Monday, October 31, 2011

Helsinki part. 2

Noniin jatketaanpa tätä kertomusta.

Toinen päivä Helsingissä alkoi aikaisella herätyksellä serkkuni lähtiessä jatkamaan taidenäyttelyiden kiertelyä. Minä suuntasin samantien sateiseen ilmaan kiertelemään kaupungilla. Ensin kiertelin hiukan eksyneenä ympäriinsä ja lopulta päädyin takaisin tuttuun ja turvalliseen Kamppiin, jossa sitten taas kerran shoppailin. (Surprise..) Lisäksi tuli taas kerran käytyä Forumissakin, josta sitten suuntasin Kinopalatsiin jossa mun oli tarkoitus käydä katsomassa Sinä päivänä.


No menin sinne ja jonottelin jo lipunmyynti jonossa kunnes tajusin vilkaista ohjelmistoa ja huomasin tyhmänä menneeni väärään elokuvateatteriin, joten eikun Tennispalatsia kohti lampsimaan. Tosin oli tässä erähdyksessä se kortin kääntöpuolikin; nimittäin arvatkaa kuka tällä kertaa käveli minua vastaan?    - JUSSI VATANEN. Tui tui. ♥ 


Vähän aikaa mietin menisinkö takaisin ja kosisin sitä tai pyytäisin sitä lähtemään kuvaamaan uutta Napapiirin sankareita Ranualle. 


En sitten kuitenkaan mennyt, vaan lampsin sinne Tennispalatsiin ja ostin lipun kello kolmentoista näytökseen ja mahani äänekkään ilmoittelun tuloksena lähdin etsimään lähintä ruokapaikkaa. Kävin sitten syömässä aivan ihanan toastin ja vielä jälkkäriksi valtavan kokoisen jäätelöannoksen. Maha meinasi sanoa *poks* tuossa vaiheessa, mutta kuitenkin pian mussutin karkkia tyytyväisenä leffateatterissa.




Leffa oli juuri niin hyvä kuin odotinkin ja ei-niin-täyden päivänäytöksen ansioista sain kokonaisen penkkirivin itselleni joten pystyin ihan rauhassa märisemään leffan viimeiset kymmenen minuuttia. 


Tähän väliin täytyy sanoa muutama moitteen sana Helsingistä. Siinä on kyllä kaupunki josta ei löydy ilmaista ja siistiä vessaa mistään. Kampin vessamaksu on ihan hirveä verrattuna siihen, että vessat tuoksahtaa lievästi sanottuna kuselle ja oksennukselle, siisteydestä puhumattakaan. Finnkinon vessat oli ihan jees, mutta niihinkin pääsi vain leffalipun ovikoodilla. Itäkeskuksessa oli harvinaisesti ilmaiset vessat, mutta niissäkin haisi siltä kuin joku olisi mädäntynyt siellä pari viikkoa. Kaiholla voin vain ikävöidä Dubain ostoskeskusten super siistejä (ja kullattuja) vessoja joissa oli jopa hiuslakat julkiseen käyttöön laitettu nätisti peilien eteen. 




Leffan jälkeen olin taas uupunut joten kämpille takaisin, syömään, tietsikalle ja lepäämään. Siinä se loppuilta sitten menikin, tosin taidettiin käydä myös saunassa joka sijaitsi kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja josta näkyvät maisemat oli tosi kivat. Harmitti ettei tajuttu sujauttaa kameraa meidän upeiden saunatakkien alle ennen kuin yritettiin pujahtaa rappukäytävää ylös ilman että törmättäisiin keneenkään.


// Yhyy, miksi mun rivivälit ei suostu pysymään normikokoisina?

No comments:

Post a Comment

A negative mind will never give you a positive life. Spread happiness! <3