaikista tärkeimmät viime viikkojen tapahtumat ja voin hyvillä mielin painua pehkuihin. Niin, ja jos jollakin kiinnostaa otsikko tuli siitä, että käytiin tänään kristillisellä kansanopistolla seuraamassa perinteinen lukio-opisto lentopallo-peli ja ihmeteltiin sitten kun kellään ei tullut vessahätä ja minä taas kerran tokaisin fiksun selitykseni siihen. "Pyhä henki tyhjentää."

2 comments:

  1. thank you very much!! :>>>

    heehehee tuo "Yksi muskettisoturi juoksi mustaa miestä pakoon" aiheutti söpön mielikuvan ja olin tukehtua muroon D:

    ReplyDelete

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3